Mikäli helle ei ole tähän mennessä sulattanut vielä päätä, on hyvä muistaa, että pääsykoe vaanii jo ovella. Aikaa on enää viikko. Kevään pääsykoeurakka on siis pian jo takanapäin, jonka jälkeen voi suunnata uusiin seikkailuihin, kuka töihin, kuka lomalle, kuka minnekin.

Viime viikkojen säätila on varmasti koetellut motivaatiota. Niille, jotka ovat jaksaneet paahtaa kirjojen ääressä, nostan hattua. Niille, jotka ovat karanneet auringon paahteeseen, sanon: hyi hyi. Vaikka tänäkin vuonna käy tietenkin niin, että oman loman koittaessa ulkona on lämmintä kuusi astetta ja sataa vettä, ei nyt saa lipsua lukemisesta.

Viimeisen viikon avainsana on kertaus. Sehän on tunnetusti opintojen äiti. Klisee, mutta silti totta. Kertausvaihetta voi pitää omalla tavallaan pääsykoekevään tärkeimpänä vaiheena; siinä kaikki kevään aikana kirjoista opittu tieto pitää saada päähän muistiin ja jäsennellyksi siten, että osaa kirjat täysin.

Kertausvaiheessa kirjoista ei pitäisi ilmetä uusia asioita. Viimeistään nyt koko kirjojen sisältö pitäisi olla sinänsä tuttua, eli esimerkiksi velkajärjestelyn raukeamisen oikeusvaikutukset eivät saisi yllättää. Se, ettei kaikkea muista, ei puolestaan ole katastrofi. Kertaus on juuri sitä, että kertaalleen opittuja asioita palautetaan mieleen.

Kertaaminen ei ole siis tankkaamista. Kertauksessa lukeminen on edelleen pääasia, mutta lukemisen pitäisi olla melko nopeatempoista. Niihin asioihin, jotka jo osaa ja muistaa, ei pidä jäädä jumiin, vaan keskittyä kokonaisuuden hallintaan ja niihin asioihin, jotka ovat vaikeita.

***

Vaikka helle onkin omiaan laskemaan työtehoa, vapaapäivät kuuluvat tämän pääsykoekevään osalta historiaan. Uudet ylioppilaat ovat juhlansa juhlineet, ja muutkin toivottavasti akkujaan muistaneet välillä ladata, mutta nyt täytyy viimeinen viikko vetää täysillä. Nyt testataan sitä, kuka jaksaa olla oikeasti motivoitunut, ja painaa pääsykoekevään loppuun asti. Tässä vaiheessa luovuttaminen olisi typerää. Koko kevättä ei kannata heittää roskiin, vaan tehdä töitä loppuun asti. Vain siten näkee, mihin se riittää.

Jos kirjojen sisällön osaa, pääsee pitkälle. Nyt on kuitenkin vielä aikaa kerrata, ja viikossa ehtii vielä tehdä paljon töitä. Loppusuoralla pitää ottaa loppukiri, eikä tässä vaiheessa ole merkitystä sillä, kuinka paljon on jo ehtinyt lukea (tai olla lukematta). Kaikkien pitää juosta loppusuora täysillä, sitten kesä voi alkaa!

Muita blogipostauksia

  • Oikeustiede
  • Riina

Lepo ja armollisuus opiskelussa

Nyt kun vuosi on vaihtunut, ja monella on varmasti kaikenlaisia tavoitteita sekä uudenvuoden lupauksia tulevalle vuodelle. Kevään yhteishaku ja pääsykokeet lähestyvät...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Vuoteen 2021 mahtui ainakin paljon opiskelua, jos ei muuta. Korona rajoitti vuonna 2021 paljon muita asioita elämässä. Lisäksi se on rajoittanut lähiopetusta, jonka vuoksi koko...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Mitä hyötyä valmennuskurssista on?

Valmennuskurssi on yksi osa pääsykokeeseen valmistautumista. Valmennuskurssihan ei ole pakollinen osa valmistautumista, mutta erityisesti oikiksen kohdalla suosittelen sitä, jos sellaisen...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Miten opiskelen tentteihin?

Nyt kun syyslukukauden viimeinen tentti on ohi, haluan avata hieman sitä kuuluisaa tentteihin opiskelua. Tentteihin opiskelu oikiksessa eroaa todella paljon varmasti monesta muusta koulusta ja erityisesti...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Riina

Oikisopiskelijan tavallinen opiskelupäivä

Opiskelu oikeustieteellisesti tiedekunnassa eroaa varmasti monesta muusta tiedekunnasta sekä varsinkin esimerkiksi lukio ja ammattikorkeakouluopiskelusta. Esittelen nyt kaksi erilaista koulu/opiskelupäivääni...

Lue lisää