Kolaus kerrallaan

Riisun vaatteet lattialle reppuni viereen. Hän osoittaa jalalla pisteen, johon haluaa minut seisomaan. Vedän keuhkot täyteen ilmaa ja pyöräytän hartiat taakse.

“Etureisiä on. Leveä hartialinja, hyvä. Pakaroita paljon isommaksi ja myös takareisiä.”

Hän kävelee lähemmäksi ja kysyy saako koskea.

”Joo, toki.”

Tunnen, kun käsi viiltää läpi takareiden:

“Joo, ei täällä oikeestaan oo mitään. Mites nuo pohkeet? Treenaatko niitä?”

“No en oikeastaan. Crossfitissä kun on hypitty.”

“Joo, no sen näkee, että et. Lisää pohkeita. Sen lisäksi keskivartalo on leveä; siellä kun on liikaa rasvaa. Ja sitä on myös alakropassa. Oot sellanen perus nainen. Ja olkapäät on epäsymmetriset. Epäkkäitä sulla kyllä on, mutta ne toisaalta pitäs saada pois lähes kokonaan.”

”Tämä selkeä.”

Kävin fitnessvalmentajan luona. Nyt kun pääsykoeurakka on ohi, olisi kiva aloittaa uusi projekti, joka olisi haastava.

Miun vartaloa ei ole koskaan arvosteltu niin kuin eilen. Siinä edettiin päästä varpaisiin ja jokaisessa kohdassa oli jotain vinksallaan. Nivelet olivat kuulemma OK. Niiden eteenhän olenkin tehnyt niin paljon töitä ja treeniä…

Miksei tuo kuitenkaan tuottanut kolausta? Onko mitään niin brutaalia kuin seisoa puolialastomana miehen edessä, joka arvostelee siuta ulkoisesti joka kulmasta?

Totuus on, että miulla on kaikki nyt hyvin. Mie oon päässyt yliopistoon, miulla on huikea työ, hyvä kämppis, loistavia ystäviä ja läheiset välit perheen kanssa. Se, että joku asiallisesti kommentoi miun keskivartalon rasvakertymään ei hetkauta itsetuntoa. Vaikka oon personal trainer, se ei silti tunnu pahalta. Tiedän, mitä kämppiksen kanssa jaettu Monsterpizzasunnuntai, fuksielämä ja liiallinen punaviini tekee miulle. Ne on tähän mennessä ollut kaikki sen arvoisia.

Jos tuo olisi tapahtunut pääsykokeiden jälkeen 10.5. olisin aivan romuna. Luulin pääsykokeiden menneen penkin alle, vaikka olin uhrannut koko projektin eteen niin paljon. Olisin epäonnistunut tavallaan sekä nykyisessä ammatissani että siinä, mistä haaveilin: ei opiskelupaikkaa, ei esimerkillistä pt-toimintaa, ei miestä, ei juurikaan mitään sosiaalista elämää, eikä varsinkaan hyvää itsetuntoa.

Itsetunto ei kestä liiallista epäonnistumista. Älä ole surkea kaikessa. Älä yritä kaikkea kerralla.

Jos pääsykokeet ovat edessä, tee vastapainoksi asioita, missä siun ei välttämättä tarvitse sen enempää kehittyä. Pidä hyvät ystävät lähellä. Liiku niin, että se tuottaa energiaa, eikä vie sitä (itse crossfitin sijaan joogasin viimeisen kuukauden ja se todella auttoi keskittymään paremmin). Syö niin, ettei siitä aiheudu stressiä. Nuku päiväunia, jos yöunet ovat jääneet vähiin. Siun ei tarvitse olla hyperihminen, että voit saavuttaa sen, mistä haaveilet. Ennemminkin siun pitää osata käyttää omia voimavarojasi oikein. Kaikkea ei voi saada kerralla.

Ole siis armollisempi. Vaikka tuntuis, että kaveri vieressä tekee paljon enemmän kuin sie, se ei tarkoita, että siun tarvitsee. Se on sen elämä ja sen rutiinit. Sie lisäät siun omaan elämään juuri sen verran kuin kykenet.

-Linnea

P.S Snapchat: linlinlinnea IG: liikutu_niiku_linnea