• Uutinen

Ylioppilaslautakunta on julkistanut syksyn 2020 ylppäreiden tulokset, ja käytännössä se tarkoittaa noin 3500 uutta ylioppilasta. Valmennuskeskus onnittelee!

Kokeisiin oli ilmoittautunut lähes 50 000 kokelasta, joka lukuna kertoo mielenkiintoisesti eri vaiheissa olevista opiskelijoista. Kuten Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä kertoo: "Kaikista arvosanoista voi olla iloinen ja ylpeä". Myös me Valmennuskeskuksella kannustamme jokaista kokelasta juhlimaan: olit sitten ensiyrittäjä, lukiomatkasi päätökseen saanut, tai uudelleen kokeilija, olet meidän silmissämme onnistuja!

AMKiin keväällä 2021? Yli 4400 kurssilaista suosittelee

Tänä syksynä 2020 pisterajoissa ei ollut suuria muutoksia viime kevääseen. Vertailutaulukosta voit käydä kurkkaamassa, että erot olivat vain muutamien pisteiden eroja, eri arvosanojen ja kevät/syksy vertailujen välillä. Yllätyksiä ei siten juurikaan tullut. Löydät tilastotaulukot kätevästi täältä, jossa näet myös aikaisempien vuosien pisterajat.

Yliopistoon 2021? Suomen suosituimmat valmennuskurssit

Jäikö lakki tänä syksynä vielä saamatta, tai oletko vasta aloittelemassa ylioppilaskirjoitusurakkaasi? Me Valmennuskeskuksella olemme mukana jokaisen unelmiaan tavoittelevan matkassa. Koska tämänhetkinen maailmantilanne luo omat haasteensa, olemme varautuneet myös tähän tarjoamalla erilaisia kursseja erilaisille tavoille ja tiloille oppia. Löydät meiltä kurssit lähiopetuksesta etäkursseihin, esimerkiksi Abinetillä opiskelet missä ja milloin vain haluat. Abikurssi on parasta valmennusta ylioppilaskirjoituksiin! Klikkaa tästä Abikurssille

Käy tsekkaamassa myös ensi kevään 2021 ylioppilaskokeiden uudet päivämäärät

Sinä valitset tulevaisuutesi, yhdessä onnistumme!