Kyltymättömästä ylianalysoinnistani syntyy toki mielenkiintoisia keskusteluja, mutta ihan oikeasti, aivot, haluaisin välillä lomaa. Ylianalysoinnista teen johtopäätöksiä, joissa tuntuu mukamas olevan järkeä, mutta todellisuudessa ne kuulostavat lähinnä naurettavilta pessimismin ääritapauksilta.

Pyrin tekemään asioita niin kauan kunnes olen niistä varma, itsevarma. Sen jälkeen pamahdan paikalle.

SWAG!

Menen luennolle ja jokin opiskelija kysyy professorilta kysymyksen, josta kuitenkaan en ymmärrä sanaakaan. Luettiinko me edes sama materiaali? Ei, sillä hän oli lukenut ekstraa ja tiesi enemmän. Ihan kuin en olisi edes lukenut. Muut olivat jo valovuosien päässä.

Treeneissä nostan tangon lattialta ja tiedän tekeväni sen oikein, olenhan personal trainer. Vieressä oleva tyttö kuitenkin lisää tankoon 20 kg ja näyttää miulle, mistä kana pissii. Jaaha. Kaikki tuo tuntien kautta tuotu itsevarmuus muuttuu sekunneissa epävarmuudeksi. Yhtään ei helpota, kun hän toteaa: “No tää nyt on tällasta. Käyn vain silloin tällöin… ehkä pari kertaa viikossa.”

Menen treffeille ja olen varma, että toisellakin on kivaa. No ei kuulu kolmeen päivään mitään. Ei vissiin sitten ollutkaan niin kivaa. Toiset kaverit menee naimisiin ja saa jo lapsiakin. Mistä tuo kaikki varmuus toisesta ihmisestä kumpuaa, kun itse en ole sitoutunut edes parisuhteeseen?

Luin pääsykokeisiin ja itse kokeessa eteeni lävähti viiden luvun yhteenveto -tehtävä, enkä ollut moisesta silloin kuullutkaan. Lisämateriaali olikin siis astetta tärkeämpi. Mitä sieniä nuo muut vetävät, kun mie en vaan pysy perässä, vaikka kuinka yritän?

Välillä tuntuu, että täällä opiskelee viisaita ja nokkelia suorittajia sekä yksi epämääräinen Linnea. Juuri juttelin kaverin kanssa pääsykokeesta ja hän totesi, että toki sisäänpääsy oli tärkeää, mutta tähtäsi siihen, että olisi saanut kokeesta parhaimmat pisteet.

Miun koepaperi varmaan arvosteltiin väärin. En jälkeenpäin edes tilannut koettani kotiin, jotta olisin nähnyt, miten miulla meni. En halua, että virhe paljastuu ja miut erotetaan yliopistosta.

Ja taas ne ajatukset laukkaavat. Kelat kelautuvat jo siihen, että miut ollaan erottamassa yliopistosta. Aivan.

Hulluudestani huolimatta en usko, että olen yksin. Epävarmuus iskee varsinkin silloin, kun on tekemässä jotain suurempaa. Pysähtyy miettimään, että miksi edes hakee, kun sisälle pääsee alle kolme prosenttia hakijoista. Mitä sitä itsestään oikein kuvittelee?

Lopeta.

Harjoituskokeissa saa tulla vastaan ihan mitä vain. Kuka tahansa muu kurssilainen saattaa kysyä nokkelia kysymyksiä. Itsevarmuuttasi koetellaan koko ajan. Kaikki on vain testiä. Se on kuin iso peli, jossa siuta pelotellaan matkan varrella. Näiden tyhmien epävarmuuskelojen miettiminen on tuossa vaiheessa ihan turhaa. Se vie energiaa pois itse lukemisesta. Pidä olkapäät takana ja nenä korkealla. Tee niin kuin suunnittelit. Jatkat vain eteenpäin.

-Linnea

Muita blogipostauksia

  • Psykologia
  • Silja

10 vinkkiä loppurutistukseen

Hei taas pitkästä aikaa! Kevään ollessa jo pitkällä ja luku-urakan alkaessa painaa niskan päälle, on ensisijaisen tärkeää pitää huolta omasta...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Silja

Meikun kampus

Hei kaikille! Psykologia on monitieteellinen ala, ja siksi onkin mielestäni mahtavaa, että Helsingissä psykologia kuuluu lääketieteelliseen tiedekuntaan. Lääketieteelliseen...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Silja

Miten hyödyntää välivuosi?

Heippa! Monella psykologian opiskelijalla ja sinne hakevalla on takana välivuosia yksi tai useampikin. Mielenterveydellisesti välivuosi voi olla rankkaa aikaa, monet kokevat väliinputoamisen...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Maria

Keitä me ollaan me psykan fuksit? Osa 3

Moi!  Seuraavaksi vuorossa kaksi uutta hakutarinaa mun fuksiystävyksiltä, toivottavasti viihdytte niiden parissa. <3 Postausta kuvittavat  pääosin viimepäivien ulkoilut...

Lue lisää