Oikeustiede  •  09.04.2021

Pääsykoetilanne ja siihen valmistautuminen

Hyvä valmistautuminen pääsykokeeseen on ennen arvoisen tärkeää. Siihen sisältyy pääsykoemateriaalin laadukas opiskelu sekä muunlainen valmistautuminen, joista olen jo aiemmin kertonut täällä. Viimeisenä silauksena on kuitenkin vielä itse koetilanteeseen valmistautuminen. Siihen on myös mahdollista valmistautua hyvin. Myös koetilanteessa pitää kyetä suoriutumaan parhaalla mahdollisella tavalla, jotta tiedekunnan ovet sitten syksyllä aukeavat. Aloitetaan ensiksi koetilanteeseen valmistautumisella.

Harjoituspääsykokeet

Ensinnäkin hyvä keino harjoitella pääsykoetilannetta on jo aiemmin mainitsemani harjoituspääsykokeet. Siinä pääsen harjoittelemaan tehtäviin vastaamista loistavasti. Harjoituspääsykokeissa olisi hyvä harjoitella lisäksi vastaustekniikkaa, monivalinnoissa taktikointia  sekä ajanhallintaa. Jokaisen tehtävän kohdalla on tärkeää lukea tehtävänanto huolella: mitä kysytään, mitkä ovat relevantteja faktoja, paljonko on pisteitä jaossa, mikä on tehtävän vähimmäispistemäärä sekä mikä on tehtävän arviointitapa. Vastaustekniikan harjoittelulla tarkoitan sitä, että kannattaa vastata avoimiin kysymyksiin niin kuin vastaisit itse pääsykokeessakin, eikä millään ranskalaisilla viivoilla, niin kuin voit tehdä ehkä muiden tehtävien kanssa. Harjoittelemalla vastaustekniikkaa läpi pääsykokeisiin opiskelun ajan, saat varmuutta omaan vastaamiseesi. Esimerkiksi oikeustapaustehtävissä vastaustekniikan osaaminen on äärimmäisen tärkeää, joten kiinnitä huomiota tähän tehtävämuotoon. Muista mainita sovellettavat säännökset sellaisenaan, sovella sen jälkeen normeja tapaukseen ja tärkeimpänä asiana, muista tulla johonkin lopputulokseen. Jos oikeustapaustehtäväsi vastaus on täysin oikein, mutta et ole kirjoittanut vastaukseesi mitään lopputulosta, voi pistemenetys olla huomattava, sillä lähes kaikki vastaukset arvioidaan kokonaisarviointina eikä jyvitysarviointina.

Oikeustapaustehtävien lisäksi tulee kiinnittää huomiota esseetehtäviin. Esseetehtävässä tulee muistaa kirjoittaa tiiviisti pelkästään asiaa, sekä edetä yleisestä yksittäiseen aiheeseen. Myös monivalintoihin vastaaminen on isossa roolissa pääsykokeen menestymisen kannalta. Monivalinnoissa taktikointi on todella tärkeää. Se on itseasiassa kylläkin hyvin yksinkertaista. Lue tehtävänanto huolella: onko jaossa miinuspisteitä vääristä vastauksista ja kuinka paljon, sekä mikä on tehtävän vähimmäispistemäärä. Mitä enemmän miinuspisteitä on jaossa, sitä tarkempi sinun täytyy olla. Vastaa tällöin vain, kun olet satavarma vastauksestasi. Tämä on ylipäätään hyvä sääntö pääsykokeiden monivalintatehtäviin. Ainoastaan silloin, jos tehtävästä ei jaettaisi ollenkaan miinuspisteitä vääristä vastauksista, voit lähteä arvaamaan vastauksia. Tällaiset tehtävät ovat kyllä enemmän kuin harvinaisia pääsykokeissa.

