On kulunut yli kuukausi siitä, kun islantilaisen lentoyhtiön kone laskeutui John F. Kennedyn kansainväliselle lentokentälle ja nousin koneesta pöllämystyneenä, tukka takussa ja polvet jomottaen kosteaa ja vieraalta tuoksuvaa ulkoilmaa haistelemaan. Tulisin viettämään fuksisyksyni New Yorkin osavaltion pääkaupungissa Albanyssa, mikä tuntui yhtä aikaa innostavalta ja totaalisen typerältä.

Olin viimein, kahden vuoden tilastohysterian tuloksena saanut opiskelupaikan Meilahdesta, ja vaihtoon hakeminen edellisen pääaineeni sosiaalipsykologian kautta oli ollut eräänlainen suunnitelma B. Kulunut vuosi oli ollut erityisen antelias: paitsi että selvitin tieni neurogeneesin, MoCa:n sekä hermoja koettelevien regressiokaavojen ohi Helsingin yliopistoon opiskelemaan psykologiaa, pääsin myös toteuttamaan takaraivooni iskostuneen idean jenkkiyliopistoekskursiosta.

Tänä vuonna Helsingin yliopistoon pääsi uskomattoman moni saman tai rinnakkaisen Valmennuskeskuksen kurssin käynyt ystäväni. Vaihtoon lähtemisen takia en pääsisi juhlimaan opiskelupaikan saamista hakukavereideni kanssa, mikä harmitti.  

Orientaatio, opinnot ja elämän perusrutiinien luominen State University of New Yorkissa ovat täyttäneet kalenterini tehokkaasti. Huomaan joka päivä olevani yhä enemmän kotonani täällä, ja ensimmäisiä viikkoja värittänyt ihmettely vähenee päivä päivältä. Ihmisen sopeutuminen erilaisiin ympäristöihin tapahtuu niin uskomattoman automaattisesti, ettei muutosta oikein edes huomaa.  

Miksi lähdin vaihtoon juuri Yhdysvaltoihin? Tuttavapiirissäni Suomessa sain monesti vaihtosuunnitelmistani kertoessani vastaukseksi kohotettuja kulmakarvoja ja maailmanpoliittisesta tilanteesta johtuvaa hienoista inhoa tihkuvan kysymyksen: ”Miksi sä haluat sinne?” Hetken kysymyksestä toivuttuani vastasin olevani kiinnostunut amerikkalaisesta yliopistokulttuurista, paljon puhutusta amerikkalaisesta työ- ja opiskelumoraalista sekä toisaalta oman suullisen ulosantini kehittämisestä.

En ollut koskaan ennen käynyt Yhdysvalloissa, enkä voi sanoa säästyneeni romanttisilta mielikuvilta New York Citystä. Kaikki tämä on totta, mutta tänne tultuani olen ymmärtänyt vielä paremmin, mitä kaikkea Yhdysvallat minulle symboloi. Enkä luullakseni ole tässä suhteessa kovinkaan erityinen.  

Tulevissa postauksissa summaan ajatuksiani amerikkalaisesta yliopistosta ja pohdiskelen sitä, millä tavalla college-elämään liittyvät mielleyhtymät ovat juurtuneet amerikkalaiseen ja länsimaiseen kulttuuriin. Tämä keittiösosiologinen analyysi toimii samalla lokikirjana, joka auttaa minua käsittelemään aika-ajoin oireilevaa kulttuurishokkia, sekä selvästi mahanpohjassa viipyilevää koti-ikävää. 

 

 

 Vaihtotarinani kokonaisuudessaan voi lukea seuraavasta Kompleksi-lehden numerosta. 

https://blogs.helsinki.fi/jrj_komp/kompleksi-lehti/

 

 

Tuire

Olen 26-vuotias viime vuosina tilastotieteestä innostunut psykanörtti, kahvinörtti, unelmoija, joogaaja ja vähän sieltä sun täältä kotoisin oleva helsinkiläinen. Opiskelen ensimmäistä vuotta psykologiaa kolmen vuoden sosiaalipsykologian opinnot takanani. Viime vuosina lempi-instituutioni, yhteisöni, päiväunien sekä painajaisten sisältö ja ainut puheenaiheeni on ollut psykan pääsykokeet. Välillä poden eksistentialistisia kriisejä, liian usein uppoudun loputtomaan savolaiseen eijuutaeikäjaata -ajatteluun ja monesti nautin elämästä niin paljon ettei hymystä meinaa tulla loppua. 

 

Muita blogipostauksia

  • Psykologia
  • Minea

Tervetuloa uudet fuksit!

Jeee fuksit ovat vihdoin täällä! Tai ainakin Helsingissä orientaatioviikko alkoi eilen. Tervetuloa kaikille, teillä on hienot ajat edessä <3 Orientaatioviikot ovat hektisiä...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Linnea

Etkö päässytkään sisälle?

Tavallaan osaat jo ennustaa lopputuloksen, mutta hyvä Luoja, kun se sattuu nähtyäsi mustaa valkoisella. Kaikki viimeiset toivon rippeet viedään ja saat taas aloittaa alusta. Se...

Lue lisää