Oikeustiede  •  29.12.2020

Ensimmäinen syksy oikiksessa

Halusin vielä tehdä pienen yhteenvedon koko ensimmäisestä syksystä Helsingin oikeustieteellisessä. Syksy on ollut varmasti melko poikkeava normaaliin verrattuna. Taisin käydä yliopistolla kolme kertaa koko syksyn aikana, mutta loppu peleissä se ei ole edes haitannut. Kerkesin tottua tällaiseen etäopiskeluun jo viime keväänä, kun luin pääsykokeisiin. Kaikki opetus on tapahtunut Zoomin välityksellä ja tentit on tehty moodle-tentteinä kotoa käsin. On tullut istuttua todella paljon oman keittiöpöydän ääressä opiskelemassa sekä jonkun verran kirjastossakin. Mutta näin jälkikäteen ajatellen, olen suoriutunut melko hyvin alun pienestä kangertelusta huolimatta. En ole kuitenkaan täysin tyytyväinen omaan suorittamiseen, jonka vuoksi aionkin vielä ensi vuoden puolella pyrkiä korottamaan muutamaa arvosanaa.

Syksyn opinnot koostuivat pääosin julkisoikeuden temaattisesta kokonaisuudesta. Julkisoikeuden kokonaisuus alkoi valtiosääntöoikeuden kurssilla. Tämän jälkeen opiskelimme Eurooppaoikeutta, jossa opetus, materiaalit ja tentti olivat englanniksi. Kolmantena oikeudenalana opiskelimme yleistä hallinto-oikeutta ihan Suomeksi. Päätimme syksymme (julkisen) kansainvälisen oikeuden opiskeluun, joka oli jälleen englanniksi, nyt tentti oli kylläkin Suomeksi. Lopuksi vielä julkisoikeuden temaattiseen kokonaisuuteen kuului 1 opintopisteen arvoinen loppukuulustelu, jossa koottiin yhteen edellä mainittujen oikeudenalojen yhtäläisyyksiä ja eroja, lukuun ottamatta kansainvälistä oikeutta. Julkisoikeuden temaattisesta kokonaisuudesta tulee yhteensä 20 opintopistettä.

Julkisoikeuden temaattisen kokonaisuuden eli alani perusopintojen ohella kävimme orientointi & HOPS- kurssin, joka oli yhden opintopisteen suuruinen. Se sisälsi orientoivia luentoja ja orientaatiotehtävän sekä henkilökohtaisen opintosuunnitelman suunnittelun (HOPS) ja siihen liittyviin kysymyksiin vastaamisen. Tällä kurssilla siis aloitimme opintomme oikiksessa. Lisäksi Helsingin yliopistossa kaikille aloille kuuluu pakollisena Digi A & B kurssit eli digi orientaatio ja syventävät opinnot. Itse olen suorittanut tuon orientaation eli 2 opintopistettä ja suoritan vielä ensi vuoden alussa nuo syventävät opinnot (1 op). Kaikkien kurssien kanssa samaan aikaan olemme opiskelleet OAP- kurssia eli oikeudellisen ajattelut ja tieteellisen kirjoittamisen perusteita. Kurssiin sisältyy aina tehtäviä kerran kuukaudessa sekä yksi tapaaminen pienryhmän ja ohjaavan opettajan (professorin) kesken. Kurssi kestää koko ensimmäisen vuoden, joten kurssi jatkuu ensi vuoden puolella ja siitä saa lopulta viisi opintopistettä. Kielten opiskelu minulta jäi ensi vuodelle eli kevät lukukaudelle.

Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut hyvin opettavainen. Omaa opiskelurytmiä ja -tekniikoita on pitänyt hakea läpi syksyn. Pikkuhiljaa ne ovat löytyneet ja sen myötä opiskelu on helpottunut paljon. Olen huomannut myös, että vaikka etäluennoilla saattaa olla välillä vaikea keskittyä, niin niistä oppii todella paljon, jos vaan nimenomaan jaksaa keskittyä. Olen pyrkinytkin loppuvuonna tekemään muistiinpanoja luennon aikana, jos keskittyminen on ollut vaikeaa. Lisäksi olen kokenut, että kaikkiin perusopintoihin kuuluvat pienryhmätyöt ovat hyödyllisiä. Niissä meidän pitää usein soveltaa oppimaamme sekä löytää lisää materiaalia, jota voimme soveltaa vastaukseen. Välillä ryhmätyöt saattavat tuntua haastavilta, mutta niistä silti oppii paljon.

Ehkä tärkein oppi, jonka opin ensimmäisen syksyn aikana on opiskelun suunnittelu sekä aikataulutus. Kun suunnittelee opinnot ja aikatauluttaa oman opiskelun, niin on paljon helpompaa saada opiskeltua tarpeeksi ja tehokkaasti sekä seurata omaa oppimista. Olen myös huomannut, että nautin todella paljon opiskelusta. Minua kiehtoo todella paljon se, että huomaan oppivani oman alan asioita koko ajan enemmän ja enemmän. Opiskelu on myös tuntunut mielenkiintoiselta, joskin se on välillä tuntunut rankaltakin. Onkin tärkeä säilyttää opiskelun ja vapaa-ajan tasapaino ja pyrikin säilyttämään sen ensi vuonna yhä paremmin.

Tsemppiä kaikille ensi vuoteen ja opiskelkaa ahkerasti!

Riina S

Hei! Olen 21-vuotias ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelija Helsingin yliopistossa. Asun Hyvinkäällä ja vapaa-ajalla pelaan ringetteä Tuusulassa SM-tasolla. Kerron täällä blogissani kokemuksiani opiskelusta oikiksessa sekä oikikseen hakemisesta. Tule seuraamaan matkaani! Minulla on myös opiskelutili instagramissa, jossa päivittelen opiskeluarkeani tarkemmin.

Instagram: @riinastudieslaw