Pääsykokeen eri vaiheet

Viime vuosina on ollut yleistä, että pääsykokeessa on 8 eri tehtävää. Tehtäviä voi kuitenkin olla huomattavasti vähemmän tai enemmän. Joka tapauksessa itse pääsykoetilanne on kaikille sama, joten sillä ei ole sinänsä mitään merkitystä. Kannattaa muistaa, että siellä pääsykokeessa taistelee ainoastaan toisia hakijoita vastaan eikä mitään tiettyä ennakolta määrättyä pisterajaa vastaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että pääsykokeen monivalintatehtävät muodostavat yleensä ns. Karsintaosion eli ensimmäisen vaiheen. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien monivalintatehtävät menevät ”tarkastuskoneen” läpi, mutta avoimia tehtäviä tarkastetaan vaan noin 1500:lta. Toisen osion tarkastukseen siis etenee noin kolminkertainen määrä, mitä todellisuudessa otetaan sisään tiedekuntiin. Kannattaa kuitenkin muistaa monivalinnoissa, että niistä ei tarvitse saada täysiä pisteitä, jotta etenee jatkoon. Toisessa vaiheessa siis tarkastetaan avoimet tehtävät eli oikeustapaus- ja esseetehtävät. Vaikka pisterajaksi muodostuisi mikä, toisesta vaiheesta on silti saatava minimissään puolet pisteistä, jotta voi saada opiskelupaikan. Tehtävät eivät yleensä vaikuta toisiinsa, vaan ne ovat itsenäisiä siinä mielessä. Mikäli jossain tehtävässä on vähimmäispistemäärä miinuksella, saattavat nämä pisteet vähentää jonkun toisen tehtäväsi pisteitä. Tällaiset tehtävät ovat kuitenkin yleisempiä monivalintatehtävissä, jolloin on helppo välttää miinuspisteet vastaamalla kohtiin, joita ei osaa ”en osaa sanoa”.

Ajanhallinnasta pääsykokeesta

Viimeisenä käsittelen pääsykokeessa vaadittavaa ajanhallintaa, jota voi myös helposti harjoitella harjoituspääsykokeissa. Ajanhallinnalla tarkoitan siis sitä, että kun koe alkaa, katso montako tehtävää kokeessa on. Jätä koeajasta 10-15 minuuttia pois, sillä alkuun tehtävien lukemiseen menee muutamia minuutteja, ja loppuun kannattaa varata aikaa 5-10 minuuttia. Tämän jälkeen jaa jäljelle jäänyt koeaika tehtävien määrällä. Esimerkiksi 4h – 15min = 3h 45 min: 8 = n. 28 min. Merkkaa tämä minuuttimäärä ylös koepaperiin, jotta muistat sen varmasti. Sitten aina kun alat tekemään kutakin tehtävää, merkkaa koepaperin marginaaliin paljonko kello on, kun alat tekemään tehtävää ja moneltako sinun täytyy lopettaa tehtävän tekeminen. Pidä tästä aikataulusta tiukasti kiinni, jotta kerkeät vastaamaan kaikkiin tehtäviin. Yleensä kuitenkin käy niin, että osan tehtävistä tekee nopeammin, kuin tarvitsisi, jolloin ylimääräisen ajan voi käyttää vaikeamman tehtävän tekemiseen eli yleensä aineistotehtävän tekemiseen. Älä käytä tehtävien tekoon liikaa aikaa, sillä muuten et kerkeä vastaamaan kaikkiin tehtäviin. Hyvä pääsääntö on myös aloittaa helpoimmasta tehtävästä eli ensin monivalinnat, jonka jälkeen helpoimmat avoimet tehtävät, jolloin vaikeimmat tehtävät jäävät viimeiseksi. Jos sinulla jää aikaa, tarkista tehtäviä, mutta yleensä oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeissa tällaiseen ei ole juurikaan aikaa.

Ensi blogipostauksessa palaan vielä pääsykokeeseen, sillä kerron pääsykokeen käytännön asioista sekä jännityksen hallinnasta.

Hyvää viikonloppua!

Riina S

Hei! Olen 21-vuotias ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelija Helsingin yliopistossa. Asun Hyvinkäällä ja vapaa-ajalla pelaan ringetteä Tuusulassa SM-tasolla. Kerron täällä blogissani kokemuksiani opiskelusta oikiksessa sekä oikikseen hakemisesta. Tule seuraamaan matkaani! Minulla on myös opiskelutili instagramissa, jossa päivittelen opiskeluarkeani tarkemmin.

Instagram: @riinastudieslaw