Moro! Psykologian pääsykoe lähestyy, jännitys tiivistyy. Miten luku-urakasta selviää, miten jaksaa loppuun saakka? Tässä postauksessa kerron omat vinkkini pääsykokeeseen valmistautumista varten.

 

Lukusuunnitelma

Tarkoituksena ei ole tehdä mitään minuutti-aikataulua, mutta pysykää kärryillä kokonaisuudesta ja opiskeltavista asioista. (Valmennuskurssi auttaa tässä!) Suunnitelman tekemisen jälkeen teidän ei tarvitse kuin toteuttaa sitä, ja tämä ainakin itselläni vähensi stressiä huomattavasti. Sitä toki pohti usein, että onko suunnitelmani riittävä, pitäisikö lukea enemmän, mutta tällainen epävarmuus kuuluu asiaan, omaan suunnitelmaan pitää vain yrittää luottaa. Valmistautuminen kannattaa aloittaa myös suhteellisen ajoissa, opittavan asian jakaminen pitkälle aikavälille parantaa oppimista (terveisin psykologian opinnot).

Muistakaa myös sisällyttää taukoja päivän sisäiseen suunnitelmaanne. Tunnin yhtäjaksoisen opiskelun jälkeen keskittyminen alkaa jo herpaantua. Ja hei, nyt tulee muuten universumin tärkein vinkki. Vähintään yhdellä päivän tauoista sinun tulee tehdä retki lähimpään kahvioon, ostaa jotain kofeiinipitoista tuotetta ja mennä takaisin lukemaan. Tuloksena on aivan uskomaton Flow-tila.

 

Opiskelutekniikat

Tekniikoiden valitsemisessa on tärkeää löytää juuri itselle sopiva tapa oppia. Jollekin toiselle sopiva tapa ei välttämättä sovi sinulle, ja tämän vuoksi olisi hyvä aina vähän analysoida omaa opiskeluaan. Kokeilkaa ja vertailkaa perinteisiä muistiinpanoja sekä esimerkiksi ajatuskartan tekemistä, ja pohtikaa, tuntuiko että jompikumpi tavoista auttoi teitä oppimaan paremmin.

Kannattaa kokeilla myös erilaisia opiskelupaikkoja. Jotkut tykkäävät tehdä oman kodin rauhassa, jotkut hälyisissä kahviloissa, jotkut taas kirjastossa. Itse olin lukiossa lukenut aina kotona, ja kirjastot olivat minulle uusi aluevaltaus. Minulle juuri kirjastojen hiljainen tila oli ja on edelleen paras mahdollinen paikka. Suosittelen lämpimästi. (Mutta älkää tulko Tampereella Linnaan, täällä on nyt jo aika tiivis tunnelma. (Tulkaa oikeesti.))

 

Muu elämä

Muistakaa rentoutua ja irtaantua opiskelusta. Viikon päivistä Ihan minimissään yksi päivä tulisi pyhittää jollekin ihan muulle kuin opiskelulle, mieluusti kaksi. Viikonloppuisin hautaatte opiskelukamat johonkin mihin aurinko ei paista ettekä koske niihin. Kevään aikana voi ihan hyvin pitää muutaman lepoviikon, jolloin lukee vähemmän tai ei ollenkaan. Myös terveelliset elämäntavat ovat perusjuttuja, jotka tukevat oppimista ja jaksamista. Syökää, liikkukaa, nukkukaa. Nälkäisenä tai huonosti nukutun yön jälkeen ei edes kannata lähteä lukemaan.

Uskaltaa levätä myös luku-urakan loppuvaiheessa, kun artikkelit tulevat. Vaikka tuntuu että aika loppuu kesken, ja haluaisi käyttää kaiken mahdollisen ajan lukemiseen, niin pitäkää niitä lepopäiviä silti ettei sitten pääsykokeessa olla ihan hapoilla. Pari päivää ennen pääsykoetta kannattaa lopettaa lukeminen, ottaa vain rennosti ja kerätä voimia koetta varten.

Ajatelkaa positiivisesti! Unelmoikaa ja visualisoikaa tilannetta kun saatte tiedon hyväksytystä opiskelupaikasta. Se auttoi ainakin itseäni jaksamaan ja lähtemään aamuisin lukemaan.

 

Valmennuskurssi

En tiedä, olisinko päässyt opiskelemaan ilman valmennuskurssia, mutta uskon että se teki urakastani ainakin paljon helpomman. Kurssi toi rytmiä opiskeluuni, ja sen avulla pystyin tekemään suunnitelmani paremmin. Oli hyvä että oli joku joka kertoi sinulle että tee nämä tehtävät, opettele nämä asiat, niin olet erittäin vahvoilla pääsykokeessa. Oli myös mukavaa tavata ihmisiä, jotka käyvät läpi samaa prosessia ja joiden kanssa sai nörtteillä ihan rauhassa aiheista kuten keskihajonta ja luottamusvälin laskeminen. Näistä kun meni juttelemaan jollekin psykologian pääsykokeesta ei niin-kiinnostuneelle, niin katsottiin lähinnä vain kieroon. Suosittelen valmennuskurssia lämpimästi.

 

Isosti tsemppiä opiskeluun kaikille!

 

Albert Hemmo

21-vuotias Psykologian opiskelija Jyväskylän yliopistosta.

Muita blogipostauksia

  • Psykologia
  • Albert

Pääsykokeeseen valmistautuminen

Moro! Psykologian pääsykoe lähestyy, jännitys tiivistyy. Miten luku-urakasta selviää, miten jaksaa loppuun saakka? Tässä postauksessa kerron omat vinkkini pääsykokeeseen...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Maria

100 asiaa, jotka tapahtuivat vuonna 2019

Tarmokasta tammikuuta - joululomat on nyt lusittu ja vuoden vaihtumiset juhlittu. Aika siis palata arjen pariin! Monilla teistä saattaa olla pääsykoekevät ja iso luku-urakka edessä...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Tuire

Kiitospäivä ja Koti-ikävä

State University of New Yorkissa vietetään parhaillaan Kiitospäivää, siis totaalista taukoa kampuselämästä, syö-niin-paljon-kuin-jaksat ruokaloista, luennoista...

Lue lisää