Psykologia  •  27.02.2019

Muutto opiskelujen perässä Pohjois-Karjalaan

Harkitsetko muuttamista opiskelupaikan vuoksi? Epäilyttääkö muutto sinulle täysin uuteen kaupunkiin, jossa et ole aiemmin käynyt etkä tunne sieltä ketään? Kuinka sopeuduin, kun muutin Espoosta Joensuuhun opiskelemaan psykologiaa?

Silloin, kun itse sain idean hakea opiskelemaan psykaa, päätin hakea Itä-Suomen yliopistoon. Muutama vuosi sitten psykologian opiskelupaikat eivät vielä olleet samanlaisessa pääsykoeyhteistyössä kuin nyt, joten päätin valita vain Itä-Suomen yliopiston pääsykokeisiin valmistautumisen. Päätöksen tehdessäni en ollut ikinä käynyt Joensuussa, enkä varsinkaan ollut suunnitellut sinne muuttoa.

Joensuussa kävin ensimmäistä kertaa pääsykoepäivänä. Huomasin heti, että keskusta on pieni, mutta tosi sympaattinen ja kompakti – keskustan alueella ei ainakaan pääse eksymään. Tuntui heti siltä, että voisin asua täällä (toisaalta halusin niin paljon opiskelemaan, että olisin ollut valmis muuttamaan minne tahansa:D). Kun sain tiedon opiskelupaikasta hain heti opiskelija-asuntoa. Olin valmistautunut siihen, että asuntoa joutuu odottamaan kauankin, koska jonot ovat usein pitkiä. Mutta varmaankin siksi, että olin hyväksynyt soluasumisvaihtoehdon, sain asunnon todella nopeasti. Pari viikkoa ennen opiskelujen alkua muutin Joensuuhun.

Oman kokemuksen mukaan Joensuuhun oli helppo sopeutua. Heti muutettuani tutustuin solukämppiksiini ja opiskelujen alettua sai heti kavereita, hankin pian salikortin ja työpaikan. Ja oli jotenkin ihanan uudistavaa asua itselle ihan uudella paikkakunnalla! Uskon, että ihmiset ja se, että löytää omat vapaa-ajan tekemisensä uudesta asuinpaikasta on niitä ydinjuttuja, jonka avulla sopeutuu. Elämän ja asuinpaikan muuttuessa ei kannata jättää pois itselleen tärkeitä asioita, vaan selvittää, kuinka niitä on mahdollista tehdä jatkossa. Omanlaisten ihmisten löytäminen ympärille on mielestäni tärkeintä sopeutumisessa, sen takia kannattaa olla avoimin mielin uusiin tyyppeihin tutustuessa ja panostaa tutustumiseen osallistumalla opiskelijatapahtumiin.

– Sara

Sara