• Oikeustiede
  • Valmennuskeskus

Tässä kirjoituksessa haluan kertoa oman näkemykseni samaan asiaan kuin mistä Carolus kirjoitti viimeisimmässään eli kuinka suhtautua siihen, että aikaa on vielä/enää alle kuukausi ja millä tavoin orientoitua kertausvaiheeseen.

Reilun kolmen viikon jäjellä olevaa aikaa ei ole aihetta käyttää sen vatvomiseen, kuinka nopeasti aika kuluu. Aika on kaikille sama. Sanoin ensimmäisessä blogitekstissäni, että kaiken mitä teet tänä keväänä, tulee edesauttaa projektiasi; parantaa mahdollisuuksiasi päästä sisään oikeustieteelliseen. Ajan kulumista surkuttelemalla et luo itsellesi edellytyksiä päästä oikikseen, joten se on täydellistä ajanhukkaa. Aika loppuu aina joskus ja that’s it – oma toiminta täytyy vain mukauttaa vastaamaan jäljellä olevaa aikaa. Aika on eräs tekijä, jolla oikeustieteellinen tiedekunta testaa pyrkijöiden tahtoa. Tiedekunta haluaa, että sisään pääsevät ihmiset, jotka ovat äärimmäisen motivoituneita ja jotka ovat olleet valmiita tekemään kaikkensa opiskelupaikan eteen siinä ajassa, joka heille on valmistautumista varten annettu.

Oikikseen pyrkimistä ei ole mitään järkeä toteuttaa puolittaisella teholla, koska jos et tee täysillä, et voi saavuttaa opiskelupaikkaa. Älä luo ajan kulumisesta itsellesi paniikkikierrettä, joka tukahduttaa keskittymiskykysi. Tällä hetkellä täytyy paahtaa ihan hullulla tavalla kirjojen parissa, joten lopeta tekemisesi sabotointi rypemällä ahdistuksessa. Tutorisi ei voi taikoa sinulle optimaalista mindsettiä, vaikka hän kuinka haluaisi ja yrittäisi. Sinä luot sen viime kädessä ihan itse tai sitten olet luomatta. Vaikka oma mieli ja tunteet eivät toimi rationaalisuuden varassa, joinain hetkinä rationaalinen toimintamalli on vain saavutettava. Sinun tulee toteuttaa tämä joko tunnepuolesi kautta tai siten, että sysäät tunteesi kokonaan sivuun. Ensiksi mainitulla viittaan siihen, että selität asian itsellesi perinpohjaisesti ja saat fiiliksesi mukaan eli sisuunnut, jyräät pessimistisyyden ja luot itsellesi hyväksynnän, jossa pysyt ja jonka mukaan toimit. Toinen vaihtoehto on ajatella puhtaan rationaalisesti ja suorittaa mekaanisesti siten, ettet anna millekään tunteille sijaa. Ota valta itsellesi äläkä anna ajan kulumisen lytätä sinua.

Kertausvaiheen funktio on, että saat tankattua kirjojen asiat jykevästi pintamuistiin. Tarkoituksena on, että käyt kirjoja läpi hiukan ripeämmin, jotta kohtaat kaikkien opusten kaikki asiat lyhyen ajan sisällä useaan otteeseen ja kykenet ikään kuin hallinnoimaan asiamerta. Kaikkien asioiden tulisi majailla lyhytaikaisessa muistissasi, jotta kykenet siirtämään niitä mielestäsi vastauspaperille vaivattomasti itse koetilanteessa. Kuten Carolus totesi, kertausvaiheen ei niinkään tarvitse olla ”varsinaisesta lukemisesta” erillinen vaihe eikä edes sellainen vaihe, jonka aikana lukisit järin nopeasti – koko homma riippuu täysin siitä, millainen tilanne juuri sinulla on kirjojen kanssa.

