Kuinka voit jo valmistautua kevääseen.



Jos pääsykokeet ja hakeminen korkeakouluihin polttelee jo mielessäsi, tämä on oikea kirjoitus luettavaksesi

Kun oli kevät 2017, hain oikikseen neljättä kertaa. Aikaisempia hakukertojani varjostivat huonosti luodut aikataulut. Päällimmäisenä syy oli ehkä oma hevonen, treenaamista oli vaikea vähentää juuri ennen kesän kilpailuja. Taisimpa käydä töissäkin yhtenä hakukeväänäni tekemässä muutamia työvuoroja viikossa. Treeneihin, matkoihin ja töihin kulunutta aikaa korvasin lukemalla pitkään yöhön.

Vinkkejä valmistautumiseen:

  1. Oikeudellinen kieli tutuksi. Keväällä 2017 päätin tehdä kaiken niin sanotusti oikein. Valmistautuminen tähän neljänteen ja viimeiseen hakukertaani alkoi jo kauan ennen pääsykoekirjojen ilmestymistä. Luin paljon oikeudellista kirjallisuutta ja suoritin erilaisia kursseja koko edeltävän syksyn ja talven.
  2. Tunne itsesi oppijana. Lukiessani kartoitin myös aina lukunopeuttani ja itselleni toimivia opiskelutekniikoita. Kun kevät koitti, tiesin kuinka opin parhaiten ja missä ajassa tämä tapahtuu. Osasin luoda itselleni toimivan luku- ja oppimisaikataulun. Eräs opettajani neuvoi minua aikoinaan pääsykokeisiin valmistautumisessa sanomalla, että oppimisen kolme tärkeintä avaintekijää ovat oikea tapa, aika ja paikka. Tehokkainta ja mukavinta lukeminen ja opiskelu ovat siis silloin kun teet sen itsellesi sopivimpaan aikaan, itsellesi sopivimmassa paikassa ja tavalla joka tukee sinua oppijana parhaiten. Nämä selvittäisin siis etukäteen valmiiksi, jos ne eivät ole jo sinulle itsestään selviä.
  3. Hyödynnä yhteistyötä. Talven aikana tiedostin myös avun tarpeen. Yhteistyön merkitystä ei voi vähätellä. Todella kiireisistä opiskeluaikatauluista selvisin parhaiten, kun apuna olivat hyvä opettaja ja koulukaverit. Hyvät ystävät auttoivat paljon. Kun lukeminen puudutti, luimme yhdessä. Jos aamulla oli vaikea aloittaa lukeminen, lähdimme yhtä matkaa kirjastoon. Jos jotain lainkohtaa ei meinannut ymmärtää millään, neuvoimme toisiamme tai kysyimme opettajalta apua. Tämä oli yksi syy siihen miksi päätin tänäkin vuonna ilmoittautua valmennuskurssille.
  4. Tutustu pääsykoekirjallisuuteen ennakkoon. Pääsykoekirjoissa esiintyy myös usein muutamat keskeisimmät pykälät kerta toisensa jälkeen. Huomasin tämän hakukeväideni aikana, ja harjoittelin ne ulkoa valmiiksi seuraavaa kevättä varten. Jos haet ensimmäistä kertaa, suosittelen myös lainaamaan jonkun edellisen vuoden pääsykoekirjan ja selailemaan sitä, jotta tiedät mitä on luvassa ensi keväänä. Suosittelen myös tutustumaan aikaisempien vuosien pääsykoekysymyksiin ja niiden mallivastauksiin, jotta tiedät millä tarkkuudella kirjat on osattava.
  5. Opettele elämään terveemmin, jotta jaksat paremmin. Valmistautuminen pääsykokeisiin on myös hyvin stressaavaa aikaa. Tämän vuoksi on tärkeää elää terveellisesti. Tällä tarkoitan sitä, että älä tee samaa virhettä kuin minä ja ala ottaa lisää lukuaikaa yöunista. Nuku hyvin, pidä taukoja ja muista syödä kaikki ateriat. Terveellisesti eläminen ei tarkoita sitä, että syöt vähemmän. Välillä voi myös hyvällä omatunnolla herkutella, minulla suklaan kulutus kasvoi huomattavasti pääsykokeisiin lukiessa. ;) Nämä itsestäänselvyydet, jotka edesauttavat oppimista, meinaavat yllättävän useilta unohtua stressaavan pääsykoekevään huumassa.

Kootusti haluan vielä todeta, että eniten onnistunutta oppimisprosessiasi keväällä helpottaisi, kun tietäisit jo valmiiksi miten opit, ymmärtäisit valmiiksi oikeudellista kieltä ja tuntisit itsellesi sopivat stessinhallintakeinot, jotta kykenisit nukkumaan hyvin ja hillitsemään jännitystä piinaavan kevään aikana.

Rentoa joulua kaikille! ;)

-Taija-Maija

Muita blogipostauksia

  • Oikeustiede
  • Riina

Lepo ja armollisuus opiskelussa

Nyt kun vuosi on vaihtunut, ja monella on varmasti kaikenlaisia tavoitteita sekä uudenvuoden lupauksia tulevalle vuodelle. Kevään yhteishaku ja pääsykokeet lähestyvät...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Vuoteen 2021 mahtui ainakin paljon opiskelua, jos ei muuta. Korona rajoitti vuonna 2021 paljon muita asioita elämässä. Lisäksi se on rajoittanut lähiopetusta, jonka vuoksi koko...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Mitä hyötyä valmennuskurssista on?

Valmennuskurssi on yksi osa pääsykokeeseen valmistautumista. Valmennuskurssihan ei ole pakollinen osa valmistautumista, mutta erityisesti oikiksen kohdalla suosittelen sitä, jos sellaisen...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Miten opiskelen tentteihin?

Nyt kun syyslukukauden viimeinen tentti on ohi, haluan avata hieman sitä kuuluisaa tentteihin opiskelua. Tentteihin opiskelu oikiksessa eroaa todella paljon varmasti monesta muusta koulusta ja erityisesti...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Oikisopiskelijan tavallinen opiskelupäivä

Opiskelu oikeustieteellisesti tiedekunnassa eroaa varmasti monesta muusta tiedekunnasta sekä varsinkin esimerkiksi lukio ja ammattikorkeakouluopiskelusta. Esittelen nyt kaksi erilaista koulu/opiskelupäivääni...

Lue lisää