Oikeustiede  •  05.11.2021

Mitä Helsingin oikiksen toisen vuoden syksyyn on kuulunut?

Syksy on hurahtanut hurjaa vauhtia ja nyt onkin jo marraskuu. Syksy on ollut melko kiireinen, ja opinnot ovat edenneet hurjaa vauhtia. Samalla kuitenkin olen panostanut lepoon ja vapaa-aikaan enemmän kuin viime lukuvuotena. Olen myös lisäksi ottanut aikaa ihan arkisiin asioihin, esim. kodin siivoamiseen sekä olen lisäksi treenannut ringeten parissa paljon, ja pelejä on myös ollut melko liuta jo tässä syksyn aikana.  Marraskuu ei ole virallinen talvikuukausi, mutta siltä se kuitenkin tuntuu enemmän kuin syyskuukaudelta. Joten ajattelinkin hieman kertoa ”menneen” syksyn kuulumisia, sekä miten opinnot ovat sujuneet tämän syksyn aikana.

Lukuvuotta 2021-2022 ei ole mennyt, kun vasta noin kaksi kuukautta, mutta silti olen kerennyt suorittamaan viisi eri kurssia ja kuudes on nyt juuri meneillään. Arvatenkin kurssit eivät ole olleet laajoja, vaan hyvin tiiviitä kokonaisuuksia, vain muutaman opintopisteen kurssikokonaisuuksia. Syksy alkoi elokuun viimeisenä päivänä Euroopan unionin sisämarkkinaoikeuden kurssilla. Kurssin nimikin kertoo, että kyseessä on hyvin paljon tiiviimpi aihe ja kurssi, mitä esim. ensimmäisen vuoden kurssit olivat.  EU-sisämarkkinaoikeuden kurssi perustui muutamiin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) artikloihin. Kurssiin liittyi paljon oikeuskäytäntöä, ja erilaisten Euroopan unionin tuomioistuimen tapausten muistaminen oli tärkeää. Kokonaisuudessaan pidin kurssista todella paljon, ja se muodosti hyvän pohjan syksyn muille kursseille.

Seuraavana kurssina oli ”Competition and market law” eli vapaasti suomeksi käännettynä EU-kilpailuoikeus. Kurssi keskittyi jälleen muutamiin SEUT artikloihin, mutta tällä kertaa hieman eri näkökulmasta eli kilpailun näkökulmasta. Tällä kurssilla opetus oli englanniksi mutta (onneksi) kurssikirjallisuutta sai lukea suomeksi ja tentin suorittamiskielen sai valita, joten suoritin tentin suomeksi. Poikkeuksellisesti kurssiin sisältyvät kirjalliset pienryhmätehtävät täytyi tehdä englanniksi. Aluksi ajatus oikeustapaustehtävien tekemisestä englanniksi tuntui kamalalta, mutta loppuen lopuksi niiden laatiminen sujui oikein hyvin. Uskon, että siitä oli myös apua, että olin opiskellut tähän mennessä jo pari viikkoa pakollista englannin kurssia ”Academic and professional communication in English (Law)”, jossa olin joutunut kirjoittamaan ”oikeudellista” englantia jonkun verran. Englannin kurssi loppui kylläkin vasta lokakuun lopulla, sillä kyseessä oli laajempi kurssikokonaisuus, joka eteni periodin mukaan, miten meidän aineopintomme eivät taas etene.

Näiden kahden EU-oikeuteen pohjautuvan kurssin jälkeen meillä oli kaksi hieman aiemmasta irrallista kurssia, nimittäin immateriaalioikeus ja kuluttajaoikeus. Kaikki muut kurssit ovat kestäneet kaksi viikkoa, mutta kuluttajaoikeuden kurssi kesti ainoastaan yhden viikon. Tämä kertoo siitä, että opiskelu- ja tenttimistahti on ollut kova, vaikkakin totta kai kurssien kestoaika on myös näkynyt tenttimateriaalin niukkuudessa verrattuna laajempiin kursseihin. Molemmat kurssit kuitenkin sujuivat melko hyvin, ja nyt minulla on meneillään työoikeuden kurssi, jonka opetus kestää jopa viisi viikkoa ja tentti on vasta joulukuun alkupuolella. Viimeinen kurssi tämän vuoden puolella on kansainvälinen yksityisoikeus, joka menee jonkun verran päällekkäin työoikeuden kanssa, sillä niiden tenttien välillä on vain yksi viikko. Olenkin suunnitellut aloittavani KV-yksityisoikeuden opiskelun jo ensi viikolla, jotta voin opiskella tenttiin rauhassa ajan kanssa.

Kaiken kaikkiaan toisen opiskeluvuoden syksy on mennyt oikein mallikkaasti ja kurssit ovat olleet mielenkiintoisia. Ehkä haastavin kurssi tähän mennessä on työoikeus, joka minulla on parhaillaan meneillään, sillä kyseessä on melko moniulotteinen oikeudenala, jonka kokonaisuutta on välillä vaikeaa hahmottaa. Tänä syksynä myös opiskelun ja vapaa-ajan tasapainottaminen on onnistunut paremmin, ja silti olen saanut erinomaisia arvosanoja kursseista. Palaan tähän aiheeseen seuraavalla kerralla tarkemmin.

Hyvää viikonloppua kaikille ja palataan pian!

Riina S

Hei! Olen 21-vuotias ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelija Helsingin yliopistossa. Asun Hyvinkäällä ja vapaa-ajalla pelaan ringetteä Tuusulassa SM-tasolla. Kerron täällä blogissani kokemuksiani opiskelusta oikiksessa sekä oikikseen hakemisesta. Tule seuraamaan matkaani! Minulla on myös opiskelutili instagramissa, jossa päivittelen opiskeluarkeani tarkemmin.

Instagram: @riinastudieslaw