En kykene määrittelemään tarkasti aloitinko jonkinlaisen kertauksen viikko, puolitoista vai kaksi ennen pääsykoetta. Olin sisällyttänyt monenlaisia eri kertaustekniikoita tekemiseeni läpi kevään, joten kertausvaihe oli omalta osaltani käytännössä sellainen, että luin nopeammin (15–25 sivua tunnissa, joinain lukukertoina ”silmäilytekniikalla” 30), hyödynsin sisällysluetteloa kokonaisuuden mielessä pitämisen kannalta, yritin metsästää viimeisiä ei-niin-vahvan osaamisalueen piiriin sijoittuvia asioita eli tein edelleenkin sitä paljon mainostamaani osaamiseni testaamista. Minulle määrätynlainen kertausvaihe tuli ikään kuin luonnostaan. Toki kirjat täytyy osata kohtuullisen hyvin, jotta tällainen tunne voisi ylipäätään iskeä. Ei se ole sellainen fiilis, joka vain putkahtaa, jos olet käyttänyt aikasi heikosti tänä keväänä. Se on fiilis, joka seuraa osaamista. Edellytyksenä ei kuitenkaan ole, että olisit ennen kertaamista jotenkin ”valmis” eli osaisit kirjat mallikkaasti ulkoa täydellisyyttä hipoen. Kertausvaihe nimenomaan auttaa sinut niin valmiiksi kuin sinun on mahdollista päästä.

Kertaaminen ei merkitse sitä, etteikö hankaliin asioihin voisi edelleen pysähtyä ja paneutua niihin tarkemmin. Ei kertauksen tarkoituksena ole millään muotoa rajoittaa, eikä se tarkoita sitä, että kun siihen kerran menet, niin paluuta ei ole. Etene omien tarpeidesi mukaisesti. Koko kevään tarkoitus on osata kirjat ja soveltaa tietoa valintakokeessa. Se, edesauttaako kertausvaihe sinua tässä tavoitteessa ja missä muodossa, on oman arviosi varassa. Jonkinlaista intensiivisempää kertausta kyllä suosittelen juurikin siksi, että asiat saisi haalittua pintamuistiin. En kuitenkaan viittaa edellä mainitulla siihen, että selaat kirjat läpi hätäisesti viimeisenä viikonloppuna ennen valintakoetta tai – vielä pahempaa – heräät koepäivän aamuna neljältä, jotta ehtisit kerrata. Kertaus on kevään loppuun sijoittuva intensiivivaihe kirjojen kanssa, jonka tarkoituksena on tuoda sinulle hyvä ja rauhallinen olo. Pyrkimyksenä on, että kirjojen asiat ovat mahdollisimman tasavahvoina mielessäsi.

Mielestäni kertausvaiheeseen kuuluu hyvin kiinteänä osana tehtävien tekeminen. On tärkeää, että opittuja asioita pääsee soveltamaan ja hioo vastausteknisen osaamisensa kisakuntoon. Valintakokeessa aika on hyvin marginaalinen. Tällöin on suuri merkitys sillä, että sinulla on asiat niin ansiokkaasti pintamuistissa, että saat ne välittömästi paperille. Kokeessa ei ole aikaa pohtia loputtomiin, asioiden on oikeastaan oltava melko valmiina mielessä siirrettäväksi vastauksen muotoon. Kun olet tehnyt ahkerasti tehtäviä ja harjoitellut tätä siirtämisprosessia, se tuntuu valintakokeessa hyvin luonnolliselta.

Anna ajan kulua mutta älä anna ajan valua läpi sormiesi. Hyväksy jäljellä oleva aika ja elä sen ehdoilla.

Muita blogipostauksia

  • Oikeustiede
  • Aleksi

Ohi on!

Kävitkö jo tekemässä pääsykokeen? Ai et?! No tule takasin sitten, kun olet sen tehnyt. Joko suoriuduit pääsykokeesta? Ai suoriuduit vai? No hyvä, sitten voit...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Anniina ja Iida

Viime hetken vinkit pääsykokeeseen

Loppu häämöttää! Ylihuomenna on aika osoittaa, että juuri sinä ansaitset paikkasi tiedekunnassa. Me tiedämme, että viimeiset päivät ennen koetta ja...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Aleksi

Wappua ilmassa

Pian on jo toukokuu ja lukuajastakin mennyt puolet, eli nyt on oiva aika lyödä pökköä pesään ja alkaa pikkuhiljaa lisäämään päivittäistä...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Karoliina

Viimeinen päivä ennen valintakoetta

Kevään kova rutistus alkaa olla paketissa. Monet ovat kyselleet meiltä tutoreilta vinkkejä siihen, mitä viimeisenä päivänä ennen koetta kannattaa tehdä. Suosittelen...

Lue lisää