Feisbuukfiidini täyttyi taannoin häästägeistä, joissa seksuaalista häirintää kokeneet toivat asian julki: #metoo. Hymähdin ja mietin, että no on miullekin jotain vihellelty ja pakaroista joskus kouraistu. En ole muutenkaan kovin herkkä, joten yksi läpsäisy mauttomalta mieheltä juuri kulmien kurtistusta enempää ole edes ansainnut. Alkoikin jo tuntua, että meniköhän tuo kampanja joidenkin kohdalla vähän yli?

Se on tietysti aina, mikä seksuaaliseksi häirinnäksi lasketaan. Toiset ovat herkempiä kuin toiset, ja mie en ole siitä päättämään, missä raja kulkee. Olen kyllä ollut kova paasaamaan, kuinka väkivaltaiseen suhteeseen ei jäädä ja kuinka epämiellyttävistä tilanteista on poistuttava. Ei se nyt NIIN vaikeaa voi olla.

Nooh… perun sanani. Voi se.

Kaikki moraalinen ylpeyteni ja mustavalkoisuuteni tuntuvat sumentuvan vuosi vuodelta yhä enemmän, kun aikuistun. On paljon tilanteita, joissa ulkopuolisena on helppo tulla huutelemaan. Kun se päivä sitten koittaa ja itse ajaudut konfliktiin, maailma aukeaa täysin eri valossa. Ehkä jopa tiedät, kuinka tulisi toimia, mutta et saa sanottua sanaakaan. Et pysty toimimaan, vaikka pääkopassa jyskyttää “pitäisi”. Niin kävi miullekin.

Missään vaiheessa en ollut antanut olettaa – mitään. Kämppikselläni oli seuraa, enkä halunnut häiritä heitä, joten lupauduin menemään tutun luokse yöksi. Kello oli paljon ja halusin nukkua. Minua revittiin kainaloon. Paijattiin. Hipelöitiin. Sanoin, ettei ollut OK. Se loppui hetkeksi. Käsi kurottui uudelleen ympärilleni ja taas minua revittiin lähelle. Halusin pois. Halusin kotiin, mutta kohteliaisuuttani en kehdannut poistua. Mitään sen merkittävämpää ei tapahtunut, mutta ahdistava tunne rintakehässä ei poistunut moneen päivään. Miten mies voi lukea naista niin väärin, että EI on eri asia kuin vaikeasti tavoiteltava?

Miun olis vaan pitänyt lähteä kotiin. Sen jälkeen miun olis kuulunut jutella henkilölle ja kertoa, että teki väärin ja sai miut ahdistuneeksi. Vaikka aikaa on jo kulunut, en ole vieläkään kyennyt. En osaa sanoin kuvata, kuinka ahdistavaa koko tapahtuma olikaan. On omituista ajatella, miten toisen ihmisen läheisyys tuntuu niin hyvältä ja toisen niin ahdistavalta. En osaa myöskään selittää, miksen pystynyt toimimaan rationaalisesti. Kaikki tuntuu sumealta ja tätäkin kirjoittaessa ahdistava tunne palaa.

En ole koskaan tuntenut mitään samanlaista. Se on pistänyt miettimään ja pohdiskelemaan asiaa myös psykologisesta näkökulmasta. Jos tästä jotain positiivista löytää, niin seksuaalinen häirintä ja sen seuraukset saattavatkin olla kandini aihealue.

Tiedämme jo, kuinka yleistä häirintä on. Ehkä olet jo itsekin sitä kokenut. Kuitenkin toivon, ettei siulle tule tätä tunnetta koskaan. Vielä en osaa asian tiimoilta antaa neuvoja, koska itsekin etsin vastauksia.

Tiedän, että teksti ei tämän hetkisiä opintojani juuri kosketa. Kuitenkin meillä on nyt kuukauden joululoma ja tässä psykafuksin elämässä ehtii tapahtua kaikenlaista muutakin. Siullakin on toivon mukaan tällä hetkellä pänttäämisestä taukoa. Palataan vielä ennen joulua hieman hilpeämmissä merkeissä. :)

-Linnea

Muita blogipostauksia

  • Psykologia
  • Silja

10 vinkkiä loppurutistukseen

Hei taas pitkästä aikaa! Kevään ollessa jo pitkällä ja luku-urakan alkaessa painaa niskan päälle, on ensisijaisen tärkeää pitää huolta omasta...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Silja

Meikun kampus

Hei kaikille! Psykologia on monitieteellinen ala, ja siksi onkin mielestäni mahtavaa, että Helsingissä psykologia kuuluu lääketieteelliseen tiedekuntaan. Lääketieteelliseen...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Silja

Miten hyödyntää välivuosi?

Heippa! Monella psykologian opiskelijalla ja sinne hakevalla on takana välivuosia yksi tai useampikin. Mielenterveydellisesti välivuosi voi olla rankkaa aikaa, monet kokevat väliinputoamisen...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Maria

Keitä me ollaan me psykan fuksit? Osa 3

Moi!  Seuraavaksi vuorossa kaksi uutta hakutarinaa mun fuksiystävyksiltä, toivottavasti viihdytte niiden parissa. <3 Postausta kuvittavat  pääosin viimepäivien ulkoilut...

Lue lisää