Psykologia  •  06.11.2019

Fuksisyksy etänä: Amerikkalainen opiskeluilmapiiri

Elämä täällä on hyvin erilaista kuin Suomessa, ja koen itseni täällä kokonaisvaltaisesti erilaiseksi ihmiseksi. Ympäristöllä on valtava potentiaali vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen ja minäkuvaan: eri kieli, erilaiset arkirutiinit ja sosiaaliset normit muokkaavat olemista, mitä olemme toisten vaihtareiden kanssa ihmetelleet. Monet sanovat elävänsä täällä säännöllisemmin kuin kotimaassaan. Minä taas sain vihdoin karistettua Suomessa minua vaivanneen pahvikuppiaddiktion opettelemalla käyttämään termosmukia.

Satuimme käsittelemään ympäristön merkitystä addiktioiden synnyssä ja ylläpidossa myös viime viikolla addiktioita ja pakko-oireita käsittelevällä kurssilla: huumeen käyttöön yhdistetty paikka voi aktivoida addiktilla vahvan tarpeen käyttää huumetta, toisaalta toleranssin kehittyminen voi olla kytköksissä tiettyyn ympäristöön.

Kyseisen kurssin vastuuopettaja Mitch Earleywine on muuten oma lukunsa erikoisten proffien joukossa. Hän aloittaa jokaisen luennon huudattamalla opiskelijoita ”Woo, drug class!”, kiroilee, vitsailee ja kertoo omakohtaisia tarinoita. Eräällä luennolla hän laittoi salillisen opiskelijoita vannomaan, ettei kukaan menisi naimisiin MDMA:n vaikutuksen alaisena sekä opettelemaan, mitä auton pysäyttävälle poliisille tulee sanoa (”I don’t consent to any searches”, jos jotakuta kiinnostaa.)

Muiden kurssien opettajilla on hieman perinteisemmät opetusmetodit, ja vaikka suurin osa kursseista täällä tuntuukin aika helpoilta, ja iso osa asioista on vanhan kertausta, olen ollut todella onnellinen täällä vallitsevasta opiskeluilmapiiristä. Henkilökunta tuntuu todella kiinnostuneelta opiskelijoiden suoriutumisesta, ja henkilökunnan ”office hours” on instituutio, jota opiskelijat todella hyödyntävät, ja heitä myös kannustetaan siihen. Jokaisessa juhlapuheessa painotetaan kovan työn merkitystä sekä henkilökohtaista menestymistä, ja yksi yleisimmin kaikenlaisissa sloganeissa ja oheistuotteissa käytetty sana on mahtava, siis great, onhan koulun maskotti tanskandoggi eli ”the great dane”.

Jätän tässä vaiheessa huomiotta entisen Valtsikan kasvatin kritiikin tätä hyperkilpailullista individualismia kohtaan. Ennen muuta tämä on kuitenkin ympäristö, jossa tuetaan ja kannustetaan. Kukaan ei vähättele eikä kehota kainostelemaan. Kukaan ei ajattele kunnianhimoisuuden olevan patologista. Monessa mielessä lähtökohta tuntuu olevan hyvin erilainen kuin Suomessa.

 

Tässä on ollut hyvä syksyn aurinkoisina päivinä opiskella!

 

Tämä teksti on jatkoa edellisin postauksiini. Tekstin voi lukea kokonaisuudessaan uusimmasta Kompleksi-lehdestä.

https://blogs.helsinki.fi/jrj_komp/kompleksi-lehti/

Tuire

Olen 26-vuotias viime vuosina tilastotieteestä innostunut psykanörtti, kahvinörtti, unelmoija, joogaaja ja vähän sieltä sun täältä kotoisin oleva helsinkiläinen. Opiskelen ensimmäistä vuotta psykologiaa kolmen vuoden sosiaalipsykologian opinnot takanani. Viime vuosina lempi-instituutioni, yhteisöni, päiväunien sekä painajaisten sisältö ja ainut puheenaiheeni on ollut psykan pääsykokeet. Välillä poden eksistentialistisia kriisejä, liian usein uppoudun loputtomaan savolaiseen eijuutaeikäjaata -ajatteluun ja monesti nautin elämästä niin paljon ettei hymystä meinaa tulla loppua.