Kysymys työttömyyden aikana saatavista tuista askarruttaa myös monia valintakokeisiin osallistuvia. Mitä tapahtuu, jos hakemisesta huolimatta jää ilman opiskelupaikkaa? Entä, mitä ylioppilaan on otettava huomioon yhteishakujen osalta?

Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että kovin heppoisin perustein työmarkkinatukea ei ole jaossa. Valintakokeiden suhteen on oltava hereillä molemmissa yhteishauissa ja tarvittaessa kysyttävä apua työ- ja elinkeinotoimistoista hyvissä ajoin, jos tuntuu, että sääntöviidakossa ei selviä omin avuin. 

Työttömyyskorvausta maksetaan ensimmäistä kertaa työmarkkinoille tuleville nuorille työmarkkinatukena. Työmarkkinatukea saa, jos tietyt ehdot täyttyvät. Suomessa asuvat, alle 25-vuotiaat ammattikouluttautumattomat nuoret voivat saada tukea, kun tietyt ehdot täyttyvät. 

Työmarkkinatukea voi saada vasta tietyn odotusajan jälkeen

Tukea voit saada aina vasta odotusajan jälkeen. Odotusaika täyttyy, kun olet työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoittauduttuasi tai ilmoittautumista edeltävän kahden vuoden aikana ollut yhteensä viisi kuukautta työssäoloehdon täyttävässä työssä, yrittäjänä, työttömänä työnhakijana tai työhallinnon toimenpiteessä (koulutus, työharjoittelu tms.) 

Ylioppilastutkinnon hakijalta edellytetään hakeutumista ammatilliseen koulutukseen

Ylioppilastutkinnon suorittaneelta edellytetään, että hän hakee ammattikorkeakoulujen yhteishaussa tai toisen asteen yhteishaussa ammatillisten koulutusten ylioppilaskiintiöissä vähintään kolmeen koulutusohjelmaan. Koulutuksiin on haettava sekä kevään että syksyn hauissa.

Lisäksi ylioppilastutkinnon suorittaneelta edellytetään yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa jäädessään, että hän hakeutuu työ- ja elinkeinotoimiston osoittamiin peruutuspaikkoihin sekä osallistuu vielä seuraavaan yhteishakuun. 

Mitä tapahtuu, jos menetät työmarkkinatuen ehtojen jäädessä täyttymättä?

Vaikka työmarkkinatukioikeus olisi menetetty edellä esitettyjen ehtojen täyttymättä, voit saada työmarkkinatukea esimerkiksi työvoimakoulutuksen tai työharjoittelun ajalta. Työmarkkinatukioikeuden voi saada myös takaisin, kun on ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä, työharjoittelussa, työkokeilussa tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa yhteensä viisi kuukautta, valmistunut ammattiin tai täyttänyt 25 vuotta. 

Työ-ja elinkeinotoimiston sivuilta löydät työttömyysetuuksien hakemiseen ja saamiseen liittyvät säännökset. 

Muita blogipostauksia

  • Yleinen
  • Katri

Opiskelija, vaali jaksamistasi!

Tänään 10.10. vietetään Maailman mielenterveyspäivää. Haluaisin nostaa esille tämän päivän teeman nimissä opiskelijoiden, sekä pääsykokeisiin...

Lue lisää
  • Yleinen
  • Susanne Saarinen

Näin tehostat etäopiskeluasi!

6 vinkkiä etäopiskeluun Koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi kouluja on suljettu, Uusimaa eristetty ja ihmisiä kehoitettu välttämään turhaa liikkumista. Tämä...

Lue lisää
  • Yleinen
  • Helena

Liiketaloutta parhaimmillaan

Hei lukijat,  nyt on vuosi takana liiketalouden opintoja ja 90 opinto pistettä kasassa. Todella mahtava tunne ja motivaatio vaan lisääntyy. Olen todella paljon tykännyt opettajista...

Lue lisää
  • Yleinen
  • Atte

Alfasyksyn kuulumiset

Viime kerrasta on vierähtänyt tovi ja eka syksy lääkiksessä on taputeltu. Intoa puhkuen astutaan uuteen vuoteen ja kevään opintoihin. Ajattelin nyt kertoa hieman kuluneesta...

Lue lisää