”Oikeustieteelliseen ei ole helppoa päästä.” Tätä lausetta sain aikanaan kuulla niin ystäviltäni, sukulaisiltani kuin opinto-ohjaajaltanikin. Nyt kolmannen vuoden oikeustieteen opiskelijana ja parin vuoden valmennuskursseilla työskentelyn perusteella voin todeta heidän olleen täysin oikeassa. Sisäänpääsy on kovan työn tulos.

Lause voidaan ymmärtää kuitenkin myös siten, että sisäänpääsy oikikseen nähdään lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Näin ymmärrettynä ollaan kuitenkin pahasti hakoteillä. Oikeustieteelliseen pääsy ei edellytä yli-inhimillisiä kykyjä, supersankarin viittaa tai Mensan jäsenyyttä. Kyse on pitkälti pyrkijän omasta motivaatiosta ja jaksamisesta. Useimmiten epäonnistumisen syynä on se, ettei pyrkijä ole ymmärtänyt sitä, kuinka paljon oikein täytyy lukea ja harjoitella.

Sisäänpääsy ensimmäisellä kerralla ei ole mikään mahdottomuus. Noin yksi kolmasosa Helsingin yliopiston uusista oikeustieteen opiskelijoista on päässyt sisään ensimmäisellä yrittämällä. Eikä epäonnistuminenkaan ole kuolemanvakavaa. Suurin osa opiskelijoista pääsee sisään toisella tai kolmannella yrittämällä. Niin kävi myös itsellenikin. Tietenkin olisi hyvä saada heti haluamansa opiskelupaikka, mutta elämä jatkuu pääsykokeiden jälkeenkin, ja aina voi yrittää uudestaan.

Tärkein neuvo kevään pääsykokeisiin valmistautumiseen on se, että on valmis uhraamaan keväänsä pyrkimiselle. Se kannattaa tehdä kerran kunnolla, ettei tarvitse uhrata yhtä useampaa kevättä. Tässä vaiheessa pääsykoe tuntuu vielä kovin kaukaiselta, mutta loppujen lopuksi valmistautuminen ja koko lukuprosessi menee ohi aika nopeasti. Kun muutaman kuukauden raskas työnteko palkitaan lopulta tiedekunnan paksulla kirjekuorella merkkinä opiskelupaikasta, muistot kultautuvat hetkessä.

Helppous onkin suhteellista: aikanaan pyrkiminen tuntui minustakin kaikelta muulta kuin helpolta. Näennäisen vaikeuden ei silti saa antaa hämätä. Kun ymmärtää kaiken olevan lopulta kiinni omasta työstä eikä siitä mitä joku muu tekee, on jo pitkällä. Kun tietää mitä vaaditaan ja varautuu sen mukaisesti, pyrkiminen ei itse asiassa tunnukaan enää kovin vaikealta. Sen voi jopa ajatella olevan jokseenkin yksinkertaista.

Muita blogipostauksia

  • Oikeustiede
  • Riina

Lepo ja armollisuus opiskelussa

Nyt kun vuosi on vaihtunut, ja monella on varmasti kaikenlaisia tavoitteita sekä uudenvuoden lupauksia tulevalle vuodelle. Kevään yhteishaku ja pääsykokeet lähestyvät...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Vuoteen 2021 mahtui ainakin paljon opiskelua, jos ei muuta. Korona rajoitti vuonna 2021 paljon muita asioita elämässä. Lisäksi se on rajoittanut lähiopetusta, jonka vuoksi koko...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Mitä hyötyä valmennuskurssista on?

Valmennuskurssi on yksi osa pääsykokeeseen valmistautumista. Valmennuskurssihan ei ole pakollinen osa valmistautumista, mutta erityisesti oikiksen kohdalla suosittelen sitä, jos sellaisen...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Miten opiskelen tentteihin?

Nyt kun syyslukukauden viimeinen tentti on ohi, haluan avata hieman sitä kuuluisaa tentteihin opiskelua. Tentteihin opiskelu oikiksessa eroaa todella paljon varmasti monesta muusta koulusta ja erityisesti...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Oikisopiskelijan tavallinen opiskelupäivä

Opiskelu oikeustieteellisesti tiedekunnassa eroaa varmasti monesta muusta tiedekunnasta sekä varsinkin esimerkiksi lukio ja ammattikorkeakouluopiskelusta. Esittelen nyt kaksi erilaista koulu/opiskelupäivääni...

Lue lisää