State University of New Yorkissa vietetään parhaillaan Kiitospäivää, siis totaalista taukoa kampuselämästä, syö-niin-paljon-kuin-jaksat ruokaloista, luennoista ja jatkuvasta hälinästä. Amerikkalaiset opiskelukaverini ovat vanhempiensa luona ja suurin osa vaihtareista reissaamassa New Yorkissa, Washington D.C:ssä, Bostonissa ja kuka missäkin. Minä taas istun kampuskeskuksen avarassa, tyhjyyttään kaikuvassa ja aurinkoisessa aulassa kirjoittamassa uutta blogipostausta. Kuulostaa vähän surulliselta, mutta pienen työstämisen jälkeen olen onnistunut löytämään hiljaisuudesta rauhaa ja tervetullutta irtautumista jatkuvasta ihmisten kanssa olemisesta.

Tämän vaihtosyksyn matkustelubudjetti tuli käytettyä muutaman viikon takaiseen Boston-reissuun ja useampaan New Yorkin viikonloppuun. Kiitospäivän ovella tilini oli niin tyhjä, että ainoa vaihtoehtoni oli niellä harmitukseni ja jäädä autioituvalle kampukselle. Amerikkalaiset hinnat ja hurjan kallis kampuselämä ovat verottaneet melkoisen kovalla kädellä jo valmiiksi niukkaa opiskelijabudjettiani. Ajattelen lämmöllä Unicafén lounaita sekä Hoasin halpoja vuokria.

Minulla ei ole kuitenkaan tapana jäädä tuleen makaamaan: olen viettänyt kiitospäivälomaani uutta addiktioista kertovaa esseetä viimeistellen, joogaten, lenkkeillen ja rakkaille soitellen. Etenkin esseen valmiiksi saaminen ja Kompleksin päätoimittajalle lähettäminen saivat mielihyvää tuottavat välittäjäaineet liikkeelle. Innostusta lisäsi erityisesti se, että sain muutama päivä sitten tietää, että minut on valittu kyseisen ainejärjestölehden päätoimittajaksi ensi vuodelle. Luulen että lehden teossa mukana oleminen on minulle täydellinen tapa osallistua ainejärjestöni toimintaan. Kirjoittaminen on mielestäni paras tapa luoda sekä mentaalinen että fyysinen jälki siitä, mitä opiskeluaikoina oikein tulikaan tehtyä. Ennen kaikkea odotan yhteisöön kuulumista, sillä kuten esseessänikin pohdin, yhteisöt ovat parasta lääkettä kaikenlaiselle mielenterveyden horjumiselle, kuten vaikkapa addiktioille.

Tällaisen kasan kirjoja olen ahminut tämän syksyn aikana (kurssikirjat ei siis vielä kuulu tähän kasaan!)

Edessäni on enää viimeiset riipaisevat ja kaipuun täyteiset kolme viikkoa ennen kuin jätän Albanyn ja lähden kotiin. Loppukokeet mielenterveyden psykologiasta, kehityspsykopatologiasta, addiktioista sekä terveyspsykologiasta sekä elämäni ensimmäinen ”tutkimusartikkeli” itse kehittämästäni kyselystä kumittelevat takaraivossa. Koska proffat täällä pilkkovat työmäärän pienempiin välietappeihin, ei mikään näistä kuitenkaan tunnu ylivoimaiselta. Totta puhuen ajattelen, että suomalaisessa yliopistossa vaaditaan opiskelijoilta paljon enemmän aikuisuutta, oman työn ohjaamista sekä myös ihan puhdasta prosessointikapasiteettia. Monet kursseistani täällä ovat suunnattu ensimmäisen vuoden opiskelijoille ja väsyin todella kuulemaan joka ikisellä luennollani saman mantran ”korrelaatio ei ole kausaatio”. Suomessa ei varmasti ole yhtäkään psykologian fuksia, joka ei jo tietäisi tätä ensimmäisellä yliopistoluennollaan.

Odotan kotiinpaluuta kuin kuuta nousevaa. Joulu perheen kanssa, etäsuhteen muuttuminen lähisuhteeksi ja ennen kaikkea uuteen opiskeluyhteisööni tutustuminen auttavat jaksamaan esimerkiksi yksinäisen Kiitospäivän. Ja tietysti ajatus violettien haalareiden päälle pukemisesta.

 

Uuden esseeni pääsee lukemaan Kompleksi-lehden 4/2019 -numerosta osoitteesta

https://blogs.helsinki.fi/jrj_komp/kompleksi-lehti/

 

 

 

Tuire

Olen 26-vuotias viime vuosina tilastotieteestä innostunut psykanörtti, kahvinörtti, unelmoija, joogaaja ja vähän sieltä sun täältä kotoisin oleva helsinkiläinen. Opiskelen ensimmäistä vuotta psykologiaa kolmen vuoden sosiaalipsykologian opinnot takanani. Viime vuosina lempi-instituutioni, yhteisöni, päiväunien sekä painajaisten sisältö ja ainut puheenaiheeni on ollut psykan pääsykokeet. Välillä poden eksistentialistisia kriisejä, liian usein uppoudun loputtomaan savolaiseen eijuutaeikäjaata -ajatteluun ja monesti nautin elämästä niin paljon ettei hymystä meinaa tulla loppua. 

 

Muita blogipostauksia

  • Psykologia
  • Tuire

Kiitospäivä ja Koti-ikävä

State University of New Yorkissa vietetään parhaillaan Kiitospäivää, siis totaalista taukoa kampuselämästä, syö-niin-paljon-kuin-jaksat ruokaloista, luennoista...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Albert

Matkani kohti psykologian pääsykoetta

Moro! Minun nimeni on Albert, ja opiskelen psykologiaa ensimmäistä vuotta Jyväskylän yliopistossa. Olen yksi Valmennuskeskuksen uusista bloggaajista. Tänään kerron teille...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Tuire

Fuksisyksy etänä: Bileitä, pullaa ja puluja

The hype is real. Astuessani ensi kertaa yliopiston kampukselle, minua tervehti jättimäinen juliste, jossa UAlbany -sporttivermeisiin sonnustautunut jenkkifutari puri hammasta hikipisarat roiskuen...

Lue lisää