• Oikeustiede
  • Karoliina

Tämä viikko on vielä hyvää aikaa syvällisempään oppimisvaiheeseen ja muistiinpanojen/muistilappusten tekoon ennen kuin on hyvä aloittaa kertaus. Luku-urakan loppukiri siis häämöttää. Ainakin itsellä tässä vaiheessa alkoi hiipiä jonkinlainen paniikki: toisaalta opittavaa oli vielä paljon, mutta samalla salaa toivoi muutaman kuukauden ”piinan” olevan pian ohitse. Toisaalta pari viikkoa on pitkä aika oppia vielä vaikka mitä, mutta toisaalta lyhyt aika sen kannalta, että tahtia voi jo alkaa kiristää omaa jaksamistaan toki kuunnellen. Tässä vaiheessa en kuitenkaan suosittele kenenkään hirveästi säästelevän itseään. Parempi antaa nyt kaikkensa kuin sitten kokeen jälkeen jossitella, ettei antanut parastaan.

Kertausvaihe on todella tärkeä osa lukuprosessia. Toivottavasti olet siis varannut sille riittävästi aikaa. Kuten muussakin oppimisessa, myös kertauksessa jokaisella on omat tapansa, jotka toimivat parhaiten. Itse käytin kertauksessa paljon hyväksi sisällysluetteloita. Niiden avulla sain paremmin jäsenneltyä, mihin mikäkin asiakokonaisuus kuuluu. Otsikoiden ja alaotsikoiden alle kirjoittelin avainsanoja tai muita tärkeitä käsitteitä. Näin asiat jäsentyivät aivoissa paremmin ja sain asiat palautettua helposti mieleeni.  Kätevää on myös tehdä otsikosta käsitekartta ja kirjoittaa siihen, mitä kaikkea johonkin tiettyyn kokonaisuuteen kuuluu. Paljon kulutin myös aikaa siihen, että vain selailin kirjoja ja vilkuilin kirjan sivuun tehtyjä merkintöjä ja alleviivauksia. Kaikenlaisten harjoitustehtävien teko on tietysti loistavaa kertausta. Harjoitustehtävien tekoon kannattaakin varsinkin loppuvaiheessa panostaa. Myös alkukeväästä tehtyjä tehtäviä voi nyt tehdä uudelleen, kun osaa asian paremmin. Harjoitustehtäviä löytyy niin vanhoista harjoituskokeista, pienryhmäpäivien tehtävistä sekä tietysti harjoitusvihkosta, kysymyspankkiakaan unohtamatta! (ja nämä kaikki löytyy moodlesta). Ei tietenkään tarkoita, että jokaista tehtävää tarvitsisi tehdä täydellisesti, vaan joskus voi kertausmielessä riittää se, että pohtii ja kirjoittaa vaikka ranskalaisin viivoin, mitä pointteja kyseisestä tehtävästä tulisi huomioida. Varsinkin lakeja on hyvä viimeisillä viikoilla päntätä. Jos olet kirjoittanut lait erillisille lapuille tai muualle ylös, niistä kertaus käy näppärästi. Tiivistelmät ovat myös oiva apua kertaukseen! Vain mielikuvitus on rajana sille, miten juuri sinä saat asiat palautettua mieleesi! Hölmöt muistisäännöt toimivat ainakin omalla kohdallani.

Paljon tsemppiä jokaiselle, anna viimeistään nyt kaikkesi!

Karoliina

Karoliina Pousi

Muita blogipostauksia

  • Oikeustiede
  • Aleksi

Ohi on!

Kävitkö jo tekemässä pääsykokeen? Ai et?! No tule takasin sitten, kun olet sen tehnyt. Joko suoriuduit pääsykokeesta? Ai suoriuduit vai? No hyvä, sitten voit...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Anniina

Viime hetken vinkit pääsykokeeseen

Loppu häämöttää! Ylihuomenna on aika osoittaa, että juuri sinä ansaitset paikkasi tiedekunnassa. Me tiedämme, että viimeiset päivät ennen koetta ja...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Aleksi

Wappua ilmassa

Pian on jo toukokuu ja lukuajastakin mennyt puolet, eli nyt on oiva aika lyödä pökköä pesään ja alkaa pikkuhiljaa lisäämään päivittäistä...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Karoliina

Viimeinen päivä ennen valintakoetta

Kevään kova rutistus alkaa olla paketissa. Monet ovat kyselleet meiltä tutoreilta vinkkejä siihen, mitä viimeisenä päivänä ennen koetta kannattaa tehdä. Suosittelen...

Lue lisää