Suurin pöly pääsykoehässäkän ympäriltä on jo ehtinyt laskeutua. Nyt viimeistään pyrkijöiden on aika vaihtaa vapaalle. Enää ei tarvitse paahtaa, eikä toisaalta analysoida koetta. Tulokset tulevat 19.7. eli kuukauden kuluttua, ja sitten on aika katsoa, mihin oma suoritus riitti.

Koe oli ja meni, enää ei ole mitään tehtävissä. Nyt voidaan vain odottaa. Tästä kuukaudesta kannattaakin ottaa kaikki irti. Tätä aikaa ei mikään pääsykokeisiin liittyvä seikka voi eikä saa pilata. Tulosten tultua vaihtoehtoja onkin sitten kaksi: joko kesä vain paranee onnistuneen suorituksen ja opiskelupaikan myötä, tai vaihtoehtoisesti opiskelupaikka jää tavoittamatta, jolloin ilo ei irtoa ainakaan yhtä helposti.

Nyt kannattaa siis nauttia kesästä. Onneksi kesän ensimmäinen helleaalto osui aikaan ennen pääsykoetta, jotta aidosta suomalaisesta kesäsäästä pääsee nyt heti nauttimaan. Omilta hakuajoilta muistan vain sen, että säätilalla ja millään muullakaan ei ollut tässä vaiheessa mitään merkitystä – pääasia oli, että kevään projekti oli ohi. Nauttikaa siis vapaudesta!

Tulosten tultua on sitten aika analysoida oma suoritus. Jos opiskelupaikka aukeaa, siitä on syytä nauttia. Se tunne, kun kova työ palkitaan ja tiedekunnan paksu kirjekuori kolahtaa postiluukusta, on aika lailla sanoin kuvaamaton. Sanoin kuvaamatonta on myös se pettymys kun kova työ ei tuota kiihkeästi tavoiteltua opiskelupaikkaa. Kovakaan työ ei valitettavasti aina tuota tulosta. Vaikka kevään olisi tehnyt täydellisesti töitä, voi pääsykoetilanne mennä pieleen tai sattua jotakin muuta. Itse jäin aikoinaan pisteen päähän sählättyäni yhden tehtävän.

Oman suorituksen analysointi on tärkeää, oli pääsykoetulos sitten myönteinen tai kielteinen. Analysoinnista on hyötyä siinä vaiheessa kun aloittaa opiskelut oikeustieteellisessä, mutta myös silloin, jos ensi keväänä on edessä uusi pyrkimisprosessi. Syytä on miettiä ainakin, että mitä teki kevään aikana hyvin ja miksi, sekä myös että minkä olisi voinut tehdä paremmin.

Hyöty konkretisoituu erityisesti uudelleen pyrkiessä. On paljon helpompaa ryhtyä heti tekemään oikealla tavalla töitä kirjojen jälleen ilmestyessä ensi keväänä, kun tietää omat kipupisteet mutta myös vahvuudet. Vaikka kirjojen aiheet vaihtuvatkin vuosittain, toista kertaa hakevana lähtökohta pyrkimiseen on automaattisesti eri kuin ensimmäisellä kerralla. Pääsykoekevättä ei voi aliarvioida kokemuksena, ja kokemushan tuo tunnetusti varmuutta.

Kuten jo aiemminkin on sanottu, pääsykoe on tiedekunnan vaikein tentti. Ei toki laajin, mutta ylivoimaisesti rasittavin, stressaavin ja odotetuin. Kun selviytyy pääsykokeesta, on kaikki edellytykset selvitä kaikesta opinnoissa eteen tulevasta.

Koetuloksia odotellessa nautitaan kesästä!

Muita blogipostauksia

  • Oikeustiede
  • Riina

Lepo ja armollisuus opiskelussa

Nyt kun vuosi on vaihtunut, ja monella on varmasti kaikenlaisia tavoitteita sekä uudenvuoden lupauksia tulevalle vuodelle. Kevään yhteishaku ja pääsykokeet lähestyvät...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Vuoteen 2021 mahtui ainakin paljon opiskelua, jos ei muuta. Korona rajoitti vuonna 2021 paljon muita asioita elämässä. Lisäksi se on rajoittanut lähiopetusta, jonka vuoksi koko...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Mitä hyötyä valmennuskurssista on?

Valmennuskurssi on yksi osa pääsykokeeseen valmistautumista. Valmennuskurssihan ei ole pakollinen osa valmistautumista, mutta erityisesti oikiksen kohdalla suosittelen sitä, jos sellaisen...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Miten opiskelen tentteihin?

Nyt kun syyslukukauden viimeinen tentti on ohi, haluan avata hieman sitä kuuluisaa tentteihin opiskelua. Tentteihin opiskelu oikiksessa eroaa todella paljon varmasti monesta muusta koulusta ja erityisesti...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Oikisopiskelijan tavallinen opiskelupäivä

Opiskelu oikeustieteellisesti tiedekunnassa eroaa varmasti monesta muusta tiedekunnasta sekä varsinkin esimerkiksi lukio ja ammattikorkeakouluopiskelusta. Esittelen nyt kaksi erilaista koulu/opiskelupäivääni...

Lue lisää