Oikeustiede  •  24.01.2021

Kansainvälisyys oikiksen opinnoissa

Oikeustiedettä on saatettu perinteisesti pitää monia muita aloja vähemmän kansainvälisenä. Nykyisin kansainvälisyys on kuitenkin juristeillekin arkipäivää työelämässä, minkä johdosta se on saanut entistä korostuneemman aseman myös oikeustieteen opinnoissa. Opiskelijoille on tarjolla monia erilaisia mahdollisuuksia kansainvälistyä, kuten esimerkiksi opiskelijavaihto, työharjoittelut tai kurssit ulkomailla sekä kieliopinnot ja englanninkieliset kurssit kotiyliopistossa. Seuraavaksi avaamme näitä hieman enemmän.

Opiskelijavaihto

Kansainvälisyydestä puhuttaessa tulee oletettavasti ensimmäisenä mieleen vaihto-opiskelu ulkomailla. Eikä ihmekään, sillä yliopisto kannustaa vaihtoon lähtemiseen ja moni opiskelija tarttuukin tähän ainutlaatuiseen tilaisuuteen. Vaihtoon voi lähteä käytännössä melkein minne tahansa, sillä sen lisäksi että erilaisten vaihto-ohjelmien sekä yliopiston omien vaihtopaikkojen kautta kohteita on ympäri maailman, vaihtopaikan voi hankkia myös itse haluamastaan maasta. Suosituimpia kohteita ovat olleet esimerkiksi naapurimaamme Ruotsin lisäksi englanninkieliset maat kuten Australia, Yhdysvallat, Kanada ja Iso-Britannia, Wienin ja Barcelonan kaltaiset Euroopan suurimmat kaupungit sekä eksoottisemmat kaukokohteet kuten Latinalainen Amerikka ja Aasian suurkaupungit. Vaihtoon on mahdollista lähteä sekä notaari- että maisterivaiheessa opintoja ja myös vaihdon pituuden suhteen on valinnanvaraa, sillä sen kesto voi vaihdella kolmesta kahteentoista kuukauteen. Opiskelijavaihdon taloudellista puolta helpottavat erilaisten opiskelijan saamien tukien ja korotetun opintolainan lisäksi yliopiston myöntämä apuraha.

Työharjoittelut ja kurssit ulkomailla

Oikeustieteellisiin opintoihin voi halutessaan sisällyttää työharjoittelun osaksi valinnaisia opintoja ja se on mahdollista suorittaa myös ulkomailla. Työharjoittelun voi tehdä esimerkiksi ulkomaisessa asianajotoimistossa tai vaikkapa ministeriössä, jolloin pääsee tutustumaan oman alan työelämään ja työtapoihin eri tavalla kuin opiskelijavaihdossa. Harjoittelupaikan voi saada yliopiston tai erilaisten toimijoiden kautta. Kuten vaihto-opiskeluunkin, myös ulkomaan harjoitteluun voi usein saada apurahaa tai muuta rahoitusta.

ELSA eli the European Law Students’ Association, jonka kautta on mahdollista hakeutua yllä mainittuun harjoitteluunkin, tarjoaa näiden lisäksi opiskelijoille erilaisia kursseja, jotka ovat puolestaan muutaman viikon mittaisia matkoja, joilla on teemana jokin tietty oikeudenala. Kursseilla pääsee tutustumaan oikeudellisen aiheen lisäksi kohteeseen ja muihin osallistujiin ympäri maailmaa.

Kansainväliset oikeustapauskilpailut

Oikeustieteellisessä voi päästä ottamaan mittaa myös muiden maiden oikisopiskelijoista. Willem C. Vis International Commercial Arbitration Moot on yksi maailman suurimmista ja arvostetuimmista oikeustapauskilpailuista, johon osallistuu vuosittain tuhansia kansainvälisiä opiskelijoita. Keskiössä on välimiesmenettelyä simuloiva oikeustapaus, jonka oikeudelliset ongelmat vaihtelevat vuosittain, mutta sijoittuvat kuitenkin aina välimiesmenettelyn ja kansainvälisen irtaimen kaupan aloille. Kilpailu huipentuu Hong Kongissa ja Wienissä järjestettäviin loppukilpailuihin ja näitä edeltää niin kirjallinen vaihe kuin useat harjoituskilpailutkin eri puolilla maailmaa.

Kotikansainvälisyys

Myös kotiyliopisto tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet kansainvälisyyteen ilman, että tarvitsee lähteä ulkomaille vaihtoon tai harjoitteluun. Varsinaisten pakollisten ja valinnaisten kieliopintojen lisäksi Turun yliopistossa on tarjolla paljon englanninkielisiä oikeustieteen opintojaksoja. Näille kursseille osallistuu Suomeen tulleita vaihto-opiskelijoita, mikä lisää kansainvälistä vuorovaikutusta. Ulkomaisten vaihto- ja tutkinto-opiskelijoiden tuutorina toimiminen on toinen hyvä tapa päästä tutustumaan heihin paremmin. Myös osa kaikille opiskelijoille pakollisista oikeudenalojen perusteista opetetaan kokonaan tai osittain englannin kielellä. Lisäksi tiedekunnan kursseilla vierailee toisinaan ulkomaisia luennoitsijoita.

Anniina ja Iida

Olemme Turun oikeustieteen valmennuskurssin tutorit Anniina ja Iida. Opiskelemme molemmat viidettä vuotta Turun yliopistossa oikeustiedettä. Anniina toimii neljättä ja Iida viidettä kertaa Valmennuskeskuksella tutorina, joten kokemusta pääsykoekuplassa elämisestä on jo useammalta vuodelta.