Aloitan marraskuussa ja luen joka päivä. Ainoastaan sunnuntaisin on vapaata, mutta silloinkin aion selailla ja kertailla viikon lukusaalista. Ostan kaiken maailman härpäkkeet urakkaa varten ja vannoudun täysin kurinalaiselle opiskelulle koko vuodeksi. Täytän kalenterin joka ikisen tunnin ja kuvittelen nukkuvani joka yö kahdeksan tuntia. En aio syödä epäterveellisesti ja alkoholiakin käytän maksimissaan kolme annosta kerralla. Urheilen viisi kertaa viikossa. Nyt alkaa superelämä.

Sellainen mie olin vuonna 2015. Meni kaksi viikkoa tätä intoa ja sitten tulikin iltaisin tylsää. Tilaston kirja oli niin tylsää luettavaa, että olin nukahtaa kesken lukujen. Selasin somea ja tinderiä. Valvoin liian pitkään ja lukemisen sijaan hiippailinkin muutamille treffeille. Eksyin välillä jopa ryypiskelemään ja seuraavana päivänä darraisena katsomaan Netflixiä…koko päiväksi.

Onneksi tuli artikkeleiden julkaisupäivä, jolloin olin ajatellut ryhdistäytyä. Silloin viimeistään toteuttaisin suunnitelmani. Opintoleiri oli aluillaan. Luin jonkin verran…mutta tuntui, että hukuin lukemiseen ja mikään ei oikein jäänyt päähän.

Useasti olen luullut haluavani. Olen kuvitellut ymmärtäväni, mitä jokin vaatii. Olen ollut valmis uhraamaan kaikenlaista, jotta saisin sen, mitä milloinkin haluan. Ja miehän tosi usein haluan asioita. Nykyään olen onneksi oppinut sen, että jonkun asian oikea haluaminen vaatii päättämistä. Kun kuulin, etten ollut päässytkään sisälle, mutten ollut nyt niin kaukanakaan, se sieppasi. Olin kuitenkin tuhlannut elämästäni aikaa jollekin, mikä ei tuottanut tulosta.

Silloin tein päätöksen. Mie todella halusin psykalle…osittain myös senkin takia, että se oli niin vaikeaa.

Yhtäkkiä tulikin realistiset lukusuunnitelmat ja ymmärsin tunkea kalenteriin kunnolla myös sallittua vapaa-aikaa. Se, mikä oli nyt viime vuonna eri tavalla, oli miun mieli. En lukenut sen takia, että saisin lukutunteja alle ja voisin tuntea hyvää omatuntoa asiasta, vaan sen takia, että halusin osata asiat mahdollisimman hyvin. Halusin todella valmistautua kokeeseen, joka oli miun ja yliopiston välissä. En tehnyt sitä sen takia, että joku muu käski mennä valmennuskurssille istumaan. Jätin pois ajattelun, jossa yritin päästä helpoimmalla.

“Tätä ei varmaa tarvii osata.” Ei ei ei… kyllä pitää. Mitä enemmän osaat, sitä tasaisempi on mieli.

Tärkeää miusta on ymmärtää se, että miksi tekee jotakin – oikeasti syvällisesti ymmärtää. Jos todella haluat päästä sisälle ja olet valmis tekemään parhaasi, et panikoi. Kaikki muutkin ovat samassa veneessä ja saavat samat materiaalit kuin siekin. Peppu asetetaan silloin tiukasti penkkiin ja viimeiset viikot painetaan fiksusti (tämä ei tarkoita sitä, että on pakko lukea 8 h päivässä). Asiat opetellaan niin, että ne ymmärretään. Haetaan tasainen tahtotila asenteella:

“PRKL miehän repäsen!”

Niin… Haluatko todella opiskelemaan? Ihan aikuisten oikeasti haluatko? Nyt on vielä aikaa tehdä fiksuja ratkaisuja, jos se on aidosti siun unelma. Seuraavan kerran saat mahdollisuuden vasta vuoden päästä.

-Linnea

Seuraa miu elämää IG:ssä: liikutu_niiku_linnea

P.S Olin päättänyt onnistua vegaanisissa macaroonsseissa ja vasta viidennen kerran jälkeen uunista tuli, mitä olin toivonutkin. Onnistuminen ei olisi tuntunut MILTÄÄN ilman niitä neljää kamalaa katasrofia.

Muita blogipostauksia

  • Psykologia
  • Minea

Tervetuloa uudet fuksit!

Jeee fuksit ovat vihdoin täällä! Tai ainakin Helsingissä orientaatioviikko alkoi eilen. Tervetuloa kaikille, teillä on hienot ajat edessä <3 Orientaatioviikot ovat hektisiä...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Linnea

Etkö päässytkään sisälle?

Tavallaan osaat jo ennustaa lopputuloksen, mutta hyvä Luoja, kun se sattuu nähtyäsi mustaa valkoisella. Kaikki viimeiset toivon rippeet viedään ja saat taas aloittaa alusta. Se...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Emmi

Pääsykokeen jälkeen

Pääsykokeesta on nyt ennättänyt yhteisvalinnan osalta kulumaan jo vajaa kuukausi, Jyväskylän ja Joensuun kokeiden suhteen hieman vähemmän aikaa. Pääsykokeet...

Lue lisää