Yksin ihmismassassa?

Kaupunkiympäristössä ihmiset tuntuvat usein kiireisiltä, jopa tunteettomilta ja siltä, että he eivät välitä muista, eivät halua kiinnittää liikaa toisiin huomiota. Eilisellä Johdatus sosiaalitieteisiin -kurssin luennollani luennoitsija, sosiaalipsykologian yliopistonlehtori Marko Salonen totesi tämän saman ja kertoi sen olevan eräänlainen selviytymiskeino kaupunkiympäristössä selviytymiseen, sillä ympäröiviä virikkeitä olisi muuten liikaa tutkittavaksi – tästä syystä pysymmekin pitkälti omissa oloissa, vaikkapa bussissa, jossa istumme rauhassa emmekä katso toisiapäin liian pitkään.

Salonen kertoi tehneensä eräänlaisia vallitsevien tapojen rikkomuskokeita löytääkseen näitä huomaamattomia vallitsevia normeja ja tutkiakseen ihmisten käyttäytymistä sekä tilan antamista bussissa. Hän teki kokeen (itse asiassa useita kymmeniä), jossa hän istui satunnaisen, ikkunapaikalla istuvan henkilön viereen. Salonen päätti tutkia, millä tavoin ihmiset viestivät sitä, että he aikovat jäädä bussista pois: miten käytäväpaikalla istuvan tulisi antaa poisjäävälle tilaa? Salonen päätti, että hän antaa vieressä istuvalle tilaa heti, kun sitä häneltä pyydetään ystävällisesti ja kohteliaasti, suomen kielellä.

Vieressä istuvat viestivät monella tapaa bussista poisjäämistään: painamalla nappia, keräämällä tavaroitaan, laittamalla takin kiinni, hanskat käteen. Saloselle alettiin puhua vieraita kieliä siinä toivossa, että hän ulkomaalaisena ei ymmärtäisi nonverbaalia kommunikaatiota. Lopulta häntä alettiin jopa potkia ja näyttää nyrkkiä. Salonen kertoi nauraen yrittäneensä olla mahdollisimman eleetön ja ilmeetön, katsoen vain eteenpäin asenteella, että häntä ei kiinnosta!

Minusta olisi aivan mahtavaa (uskaltaa) tehdä vastaavanlaisia rikkomuskokeita ja tutkia, mitä tapahtuisi. Itselläni onkin usein bussissa tapana tutkailla ihmisiä ja välillä jopa katsoa heitä liian pitkään, pidempään kuin on suotavaa. Tämä on toki yhdenlainen rikkomuskoe itsessään.

Kuitenkin vaikka haluamme usein kaupungeissa pysyä omissa oloissamme, mielestäni on ihanaa huomata, kuinka upeita ihmiset silti ovat! Olen tässä syksyn mittaan tavannut ihmisiä yliopistolla ja välillä kotonani ja toisten kotona tavaroiden oston ja myynnin merkeissä, ja poikkeuksetta vastaanotto on aina ollut ystävällinen ja vastaanottava. Minulle ei ole huudettu, vaikka minulta on puuttunut pari euroa ostoksen loppusummasta ja olen sen luvannut laittaa myyjän tilille. Minä olen ollut myötämielinen, vaikka toinen osapuoli on ollut pahasti myöhässä. En ole ottanut pahakseni, vaikka toiselta on puuttunut jokunen kymmen senttiä ja vastaavasti toisetkaan eivät ole suuttuneet, vaikka minulta on puuttunut ostamastani talvitakin loppusummasta vajaa 50 senttiä. Asiat ovat hoituneet ystävällisyydellä ja ymmärryksellä.

Tällaista ihmiskunnan ja rikkomuskokeiden pohdintaa tällä kertaa. Muistakaahan olla toisille (ja itsellenne) armollisia, ja valitkaa kaikki teitä kiinnostavat kurssit! 🙂

Emmi