Oikeustiede  •  20.04.2019

(Pääsiäis)pyhä pänttääminen sentään!

Heipähei vaan kaikille pääsykoepänttääjille. Olen Aleksi, yksi tämän(kin) kevään tutoreista ja kirjoittelen ensimmäistä kertaa blogia. Ainiin, ja hyvää pääsiäistä! Muistan itse hyvin vähän omasta hakukevätpääsiäisestäni. Olin niin uppoutunut kirjoihin, että muu maailma jotenkin unohtui ympäriltä, erästä tiettyä asiaa lukuun ottamatta. Ajattelinkin, että tämä olisi oiva hetki jakaa kyseinen muisto teillekin.

Pääsiäispyhät (kuten muutkin ’erityisemmät’ päivät ennen pääsykoetta *köhköh wappu*) olivat vain tuiki tavallisia lukupäiviä siinä missä muutkin. Pääsiäisestä jäi lähinnä mieleen, kirjojen lisäksi tietenkin, vain se, kun harjoituskokeen jälkeen kävin syömässä tätini luona. Olin silloin (ja olen yhä, kiitos Unicafen) laiska laittamaan ruokaa, joten valmiiksi katettu ruokapöytä kuulosti houkuttelevalta. Paikalla oli toki muitakin sukulaisia ja kaikki olivat enemmän tai vähemmän kiinnostuneita kuulumisistani koskien pääsykoelukua.

Kyseisenä keväänä lounaasta jäi kuitenkin mieleeni ainoastaan eräs perhetuttava ja tämän lounaan ohessa jakamat ”neuvot” siitä, miten tällainen pänttääminen on ”hullua hommaa” ja tuleekohan siitä (minuun viitaten) nyt yhtään mitään, kun haluan ”kieroksi asianajajaksi”. Hän myös ohjeisti luopumaan tällaisista haaveista kun ”sinne juristikouluun on niin vaikea päästä, että kannattaakohan edes yrittää.” Lisäksi hän, kuultuaan kuinka paljon luen päivässä, (varasin päivään kahdeksan tuntia aktiivista lukuaikaa, ei siis mitenkään poikkeuksellinen määrä) kauhisteli, kuinka minusta tulee varmasti joku sosiaalinen hylkiö ja väärämielinen kun vain istun kaiket päivät sisällä homehtumassa joidenkin homeisten kirjojen parissa enkä vietä aikaa muiden ihmisten kanssa. Tämä oli hänen mielestään varma merkki siitä, että olin masentunut ja hoitoa vailla, kun valitsin kirjat jonkin ”järkevän tekemisen sijaan.” Oudointa tässä oli, että kyseinen henkilö oli aina ollut hyvä ystäväni ja kannustanut aina kaikessa mihin ryhdyin, ennen tätä kevättä siis.

Jälkikäteen kyseistä pienimuotoista sukukokousta muistellessani, palatuu mieleen pikkuhiljaa muitakin asioita: Osa lähinnä ihmetteli lukemisen määrää, osa taas kyseli jo silloin apua perintökaarta koskevissa asioissa. Suurin osa kuitenkin lähinnä kannusti ja tsemppasi ja muistutteli pitämään huolta myös jaksamisesta. Jos muistan oikein, joku heitti pari kaskua siitä, että kuinka hienoa kun sukuun tulee tuomari kelle soittaa kun ajautuu hankaluuksin lain kanssa ym. kuluneita juttuja. Kuitenkin sinä keväänä mieleeni jäivät vain tämän kyseisen henkilön sanat, enkä oikein vieläkään tiedä miksi. Kuittasin nämä puheet olankohautuksella, mutta muistin silti ne hyvinkin elävästi. Tiesin mitä halusin enkä todellakaan antanut tällaisten sanojen vaikuttaa itseeni. No, vaikuttivathan ne kuitenkin: minussa kasvoi näyttämisen tarve. Nämä sanat vain vahvistivat entisestään tahtoani päästä sisään tiedekuntaan ja sisäänhän minä pääsinkin.

Muistakaa siis, että kaikki eivät halua kannustaa teitä vaan mieluummin lyttäävät teitä ja yrittävät saada teidät luopumaan haaveistanne. Tämä unelmia ja haaveita tahriva henkilö voi olla kuka tahansa, oma vanhempi, sisarus tai paras ystävä ja syy heidän toimintaansa voi olla kateus tai katkeruus taikka ihan mitä vain maan ja taivaan väliltä. Älkää kuitenkaan välittäkö näistä puheista vaikkei se aina helppoa olekaan. Ihminen muistaa paljon helpommin negatiiviset asiat kuin positiiviset, niin me vain toimimme. Murehtimisen sijaan käyttäkää tällaiset kommentit motivaation vahvikkeeksi ja purkakaa ne omalla tavallanne. Muistakaa, että teette tämän (ainakin toivottavasti) vain itsenne vuoksi ja kellään muulla ei siihen ole mitään sanottavaa ja kyllä ne positiivisetkin kommentit palautuvat myöhemmin mieleen.

Terveiset täältä Pohjois-Suomesta, jossa vietän tämän pääsiäisen työn touhussa, vaikken ehkä ihan yhtä ahkerasti kuin te. Näyttäkää epäilijöillenne ja kiittäkää tsemppaajianne. Muistakaa myös tutorinne, jotka ovat aina apuna.

Lukuintoa!

Aleksi

Olen Aleksi, toisen vuoden oikkari Helsingin Yliopistossa. Ensimmäisellä hakukerrallani en päässyt sisään, mutta en lannistunut, vaan mietin mitä teen toisin ja opin virheistäni. Seuraavalla kerralla kova työ palkittiin ja tiedekunnan pyöröovet avautuivatkin.

Oikikseen pääsy ei ole helppoa millään mittapuulla, mutta ei se mahdotonta ole. Muistakaa tehdä kovasti töitä ja haastakaa omaa osaamistanne koko kevään ajan. Tärkeää on olla itselleen rehellinen ja pitää kiinni tavoitteistaan. Hakukevät tulee olemaan rankka, joten muistakaa myös levätä kunnolla, itsensä voi helposti polttaa loppuun näinkin lyhyessä ajassa.