Psykologia  •  05.11.2019

Ensimmäiset kuukaudet psykologian opiskelijana

Heti ensimmäiseksi, mukavaa kun olet löytänyt itsesi tänne! Olen Maria, uusi Valmennuskeskuksen bloggaaja, joten ennen kuin pääsen itse asiaan niin pieni esittely olisi varmasti paikallaan. Olen 21-vuotias tuore opiskelija ja ihka uusi turkulainen. Aloitin tänä syksynä psykologian opinnot Turun Yliopistossa, viettelen parhaillani fuksivuotta ja nautiskelen elämästä täysin rinnoin. Justiinsa tällä hetkellä istun kolmen ihanan fuksikaverin kera ’opiskelemassa’ yliopiston kirjastossa. Tai siis muut opiskelevat, minä kirjoittelen teille tätä ja sluibailen hieman – hyvä meikä!

Ensimmäiset kaksi kuukautta opiskelijana ovat lähteneet käyntiin vauhdikkaasti. Opintojen lisäksi päiväni ovat täyttyneet opiskelijariennoista ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Turkuun pääsi opiskelemaan psykologiaa tänä syksynä 31 uutta opiskelijaa ja meidän porukka on nivoutunut yhteen aivan uskomattoman hyvin. On ollut ihanaa päästä tutustumaan heihin kaikkiin ja saada uusia ystäviä. Meidän ihana fuksiporukkamme onkin yksi parhaista asioista, mitä oma fuksivuoteni on pitänyt sisällään!Opinnot alkoivat intensiivisillä fuksiviikoilla, jotka ovat muutaman viikon kestävät intensiiviset viikot aivan opintojen alussa täynnä erilaisia tapahtumia ja toisiin tutustumista. Fuksiviikkojen tarkoitus on hioa porukkaa yhteen, jotta jokainen pääsee tutustumaan oman vuosikurssinsa opiskelijoihin, muihin tiedekuntansa opiskelijoihin sekä tietenkin saada tukea opintojen aloittamiseen. Fuksiviikoilla tuutorit olivat avainasemassa. He olivat vanhempia opiskelijoita ja olivat apunamme kaikessa opintoihin liittyvässä sekä tietysti järjestivät erilaisia tapahtumia.

Syksyn aikana olen ehtinyt kokea sitsaamisen eli laulujuhlien taian (jo neljästi!), käynyt kämppäapproilla, lautapeli-illassa, piknikillä, baareissa ja Samppalinnan maauimalassa keskellä yötä. Olen saanut kasan uusia haalarimerkkejä, jotka odottavat innolla pääsyä haalareihin. Matkustanut Joensuuhun bilebussissa tapaamaan muita psykologian fukseja, seikkaillut ympäri Joensuuta keskellä kaatosadetta täysin tuntemattomien ihmisten kanssa ja jatkanut siitä läpimärillä hiuksilla ja hieman hiprakassa kohti parhaimpia jatkoja ikinä. Tietenkin olen seikkailut myös ympäri rakasta Turkua erilaisin rastikierroksen merkeissä ja onnistunut kertaalleen jopa eksymäänkin.

Hieman opiskellakin olen ehtinyt ja ensimäinen tenttikin on jo takana! Kursseja, joita käyn nyt syksyllä ovat: Orientaatiokurssi psykologian opintoihin, kehityspsykologian perusteet, kognitiivisen psykologian ja neuropsykologian perusteet, sosiaalipsykologia ja englanti. Lisäksi olen aloittanut kaksi sivuainetta, evoluutiopsykologian ja ympäristötieteen.

Koska opiskelen tällä hetkellä peruskursseja, on melko moni asia itselleni tuttua jo lukiosta. Olenkin siis hieman yllättynyt, miten rentoa kaikki on tähän mennessä ollut. Alussa minua ahdisti tuleeko kaikki olemaan todella vaikeaa ja osaanko opiskella yliopistossa, mutta ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut melko hyvin. Lukemista yhteen kurssiin mahtuu paljon enemmän kuin mihin on tottunut, mutta siihen varmasti tottuu ajan kanssa! Suurin osa kirjoista on englanniksi, joten se tuo mukaan oman lisähaasteensa.Joulun lähestyessä työmäärä ja stressi kasvavat, sillä kurssien määrä lisääntyy ja tentit lähestyvät. Odotan sitä kuitenkin innolla ja on kivaa päästä pänttäämään ihan kunnolla! Ensimmäinen syksyni opiskelijana on ollut aivan mahtava ja tästä jää käteeni unohtumattomia muistoja. Onneksi syksyä on vielä pari kuukautta jäljellä, sillä haluan nauttia niistä kaikin siemauksin. Aika rientää kuin siivillä ja pian onkin jo joulu. Sitä odotellessa, seuraavaan kertaan! Pysykäähän kuulolla toverit ja uudet tuttavuudet.

Ihania syyshetkiä,

Maria

Maria

Psykologian 22-vuotias fuksi Turun yliopistosta. Tervetuloa seuraamaan mun matkaa ja seikkailuja täl pual jokke!