Oi kaverit ootte valinneet upean alan – moneltakin kannalta. Psykologin ammatti on yksi varmimmin säilyvistä ja työllistyvistä aloista tulevaisuudessa, samalla kun tekniikan kehitys kutistaa työpaikkoja toiselta suunnalta. Eli meillä on todennäköisesti ihan hyvät oltavat valmistumisen jälkeenkin :). Muita hienoja puolia ammatissa on tietysti myös se, että uuden tiedon löytyminen tuskin loppuu koskaan. Joskus kun lukee tenttikirjoja ajattelee, että kylläpäs sitä tiedetäänkin paljon ihmisen käyttäytymisestä. Mutta niin paljon on vielä tietämättä!

Yliopistohaku starttaa tänään. Kenties olet tehnyt jo vaikeimman valinnan eli minne koulutuksiin haet. (Ainakin sinne voittajakoulutukseen eli meille, jei!) Mutta saatat vielä pähkäillä mihin järjestykseen hakuvaihtoehtosi laitat. Omalla kohdalla tein valintani ensisijaisesti Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistojen välillä järjestyksestä, mutta pohdin myös Jyväskylään hakemista. Joensuu oli itselle vähän liian kaukana. Mun mielestä on hienoa, että psykalla voi hakea ensinnäkin useaan yliopistoon saman aikaisesti, mutta vielä hienompaa on, että se onnistuu samalla koesuorituksella. Näin ei ole kaikilla, vertaa esimerkiksi oikeustieteellisen tai lääketieteellisen valintamenettelyä. Olin itse ainakin tästä seikasta kovin kiitollinen hakiessani.  

Mutta takaisin siihen järjestykseen. Mulla vaikutti ehkä eniten kaupunki järjestyksen valintaan. Olen asunut aina pääkaupunkiseudulla, koulut ja kaverit ovat olleet Helsingistä ja lisäksi poikaystäväni haki samaan aikaan Helsingin lääkikseen. Henkilökohtaisten syiden lisäksi kaupungin tuttuus siis puolsi Helsingin asettamista ykköseksi.  Mua olisi kyllä kiinnostanut opiskelu jossain toisessa kaupungissa ja erityisesti, kun vaihtoehdot olivat kunnon opiskelijakaupunkeja, josta olen kuullut omilta kavereilta tosi paljon hyvää. Muun kuin oman kotikaupungin valitsemiseen liittyy pieni seikkailuaspekti; eteen tulee loistava mahdollisuus löytää täysin uusi kaupunki ja meininkiin voi sukeltaa täysillä ilman vanhoja kotikaupungin kuvioita. Tätä pohdin jonkun verran kun pääsin sisään Helsinkiin, että saanko opiskelijaelämästä yhtä paljon irti kuin jos olisin aloittanut jossain muussa kaupungissa.  Suurimmalla osalla, itseni mukaan lukien, on vanhat kuviot ympärillä ja ajattelin, ettei opiskelijatapahtumiin osallistuta niin aktiivisesti, eikä opiskelukaveripiiri olisi niin tiivis kuin muualta muuttaneilla. Pelkoni kuitenkin osoittautui aiheettomaksi. Olen saanut loistavia, läheisiä ystäviä Helsingin psykojen joukosta ja porukan aktiivisuudestakaan ei ole tarvinnut huolehtia. Olen saanut viettää opiskelijaelämää juuri sillä intensiteetillä kuin itse haluan ja olen onnellinen, että sain aloittaa opiskeluni juuri täällä.

