Eilen orientaatioillassa oikeustieteen valmennuskurssin tutorit esittäytyivät kurssilaisille ja muille kiinnostuneille. Monet tutorit antoivat pyrkijöille vinkkejä kevään lukuprojektiin. Niin minäkin: ”Tärkeintä pyrittäessä tiedekuntaan on lukemisen määrä… Eikun siis – – ”. Tästä hienosta aloituksesta tulen kuulemaan kollegoilta vielä pitkään.

Mikä sanotussa oli pielessä? No, oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeissa ei suinkaan kysellä sitä, kuinka monta tuntia kukin pyrkijä on viettänyt aikaa kirjastossa. Vain ja ainoastaan oma osaaminen ratkaisee. Siten tärkeintä ei suinkaan ole lukemisen määrä vaan sen laatu. Lukemisen tulee olla tehokasta ja määrätietoista. Kirjan lukemisessa ei saa edetä junan lailla eteenpäin, vaan teksti vaatii työstämistä. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin tajuta muutaman sivun jälkeen, ettei juuri luetusta ole tarttunut mitään mieleen.

Miten lukemisen laatua sitten pidetään yllä? Kuten aikaisemmassa blogitekstissä mainittiin, on jokainen meistä erilainen oppija. Yleisten ohjeiden antaminen on siksi vaikeaa, ja jokaisen tulisi pyrkiä löytämään itselleen se paras tapa lukea ja omaksua tietoa. Joillekin toimivin taktiikka on eristäytyä mökille kevään ajaksi yhdessä kirjojen kanssa, ja opiskella asioita täydellisessä luonnonrauhassa. Toinen pyrkijä saattaa katsoa pystyvänsä keskittymään parhaiten silloin, kun voi maata kotisohvalla radion soittaessa kultaisen kahdeksankymmentäluvun hittejä täysillä korvan juuressa. Senpä takia tyydyn lähestymään kysymystä omien kokemusteni pohjalta. Itse koin erityisen tärkeänä tekijänä säännöllisen päivärytmin. Aamuisin pyrin aina heräämään kahdeksalta aamulla. Kotoa siirryin kirjastoon, jossa luin lounastaukoon asti. Kirjastossa jatkoin lukemista aina valmennuskurssin alkuun asti illalla. Valmennuskurssin jälkeen oli mahdollista ottaa rauhallisesti vielä hetki ennen nukkumaanmenoa. Seuraavana päivänä sama kuvio alkoi jälleen alusta. Säännöllinen uni- ja päivärytmi takasi sen, että lukeminen ei koskaan tökkinyt univajeen takia. Toinen tärkeä seikka itselleni oli häiriötekijöiden minimoiminen. Kirjastoon mennessä laitoin kännykän aina pois päältä, ja pyrin keskittymään ainoastaan pääsykoemateriaaliin. Silloin kun kirjan lukeminen rupesi kyllästyttämään, saatoin tehdä lukemisen välissä muutaman harjoitustehtävän. Kolmanneksi pyrin suunnittelemaan ajankäyttöä mahdollisimman tehokkaasti, jolloin turhaa luppoaikaa ei jäänyt. Tällöin lukeminen erottui muusta ohjelmasta selkeämmin, ja keskittymisen pystyi kohdistamaan juuri valintakoekirjoihin. Esimerkiksi kavereiden kanssa sovin tapaamisia usein lounastauon yhteyteen. Tällöin tapaamiset eivät haitanneet omaa lukuprojektiani. Ystävien ja perheen tuki myös antoi rutkasti voimia jatkaa lukemista vieläkin kovemmalla motivaatiolla. Muistelen yhä lämmöllä sitä, kuinka avauduin parhaalle kaverilleni lukemisen raastavuudesta, ja sain vastaukseksi: ”Suck it up!” Mielestäni kyseinen heitto summasi erinomaisesti koko kevään ajattelutapaa yleisestikin: ei oikeustieteelliseen tiedekuntaan kävellä sisään, vaan opiskelupaikan eteen on tehtävä valtavasti töitä. Mikäli teen parhaani, ei kukaan voi vaatia enempää.

Kirjastossa kohtaa usein pyrkijöitä, joilla iso osa ajasta kuluu kännykän äärellä. Tässä palataan jälleen kysymykseen ajankäytöstä. Keskittyminen ja oppiminen vaikeutuvat merkittävästi silloin, kun uudet statuspäivitykset on tarkistettava viiden minuutin välein Facebookista. Omasta mielestäni kirjastossa kannattaa viettää mieluummin kuusi tuntia lukien tehokkaasti kuin kymmenen tuntia tuhlaten ison osan ajasta valintakokeiden kannalta epäolennaisiin asioihin. Sitä, kuinka monta tuntia pääsykokeisiin tulisi päivittäin lukea, on vaikea täsmällisesti sanoa. Todettakoon kuitenkin karkeasti, että alle 6 tuntia päivässä on vähän ja yli 12 tuntia liikaa. Vaikka päivittäinen lukuaika ei olekaan suoraan verrannollinen pistemäärään valintakokeissa, on selvää, ettei muutaman tunnin päivittäinen kirjojen selailu varmaankaan tuota haluttua tulosta. Ainakin itselläni ajatus siitä, että tehokkaalla iltalukemisella tiedekunnan ovet avautuisivat, olisi ollut lähinnä itsepetosta. Valitettavasti liian moni pyrkijä jää joka vuosi ilman opiskelupaikkaa vain sen vuoksi, että he ovat aliarvioineet vaaditun työn määrän. Kaksi kuukautta on pitkä aika lukea samoja kirjoja jatkuvalla syötöllä. Kuitenkin se, mitä tiukalla uurastuksella voi loppuelämäkseen saavuttaa, on aivan varmasti sen arvoista! Eli suck it up!

Muita blogipostauksia

  • Oikeustiede
  • Aleksi

Ohi on!

Kävitkö jo tekemässä pääsykokeen? Ai et?! No tule takasin sitten, kun olet sen tehnyt. Joko suoriuduit pääsykokeesta? Ai suoriuduit vai? No hyvä, sitten voit...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Anniina ja Iida

Viime hetken vinkit pääsykokeeseen

Loppu häämöttää! Ylihuomenna on aika osoittaa, että juuri sinä ansaitset paikkasi tiedekunnassa. Me tiedämme, että viimeiset päivät ennen koetta ja...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Aleksi

Wappua ilmassa

Pian on jo toukokuu ja lukuajastakin mennyt puolet, eli nyt on oiva aika lyödä pökköä pesään ja alkaa pikkuhiljaa lisäämään päivittäistä...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Karoliina

Viimeinen päivä ennen valintakoetta

Kevään kova rutistus alkaa olla paketissa. Monet ovat kyselleet meiltä tutoreilta vinkkejä siihen, mitä viimeisenä päivänä ennen koetta kannattaa tehdä. Suosittelen...

Lue lisää