Oikeustiede  •  01.04.2018

Sinä valitset tulevaisuutesi - yhdessä onnistumme!

Kuinka valmennuskurssi oikein auttaa luku-urakkaa ja mitä kaikkea kurssilla on tarjota?

Luettuasi tämän tekstin, tiedät mitä kaikkea Valmennuskeskus sinulle opiskelun tueksi tarjoaa ja miten saat siitä kaiken hyödyn irti.

Suurimpana osana kurssia ovat tietysti itse opetuskerrat. Opettajia on kolme ja jokaisella on oma vastuualueensa, jotka selviävät materiaalien julkistamisen jälkeen. Kullakin opettajalla on oma opetustyylinsä, jonka opit nopeasti tunnistamaan. Joku käyttää pelkästään dioja ja toinen taas menee kirjan sivuja eteenpäin. Opettajat ovat kursseilla juuri sinua varten, joten käytä heitä rohkeasti hyväksi. Kysymyksiä kannattaa esittää opettajille tunnin aikana, koska saattaa hyvin olla, että muutkin opiskelijat miettivät juuri samaa asiaa. Kysymyksiä voi myös esittää ennen luentoa, taukojen aikana tai kurssin jälkeen. Lukuajan ollessa tänä vuonna vain viisi viikkoa, tunteja tulee olemaan todella tiiviisti joka viikko. Siten älä ota tunneista paineita. Jos sinulla on joskus todella hyvä drive päällä ja haluat jäädä kotiin lukemaan, kannattaa luento jättää välistä. Kuitenkin useasti 6-8 tunnin lukupäivän jälkeen tuntuu jopa rennolta vain mennä luennolla ja keskittyä kuuntelemaan opettajan opetusta. Osalla luentokerroista harjoitellaan myös vastaustekniikkaa.

Itse koin omana hakukeväänäni erittäin hyödylliseksi seitsemän harjoituspääsykoetta ennen oikeaa pääsykoetta. Ensimmäistä HPK:ta lukuun ottamatta harkkakokeet järjestetään sunnuntaisin Töölössä eli eri paikassa kuin luennot. Mene kokeeseen aina samalla asenteella, kuin menisit pääsykokeeseen. Ota mukaan hieman evästä, korvatulpat ja käytä kokeen tekemiseen reilusti aikaa. Monivalinnat toimivat tänäkin vuonna karsivina tehtävinä, joten niiden tekoon kannattaa suhtautua erityisellä vakavuudella. Tärkein sääntö on: älä ikinä arvaa vastauksia. Harjoituspääsykokeen jälkeen sunnuntaisin kannattaa pitää hieman lepopäivää pitkän ja rankan lukuviikon jälkeen. Voit esim. rentoutua saunassa, ottaa pienet päiväunet tai vaikka käydä lenkillä. Koko loppupäivää ei kuitenkaan kannata rentoilla, vaan suosittelen teitä kuitenkin illalla vielä esim. kertaamaan viikon lukua, tekemään harkkatehtäviä tai lukemaan vielä muutaman tunnin. Harjoituspääsykokeiden tulokset tulevat seuraavan viikon keskiviikkona tai torstaina ja omat vastaukset ja mallivastaukset kannattaa lukea ajatuksella läpi. Harkkakoe kannattaa myös ottaa mukaan tutortapaamiseen, niin voit käydä sen tutorin kanssa läpi.

Tutoreita kannattaa hyödyntää ja ottaa meistä kaikki irti. Tutorilta voit kysyä kysymyksiä kirjasta, pyytää tätä kyselemään sinulta ulkoa opeteltavia listoja, käydä läpi harkkakokeen tai yksinkertaisesti hakea tältä motivaatiota kevääseen. Tutorin kanssa kannattaa myös tehdä sinulle lukusuunnitelma. Jos sinulla ei ole henkilökohtaista tutoria, voit tehdä näitä samoja asioita päivystävän tutorin kanssa. Joka päivä ennen luentoa kurssipaikalla on päivystävä tutor turkoosissa paidassa, joka on valmiina vastaamaan sinua askarruttaviin kysymyksiin. Tutorit järjestävät myös pienryhmäpäivät VIP- ja SUPERTAKUU-kursseille. Pienryhmäpäivissä harjoitellaan sekä vastaustekniikkaa, testataan omaa tietämystä ja siellä myös opiskellaan.

Lisäksi Valmennuskeskus tarjoaa harjoitustehtäviä, joilla voi testata oppimaasi. Noin puolessa välissä kurssia kaikki saavat paksuhkon vihkon täynnä tutoreiden laatimia essee-, monivalinta-, oikeustapaus-, määrittely-, aukko-, yms. tehtäviä. Jokaisesta tehtävästä ei ole tarkoitusta laatia täydellistä vastausta, vaan tärkeintä on asioiden osaaminen ja niiden ylös laittaminen esim. ainoastaan ranskalaisilla viivoilla. Mallivastaukset ovat suoraan kirjasta kopioituja ja asiasisällöltään tiivistettyjä, joten niiden lukeminen on todella hyvä keino opiskella myös. Näitä tehtäviä kannattaa tehdä aina silloin, kun lukeminen takkuilee ja kaipaat jotain muuta tekemistä. Harjoitustehtävävihkon kanssa samoihin aikoihin Moodleen tulee myös laaja valikoima monivalintatehtäviä, joilla voit helposti testata osaamistasi esim. bussi- ja junamatkoilla kurssipaikalle. Painotan kuitenkin tehtävien merkitystä nimenomaan oppimisen testaavina, eikä sinua opettavina tehtävinä. Tärkeintä on osata ja sisäistää tehtävissä kysytyt asiat, eikä opiskella vastausvaihtoehtoja ulkoa.

Kurssin lopuksi juuri ennen pääsykoetta Valmennuskeskus tarjoaa mahdollisuuden tulla kertauspäiville, joissa saat pikakertauksen kaikista kirjoista. Näitä eväitä käyttämällä saat kurssista parhaan mahdollisimman tuen opiskeluun. Motivaation kasvattamiseksi laitoin oheen kuvan kahden viikon takaisesta baariapprosta. Kuvassa poseeraan minä siskoni kanssa. Oletko sinä kuvassa ensi vuonna sisaruksesi kanssa?

Blogin kirjoitti Helena Kettunen

Helena K.

Moi kaikki!

Minun nimeni on Helena Kettunen ja olen yksi kolmesta Valmennuskeskuksen blogikirjoittajista. Blogi on tähän saakka ilmestynyt koko syksyn ja talven säännöllisesti joka viikko ja kevään edetessä kirjoituksia ilmestyy hieman useamminkin.