Pitkän blogitauon jälkeen ajattelin kertoa hieman opiskelukuulumisiani. Niin kuin voi ehkä arvata, niin opiskelujen kanssa on ollut todella kiireistä. Tuntuu, että kurssit muuttuvat koko ajan haastavammiksi, vaikka toisaalta onhan se ollut odotettavissakin. Erityisesti huomion arvoista on ollut tenttien haastavuuden lisääntyminen. Tämäkin on toki ihan looginen kehitys, sillä meidän opiskelijoiden taidot kehittyvät koko ajan nii tietotason kuin opiskelutekniikkojenkin suhteen. Oma opiskeluni on kehittynyt todella paljon kevätlukukauden aikana. Olen löytänyt itselleni sopivat opiskelutekniikat ja toimivan opiskelurytmin. Myös lisähaasteita on ollut mm. ringeten ja kesätyön haun myötä, sillä molemmat ovat vieneet melko paljon aikaa. Tenttitulokset eivät ole ollut tähän mennessä sitä mitä olisi voinut toivoa, sillä mielestäni oma osaamiseni on ollut paljon parempaa kuin, mitä tenttitulokset antavat olettaa. Pohdinkin tässä sitä, että pitäisikö minun yrittää korottaa velvoiteoikeuden tenttitulosta. Se jääneen vielä kuitenkin nähtäväksi.

Kerroin jo ennen joulua, mitä kursseja aion käydä keväällä, mutta nyt kerron vielä vähän fiiliksiä jo suoritetuista sekä tulevista kevätlukukauden kursseista. Vuosi 2021 alkoi sopimusoikeuden kurssilla. Mielestäni sopimusoikeus oli hyvinkin simppeliä verrattuna esimerkiksi meneillään olevaan esineoikeuteen. Sopimusoikeudesta selvisinkin oikeastaan aika vähällä opiskelulla, sillä opiskelin myös samaan aikaan hallinto-oikeuden uusintatenttiin, jonka arvosanaa en kuitenkaan valitettavasti saanut korotettua. Sopimusoikeuden jälkeen opiskelimme velvoiteoikeutta. Yllätyin, kuinka mielenkiintoista velvoiteoikeus oli. Velvoiteoikeus on oikeudenalana mielestäni yllättävänkin moniulotteinen mutta ei kuitenkaan liian vaikea. Velvoiteoikeuden tentin arvosanamarginaalit olivat kuitenkin todella tiukat ja se ei mennytkään yhtään toivotulla tavalla, joka jäi kyllä harmittamaan todella paljon.

Velvoiteoikeuden tuloksen harmituksesta huolimatta opiskelu on ollut jatkettava. Viime viikolla meillä alkoikin esineoikeuden kurssi. Mielestäni esineoikeus on ollut tähän mennessä ehdottomasti vaikein kurssi. Onneksi tässä on kuitenkin hyvin aikaa tehdä töitä kurssin kanssa. Ylipäätään kuitenkin nämä yksityisoikeuden kurssit ovat olleet todella mielenkiintoisia. Odotan todella innolla seuraavaksi alkavaa perhe- ja jäämistöoikeuden kurssia, sillä se vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta. Kevään viimeisenä kurssina meillä on vielä insolvenssioikeuden kurssi, josta minulla ei kyllä vielä ole mitään erityistä mielipidettä taikka odotuksia.

