The hype is real. Astuessani ensi kertaa yliopiston kampukselle, minua tervehti jättimäinen juliste, jossa UAlbany -sporttivermeisiin sonnustautunut jenkkifutari puri hammasta hikipisarat roiskuen. Julisteen alareunassa komeileva slogan kuului: Unleash your greatness.

Kävelin matkalaukkuineni suuren, pylväsrivistöjen reunustaman kampustasanteen läpi, ja katsoessani alas näin valtavan suihkulähteen vilkkuvine valoineen. Lisää greatness-julisteita, koulun värejä violettia ja keltaista ja logoja joka puolella. Orientaatioviikolla saimme joka päivä aamiaiseksi viinereitä (koska danish ja great dane), hedelmiä, kahvia ja mehua. Joka puolelta tuputettiin ilmaisia koulun oheistuotteita, paitoja, muovikuppeja, avaimenperiä ja kangaskasseja.  

Kampuskirjakaupan oheistuotevalikoima olikin sitten ihan oma lukunsa. Jos luulin, että yksi logolla varustettu malli miehille ja yksi naisille per tuote riittäisi, olin väärässä: puolet koko kirjakaupan pinta-alasta oli omistettu vain ja ainoastaan UAlbany-krääsälle. Kampukselta asuntolalle lähtiessäni näin kokonaisen perheen, taaperot mukaan luettuna, koulun väreihin ja logoihin sonnustaununeena. 

Orientaatioviikon kuluessa koululla esiintyi taikuri, paikan päällä upeita taideteoksia pikamaalaava taiteilija ja stand-up-koomikko. Tapahtumissa jaettiin hurja määrä ilmaista tavaraa ja ruokaa.

Orientaatioviikon päätteeksi järjestetyssä tervetuliaisseremoniassa kaikille jaettiin muoviset sähkökynttilät (välillä tuntuu ettei täällä ole kuultukaan ilmastonmuutoksesta), ja vannoimme koululle valan kynttilät kohotettuna. Virallisemmassa seremoniassa suurella urheiluareenalla  lauloimme koulun laulun, ja marssibändi johdatti koko joukon koulun paitoihin sonnustautuneita fukseja ja vaihtareita jalkapallokentälle, jossa meistä otettiin jättiläismäinen yhteiskuva.

Viikko huipentui kahtena peräkkäisenä iltana järjestettäviin bileisiin, joista toisissa tuhansille opiskelijoille oli kustannettu omat kuulokkeet (kyseessä oli “hiljainen disco”) ja toisissa hirvittävä määrä vilkkuvia valopötkylöitä ja -renkaita. Bileet päättyivät ilotulitukseen, joka päihitti helposti Helsingin kaupungin uudenvuoden.  

Kaikkea tätä ylenpalttisuutta on helpompaa ymmärtää, kun muistaa, ettei amerikkalainen yliopisto suinkaan ole voittoa tavoittelematon, valtion rahoittama laitos. Opiskelijoiden vanhemmat ovat asiakkaita, jotka ovat luultavasti säästäneet vuosia koulutusinvestointia varten, ja jotka odottavat rahoilleen vastinetta. Koska vanhemmat eivät kuitenkaan itse ole palvelun käyttäjiä, mitataan asiakastyytyväisyys opiskelijoilta.  Kuinka moni 18-vuotias amerikkalainen haluaa mieluummin vähän halvempia koulukirjoja kuin puluja hihoistaan veteleviä taikureita ja pullaa aamupalaksi? 

Amerikkalainen yhteiskunta ei tue opiskelijoita samalla tavalla kuin suomalainen. Suomalaisille opiskelijoille on itsestäänselvyys saada lähes ilmainen korkeakoulutus, kun taas amerikkalaisille sitä ovat lapsen syntymästä asti kerrytetty college-rahasto, nuoren riippuvaisuus vanhempien tulotasosta ja valtava opintolaina.

Koulutus on täällä päätähuimaavan kallista. State University of New York kuulostaa valtion rahoittamalta, edulliselta oppilaitokselta, mutta todellisuus on toinen: lukuvuosi täällä maksaa asuntoloineen, meal planeineen ja vakuutuksineen noin 40 000 dollaria, siis reilut 36 000 euroa. Tämä valtava taloudellinen panostus tuskin voi olla vaikuttamatta siihen, miten yliopistoihin täällä suhtaudutaan. 

Tulin Yhdysvaltoihin innostavien, superlatiiveja pursuavien ihmisten, suuruudenhullujen unelmien ja itseni kehittämisen perässä. Lähden täältä aikanaan kotiin mukanani kokemuksia kaikista näistä, mutta ennen kaikkea jotain mittaamattoman arvokasta: kunnioitusta suomalaista hyvinvointivaltiota ja yliopistoinstituutiota kohtaan. Instituutiota, jossa rahaa laitetaan ilotulitusten sijasta koulukirjoihin ja halpoihin lounaisiin.

Tämä teksti on jatkoa edelliseen postaukseeni. Tekstin voi lukea kokonaisuudessaan uusimmasta Kompleksi-lehdestä. 

 

Tuire

Olen 26-vuotias viime vuosina tilastotieteestä innostunut psykanörtti, kahvinörtti, unelmoija, joogaaja ja vähän sieltä sun täältä kotoisin oleva helsinkiläinen. Opiskelen ensimmäistä vuotta psykologiaa kolmen vuoden sosiaalipsykologian opinnot takanani. Viime vuosina lempi-instituutioni, yhteisöni, päiväunien sekä painajaisten sisältö ja ainut puheenaiheeni on ollut psykan pääsykokeet. Välillä poden eksistentialistisia kriisejä, liian usein uppoudun loputtomaan savolaiseen eijuutaeikäjaata -ajatteluun ja monesti nautin elämästä niin paljon ettei hymystä meinaa tulla loppua. 

 

Muita blogipostauksia

  • Psykologia
  • Tuire

Kiitospäivä ja Koti-ikävä

State University of New Yorkissa vietetään parhaillaan Kiitospäivää, siis totaalista taukoa kampuselämästä, syö-niin-paljon-kuin-jaksat ruokaloista, luennoista...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Albert

Matkani kohti psykologian pääsykoetta

Moro! Minun nimeni on Albert, ja opiskelen psykologiaa ensimmäistä vuotta Jyväskylän yliopistossa. Olen yksi Valmennuskeskuksen uusista bloggaajista. Tänään kerron teille...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Tuire

Fuksisyksy etänä: Bileitä, pullaa ja puluja

The hype is real. Astuessani ensi kertaa yliopiston kampukselle, minua tervehti jättimäinen juliste, jossa UAlbany -sporttivermeisiin sonnustautunut jenkkifutari puri hammasta hikipisarat roiskuen...

Lue lisää