Tällä viikolla selvisivät toisen karsintakokeen tulokset. Ajattelin tässä blogipäivityksessä käsitellä hieman tätä aihetta. Vaikka karsintakoe onkin pyrkimisen näkökulmasta vain yksi harjoitustapahtuma muiden joukossa, on sillä tästä huolimatta merkitystä sekä henkiseltä että käytännölliseltä kannalta katsottuna. Kurssilta putoaminen yleensä (ja ihan ymmärrettävästi) latistaa tunnelmaa. Sen sijaan Super-Takuulle valituksi tuleminen antaa lisää jaksamista ja uskoa omaan tekemiseen.

Ihan aluksi onnittelen niitä, jotka lunastivat paikkansa Super-Takuulla. Kyseiselle kurssille valikoituneet pyrkijät ovat tilastojen valossa menestyneet yleensä hyvin myös varsinaisessa valintakokeessa. Valmennuskeskuksen viime vuoden Haku-lehden mukaan vuonna 2013 Oikeustiede Super-Takuu -kurssin sisäänpääsyprosentti oli peräti 80 %. Kuitenkin tämä prosentti on heilunut jonkin verran vuodesta toiseen. Vaikka prosentti onkin korkea, ei tämän tule antaa hämätä. Olisi ehdottoman väärin sanoa, että ”tässähän ollaan jo käytännössä sisällä” tai ”sain niin hyvät pisteet harkkakokeesta, että kyllä se riittää siellä valintakokeessakin”. Ei olla eikä riitä! Työnteon tulee jatkua tästä edespäin vähintään yhtä kovalla intensiteetillä kuin aikaisemminkin. Ei ole mitään syytä ruveta höllentämään tahtia kaikkein tärkeimmässä vaiheessa ja tuhlata samalla tähänastisen työn tuloksia. Lopullinen kiitos seisoo vasta silloin, kun kotiovesta kolahtaa tiedekunnan onnittelukirje. Mikäli siis tulit valituksi jatkoon toisesta karsintakokeesta, onnittele itseäsi, soita kaverille/vanhemmille, hypi ilosta maks. 10 sekuntia ja palaa kirjojen pariin. No time to waste.

Niille, jotka saivat Valmennuskeskuksen toimistolta hieman toisenlaista tervehdystä karsintakokeen jälkeen, toteaisin, ettei peli ole menetetty, vaikka siltä helposti tuntuukin. Yleensä epäonnistumisen jälkeen on karkeasti ottaen kaksi vaihtoehtoa: 1) jäädä murehtimaan pieleen mennyttä suoritusta ja heittää kirves kaivoon tai 2) purra hammasta ja tehdä kaksi kertaa kovemmin töitä. Itse näen jälkimmäisen ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi. Mikä olisikaan makeampaa, kuin näyttää Valmennuskeskukselle pystyvänsä opiskelupaikan saavuttamiseen karsiutumisesta huolimatta? Kun märkä rätti lentää kasvoille, tarvitaan päättäväisyyttä ja ”mä näytän vielä” -asennetta. Valitettavasti turhan moni kuitenkin sortuu vaihtoehtoon yksi, vaikka fakta onkin se, ettei paikka tiedekunnassa tosiasiassa aukea yhdenkään harjoituskokeen perusteella. Ainoastaan osaaminen 25.5.2015 ratkaisee. Silloin ei enää voida harjoitella vastaustekniikkaa, vaan osaamisen tulee olla huipussaan ja suorituksen mentävä nappiin. Valintakokeessa tehtävä karsinta on kevään osalta lopullinen.

Super-Takuu -kurssilla jatkavia ja sieltä karsiutuneita yhdistää siis yksi selkeä seikka: töitä on vielä paljon edessä. Karsiutuneilla varmasti näistä kahdesta enemmän. Kuten todettu, koskee tämä kuitenkin myös Super-Takuulaisia. Karsintakokeesta jatkoon selviytyminen on laiha lohtu siinä vaiheessa kun saa kuulla jääneensä muutaman pisteen päähän sisäänpääsyrajasta. Kuten kirjoitin aiemmassa blogipäivityksessä, ovat viimeiset viikot todennäköisesti kaikkein tärkeimmät oppimisen kannalta. Tällöin hyödynnetään ennen kaikkea pintamuistia perusasioiden ollessa jo takaraivossa. Lyhytkestoisella muistilla oli myös omassa hakuprosessissani suuri merkitys: iso osa pienistä detaljeista on unohtunut jo kauan aikaa sitten, vaikka ne erinomaisesti muistuivatkin mieleen vielä kesäkuussa 2013. Toisaalta monet insolvenssi- ja velvoiteoikeuden perusasiat ovat syöpyneet niin hyvin muistiin, että tulen ne todennäköisesti muistamaan lopun elämääni. Summa summarum: viimeisten viikkojen aikana on vielä paljon tehtävissä. Ei siis pidä tuudittautua ajatukseen, että peli olisi menetetty. Ihan yhtä väärin on ajatella, että osaaminen olisi nyt jo riittävällä tasolla.

Kaksi viikkoa on lyhyt aika. Kuitenkin se on riittävä aika asioiden nopeaan opetteluun ja pintamuistiin tallettamiseen. Tilastojen ystäville todettakoon, että tänään lauantaina on jäljellä 26,2 % tämän kevään lukemiseen käytettävissä olevasta ajasta. Reserviläiskirjeen innoittamana totean loppuun: jatkakaa!

Muita blogipostauksia

  • Oikeustiede
  • Aleksi

Ohi on!

Kävitkö jo tekemässä pääsykokeen? Ai et?! No tule takasin sitten, kun olet sen tehnyt. Joko suoriuduit pääsykokeesta? Ai suoriuduit vai? No hyvä, sitten voit...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Anniina ja Iida

Viime hetken vinkit pääsykokeeseen

Loppu häämöttää! Ylihuomenna on aika osoittaa, että juuri sinä ansaitset paikkasi tiedekunnassa. Me tiedämme, että viimeiset päivät ennen koetta ja...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Aleksi

Wappua ilmassa

Pian on jo toukokuu ja lukuajastakin mennyt puolet, eli nyt on oiva aika lyödä pökköä pesään ja alkaa pikkuhiljaa lisäämään päivittäistä...

Lue lisää
  • Oikeustiede
  • Karoliina

Viimeinen päivä ennen valintakoetta

Kevään kova rutistus alkaa olla paketissa. Monet ovat kyselleet meiltä tutoreilta vinkkejä siihen, mitä viimeisenä päivänä ennen koetta kannattaa tehdä. Suosittelen...

Lue lisää