Valintaan voi kuitenkin vaikuttaa muutkin kuin henkilökohtaiset syyt.  Yliopistoissa psykologikoulutusta on painotettu eri tavoin ja kurssitarjonta vaihtelee osittain sen mukaan. Esimerkiksi meillä Helsingissä metodiopintoja eli tutkimuksentekoon liittyviä (tilastojuttuja käytännössä) on enempi kuin muilla ja Turussa on taas niin sanottua klinikkaopetusta. Tarkemmin painotukset löytyvät yliopistojen nettisivuilta. Kannattaa kiinnittää huomiota myös sivuainetarjontaan ja minkä alueen tutkimusta yliopistossa tehdään, jos sellaisia unelmia on tulevaisuuden varalle ;).  Vaikka kurssitarjonta ja painotukset saattavat vaihdella, kaikki koulut valmistavat samaan ammattiin. Kaikki Suomen yliopistot ovat tiukkaa opiskelua ja tiedettä. Laatu on siis taattu, minne tahansa päätät hakea. Ainakin itse uskallan näin sanoa.

Jos Jyväskylään miettii hakevansa Hki-Tampere-Turku -kokeen lisäksi, on se ihan mahdollista. Kova puristushan se on pääsykokeen jälkeen tsemppaa vielä ja lukea Jyväskylän koemateriaali. Tämä on kuitenkin ollut mahdollista aiempina vuosina, ja on mitä todennäköisemmin myös tänäkin vuonna, jos tahtotilaa riittää. Jyväskylän koe on nimittäin 3.6. ja aiempina vuosina pääsykoemateriaaliin on kuulunut, ehkä jopa helpompi, tilastotieteen teos  (ja siinä vaiheessa ootte jo ihan guruja ton matikan kanssa eli no stress!). Kaiken hyvän lisäksi, myöhemmin julkaistavassa materiaalissa on ollut samoja artikkeleita kuin Hki-Tampere-Turku -kokeen artikkelikokoelmassa on ollut. Vanhoihin ennusmerkkeihin ei kannata tietenkään tuudittautua, mutta ehkä ne antavat toivoa :). Homma ei siis todellakaan ole saavuttamattomissa, jos sen vain päättää tehdä. Tarkemmat tämän vuoden valintakoevaatimukset löytyvät Jyväskylän yliopiston sivuilta. Maija on myös hakenut Jyväskylään ja käynyt siellä kokeessa eli jos jotain kysymyksiä on siihen liittyen niin Maija varmasti vastaa parhaansa mukaan!

Valintaa voi avittaa ihan konkreettisin keinoin, esimerkiksi tekemällä listoja yliopistojen hyvistä ja huonoista puolista. Itse taisin seikkailla kaikennäköisillä keskustelufoorumeilla, kun koitin ottaa selvää kumpi on parempi opiskelukaupunki: Turku vai Tampere . Kaikista paras keino on kysyä suoraan kaupungissa opiskelevalta psykolta millaista opiskelu siellä on. Olen varma, että opiskelijakollegani kertovat yhtä mielellään kuin minä omista kokemuksistaan  :). Tähän mennessä olen törmännyt ihan huipputyyppeihin, jokaisesta kaupungista eli minne tahansa päädytkin, tulet varmasti nauttimaan opiskeluajastasi!

Päivät vähenee, mutta myös luku-urakka lyhenee! Muistakaa nauttia muustakin kuin Holo-Pulkkisesta, vaikka se hieno kirja onkin :D

Keväisin mielin

Sara

 

Sara Nousiainen

Muita blogipostauksia

  • Psykologia
  • Minea

Tervetuloa uudet fuksit!

Jeee fuksit ovat vihdoin täällä! Tai ainakin Helsingissä orientaatioviikko alkoi eilen. Tervetuloa kaikille, teillä on hienot ajat edessä <3 Orientaatioviikot ovat hektisiä...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Linnea

Etkö päässytkään sisälle?

Tavallaan osaat jo ennustaa lopputuloksen, mutta hyvä Luoja, kun se sattuu nähtyäsi mustaa valkoisella. Kaikki viimeiset toivon rippeet viedään ja saat taas aloittaa alusta. Se...

Lue lisää
  • Psykologia
  • Emmi

Pääsykokeen jälkeen

Pääsykokeesta on nyt ennättänyt yhteisvalinnan osalta kulumaan jo vajaa kuukausi, Jyväskylän ja Joensuun kokeiden suhteen hieman vähemmän aikaa. Pääsykokeet...

Lue lisää