Yleinen  •  16.12.2021

AMK-täydennyshaku

Ammattikorkeakoulut voivat järjestää lisähaun varsinaisen yhteishaun jälkeen sekä syksyllä että keväällä. Haku järjestetään varsinaisen yhteishaun tulosten ja varasijavalintojen jälkeen, eli tyypillisesti elokuussa ja joulukuussa. Korkeakoulut päättävät itse haun kestosta, eli hakuajat ovat koulutuskohtaisia ja ne voivat vaihdella.

Täydennyshaussa on tarjolla koulutusohjelmia, joihin on jäänyt opiskelupaikkoja vapaaksi. Vapaat opiskelupaikat eivät kuitenkaan ole tarjolla automaattisesti, vaan ammattikorkeakoulun on ilmoitettava paikat haettavaksi. Aloituspaikkojen määrä vaihtelee vuosittain, mutta viime vuosina määrä on ollut noin 1000. Lisähaussa olevat koulutukset julkaistaan Opintopolussa.

Elokuun 2021 lisähaussa oli muun muassa konetekniikan, sairaanhoitajan ja liiketalouden hakukohteita eri ammattikorkeakouluista.

 

Kuka voi hakea AMK-täydennyshaussa?

Ammattikorkeakoulujen täydennyshaku palvelee erityisesti niitä hakijoita, jotka ovat jääneet kevään tai syksyn haussa ilman opiskelupaikkaa. Voit kuitenkin hakea täydennyshaussa opiskelupaikkaa, vaikka et olisi hakenut mihinkään koulutukseen yhteishaun aikana.

Täydennyshaussa voivat hakea kaikki ammattikorkeakoulun hakukriteerit täyttävät hakijat. Hakuun ei ole rajoituksia hakijan aiempien hakukertojen perusteella, jos hakija ei ole ottanut opiskelupaikkaa vastaan.

 

Miten täydennyshaku tehdään?

Täydennyshakuun pätevät pääosin samat ohjeistukset kuin tavalliseen yhteishakuunkin: lisähaku tehdään Opintopolku-sivustolla ja hakulomaketta voi muokata vain hakuaikana.

Yhteishausta poiketen voit kuitenkin täyttää useamman kuin yhden hakulomakkeen, eli haettavien koulutusten määrää ei ole rajoitettu. Myöskään koulutusten järjestyksellä ei ole merkitystä. Lisähaussa sinulle voidaan myös tarjota useampaa kuin yhtä opiskelupaikkaa, jos pisteesi valinnassa riittävät siihen.

 

Poikkeaako täydennyshaun valintakoe tavallisesta AMK-valintakokeesta?

Useimmat ammattikorkeakoulut lähettävät kutsun lisähaun valintakokeeseen sähköpostitse. Ammattikorkeakoulut toimivat tyypillisesti itsenäisesi lisähaussa, eli oppilaitokset eivät tee valintakoeyhteistyötä toistensa kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun on osallistuttava valintakokeeseen valitsemasi ammattikorkeakoulun toimipisteessä.

Ilmoittaudu AMK-valmennuskurssille ja valmistaudu valintakokeeseen hyvissä ajoin!

 

Mikäli sinulla on kysyttävää valintakokeesta tai AMK-hausta, voit kysyä lisätietoja asiakaspalvelustamme tai ottaa yhteyttä suoraan ammattikorkeakoulun hakijapalveluihin.