Kävin myös alkuvuodesta kielikeskuksella kaksi äidinkielen kurssia, jotka ovat pakollisia kursseja oikeusnotaarin tutkinnossa. Toinen kursseista oli akateemiset tekstitaidot- kurssi ja toinen oli puhe- ja vuorovaikutusosaamisen kurssi. Kumpikaan kursseista ei mielestäni ollut kauhean työläs, enkä uhrannut niihin liioin ylimääräistä aikaa, sillä koin, että aineopintoihin panostaminen on tärkeämpää tällä hetkellä. Akateemiset tekstitaidot- kurssi oli kuitenkin hämmästyttävän kiva kurssi. Kurssin päätehtävä oli oman kirjoitelman kirjoittaminen, jonka lisäksi meillä oli viikoittain myös muita äidinkieleen ja kirjoittamiseen liittyviä tehtäviä. Työstimme omaa kirjoitelmaa vertaispalauteryhmissä, ja tämä metodi pääsi kyllä ehdottomasti omien lemppareiden joukkoon. Vertaispalautteen avulla sai kehitettyä todella hyvin niin omaa kirjoitelmaa kuin kirjoittamisen taitojakin. Puhe- ja vuorovaikutusosaamisen kurssi ei saanut minussa aikaan ihan samanlaista fiilistä, mutta kurssin päätyönä tehtävän vlogin tekeminen oli yllättävän hauskaa puuhaa.

Loppu lukukauden suunnitelmissa minulla on lähinnä ainoastaan aineopintojen peruskursseja, jotka olen jo yllä maininnut. Tietenkin lisäksi minulla jatkuu vielä noin kuukauden ajan OAP- eli oikeudellisen ajattelun ja tieteellisen kirjoittamisen kurssi. Kurssi ei kuitenkaan vaadi mielestäni liikaa, mutta täytyy muistaa, että lopuksi siinä täytyy tehdä vielä oppimispäiväkirja. Saa nähdä jääkö sen tekeminen viime hetkille vai saanko sen tehtyä ajoissa. Loppujen kielikurssien suorittaminen ja jää nyt seuraaville vuosille, sillä vaikka ilmottauduin useamman kerran englannin ja ruotsin kielen kursseille, en niille päässyt.

Pikkuhiljaa lähestyy myös oikiksen pääsykokeet, ja alankin jakamaan myös blogissa pikkuhiljaa tarkempia vinkkejä pääsykoeurakkaa varten.

Riina Sallinen

Hei! Olen 22-vuotias toisen vuoden oikeustieteen opiskelija Helsingin yliopistossa. Asun Hyvinkäällä ja vapaa-ajalla pelaan ringetteä Tuusulassa SM-tasolla. Kerron täällä blogissani kokemuksiani opiskelusta oikiksessa sekä oikikseen hakemisesta. Tule seuraamaan matkaani! Minulla on myös opiskelutili instagramissa, jossa päivittelen opiskeluarkeani tarkemmin.

Instagram: @riinastudieslaw

 

Muita blogipostauksia

  • Oikeustiede
  • Riina

Lepo ja armollisuus opiskelussa

Nyt kun vuosi on vaihtunut, ja monella on varmasti kaikenlaisia tavoitteita sekä uudenvuoden lupauksia tulevalle vuodelle. Kevään yhteishaku ja pääsykokeet lähestyvät...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Vuoteen 2021 mahtui ainakin paljon opiskelua, jos ei muuta. Korona rajoitti vuonna 2021 paljon muita asioita elämässä. Lisäksi se on rajoittanut lähiopetusta, jonka vuoksi koko...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Mitä hyötyä valmennuskurssista on?

Valmennuskurssi on yksi osa pääsykokeeseen valmistautumista. Valmennuskurssihan ei ole pakollinen osa valmistautumista, mutta erityisesti oikiksen kohdalla suosittelen sitä, jos sellaisen...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Miten opiskelen tentteihin?

Nyt kun syyslukukauden viimeinen tentti on ohi, haluan avata hieman sitä kuuluisaa tentteihin opiskelua. Tentteihin opiskelu oikiksessa eroaa todella paljon varmasti monesta muusta koulusta ja erityisesti...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Oikisopiskelijan tavallinen opiskelupäivä

Opiskelu oikeustieteellisesti tiedekunnassa eroaa varmasti monesta muusta tiedekunnasta sekä varsinkin esimerkiksi lukio ja ammattikorkeakouluopiskelusta. Esittelen nyt kaksi erilaista koulu/opiskelupäivääni...

Lue lisää