Jee, tervetuloa Viivi! Kiva, että saatiin sutkin tänne bloggailemaan :) Itseikin pääsin vihdoin ja viimein takaisin blogin pariin, aika paljon on tullut lähiviikkoina aherrettua opiskeluiden ja juuri alkaneen psykologian pääsykoekurssin tuutorointihommien kanssa…

Tosiaan, voisin itsekin kertoa hieman omista opiskeluvaiheistani… Ihan niin kuin Viivi jo mainitsi, olemme aika samassa vaiheessa opiskeluissa, eritoten juuri kurssien osalta. Itse olen kuitenkin vasta työstämässä kandin työtäni tänä keväänä. Eli se iso-G häämöttää minulla vasta jossain tulevaisuudessa ;) Ei sitä tietenkään ikinä tiedä mitä tapahtuu, voihan joku todella mielenkiintoinen ja inspiroiva tutkimusaihe tulla vastaan vaikka jo ensi viikolla! Kandini käsittelee synnytyksen jälkeisen masennuksen vaikutuksia varhaiseen vuorovaikutukseen. Keskityn lähinnä siihen, millä tavoin masennus vaikuttaa äidin vuorovaikutuskäyttäytymiseen ja jonkin verran myös siihen, millä tavalla vauvan käytös mahdollisesti häiriintyy. Aloin tuossa viime syksynä kehityspykologian ammattikäytännön kurssilla kiinnostua erityisesti vauvan elämän ensimmäisten vaiheiden merkityksestä myöhemmälle kehitykselle ja varhainen vuorovaikutus on yksi erittäin tärkeä osa-alue.  Kandini tulee kyllä olemaan valmis tässä keväällä, mutta ajattelin vielä tehdä maisteriopintoihin kuuluvan kehityspsykologian teoreettisen syventymisen samaa aihetta jatkaen.

Me opiskelemme tosiaan Viivin kanssa samalla vuosikurssilla, eli minullekin yliopiston ovet aukesivat vuonna 2007. Itse olin lukenut ennen sisäänpääsyä vain yhden peruskurssin, joten kävin fuksivuonna kursseja melkolailla samaan tahtiin kaikkien muiden 1. vuoden opiskelijoiden kanssa. Siitä asti olen puurtanut kursseja tasaisesti sopivalla vauhdilla, en liian hitaasti enkä kiirehtienkään. Olen siis opiskeluissa täysin normiaikataulussa, eikä valmistumisen kanssa todellakaan ole kiire! Sivuainena minulla on suoritettuna erityispedagogiikka, jonka valitsin lähinnä aikaisempien työkokemuksieni innoittamana. Olen nimittäin ennen yliopisto-opiskeluja työskennellyt erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa.

Pakko tässä lopuksi nyt hieman hehkuttaa yhtä oikein mukavaa juttua liittyen tämän vuoden opiskeluihini, nimittäin psykiatrian alkavia opintoja! Olen aloittamassa psykiatrian opinnot tänä keväänä, ja olen tosiaan haaveillut niistä jo opiskelujen alusta saakka! Kyseessä on lääkiksessä käytävä 15 opintopisteen kokonaisuus. Pisteet eivät siis riitä mihinkään opintokokonaisuuden saamiseen maisterin opintoihini, mutta pääseepä kuitenkin laajentamaan omia psykiatrisia tietojaan :) Joka vuosi 10 psykologian opiskelijaa saa erillisen hakuprosessin kautta opinto-oikeuden psykiatrian opintoihin. Psykologithan eivät luonnollisesti ole psykiatreja, eli lääkäreitä. Me emme siis saa diagnosoida, emmekä määrätä asiakkaille lääkkeitä. Psykologien on kuitenkin tunnettava mielenterveyshäiriöiden diagnostiikkaa, jotta pystymme tarvittaessa ohjaamaan asiakkaan lääkärin puoleen. Itse koen erittäin tärkeäksi käydä tutustumassa psykiatrian maailmaan hieman syvemmin ja erityisesti jännittävää on käydä katselemassa, minkälaista opiskelu lääkiksessä on! :D Tänä keväänä käymme yhden valmistelevan psykiatrian kurssin ja ensi syksynä tai vuoden päästä keväällä käydään loput opinnot ja niihin kuuluva kahden viikon harjoittelu psykiatrisella osastolla. Mahtavaa!

Elikkäs, tällä hetkellä työstän siis kandini loppuun, aloittelen psykiatrian opintoja ja suoritan kaikenlaisia mielenkiintoisia maisterivaiheen kursseja läpi. Harjoitteluhakemuksia olisi lisäksi tarkoitus lähetellä tässä lähipäivinä. Toivottavasti joku hyvä ja mielenkiintoinen  paikka löytyisi! Lisäksi tietysti kalenteriini kuuluu psykologian pääykoekursseilla tuutorointia ja kaikenlaista kivaa talvipuuhailua :)

Hauskaa ja lumista viikkoa kaikille!

-Sanna

Muita blogipostauksia

  • Psykologia
  • Silja

10 vinkkiä loppurutistukseen

Hei taas pitkästä aikaa! Kevään ollessa jo pitkällä ja luku-urakan alkaessa painaa niskan päälle, on ensisijaisen tärkeää pitää huolta omasta...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Silja

Meikun kampus

Hei kaikille! Psykologia on monitieteellinen ala, ja siksi onkin mielestäni mahtavaa, että Helsingissä psykologia kuuluu lääketieteelliseen tiedekuntaan. Lääketieteelliseen...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Silja

Miten hyödyntää välivuosi?

Heippa! Monella psykologian opiskelijalla ja sinne hakevalla on takana välivuosia yksi tai useampikin. Mielenterveydellisesti välivuosi voi olla rankkaa aikaa, monet kokevat väliinputoamisen...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Maria

Keitä me ollaan me psykan fuksit? Osa 3

Moi!  Seuraavaksi vuorossa kaksi uutta hakutarinaa mun fuksiystävyksiltä, toivottavasti viihdytte niiden parissa. <3 Postausta kuvittavat  pääosin viimepäivien ulkoilut...

Lue lisää