Lääketiede  •  09.12.2021

Lääkikseen pyrkijän tyypillinen viikko

Miltä näyttää lääkikseen pyrkijän tyypillinen viikko? Miten itse jaoin viikoittaisen opiskeluajan?

Minulla ei ollut kumpanakaan hakuvuotena varsinaista lukusuunnitelmaa. Tiedän, että sen tärkeydestä puhutaan paljon ja varmasti toisille se onkin hyvä apu kokonaiskuvan hahmottamiseen sekä aikataulussa pysymiseen. Itse olen kuitenkin kokenut opiskelija, joten osaan opiskella tehokkaasti myös ilman paperille laitettavaa suunnitelmaa.

Pidin oman lukusuunnitelmani koko ajan ajatuksen tasolla eli hahmotin kyllä, mitä minun oli vielä luettava sekä kerrattava. Mietin lukusuunnitelmassa isojen kokonaisuuksien hallintaa, kuten sähkömagnetismia, orgaanista kemiaa tai solubiologiaa.

Vaikka minulla ei ollut yksityiskohtaista paperilla näkyvää suunnitelmaa, ei se tarkoittanut, että opiskelin päättömästi asioita sieltä täältä. Valitsit sitten paperisen lukusuunnitelman tai ajatuksen tasolla olevan, kuten minä, on erittäin tärkeää tietää, mitä haluat sinä päivänä opiskella. Näin sinulta säästyy paljon aikaa aamuisin, kun pääset heti aloittaman opinnot ilman miettimistä ”Mitäs sitä nyt tänään tekisi…”.

Lisäksi valmennuskurssille osallistuminen oikeastaan huolehtii lukusuunnitelman opiskelijan puolesta. Kun pysyy opetuksen tahdissa eli todellakin käy luennoilla ja tekee kaikki kotitehtävät, tulee koko alue käytyä varmasti läpi.

Itselle varsinaista paperista lukusuunnitelmaa tärkeämpää oli suunnitella viikoittainen opiskeluaika aineittain. Eli paljonko käytän aikaa tällä viikolla fysiikkaan, kemiaan ja bilsaan ja minä päivänä opiskelen mitäkin. Näin minulle oli joka päivä selvää, mistä aloitan ja mitä minun on sinä päivänä saatava aikaiseksi.

Jaoin päivän aina kahteen osaan eli aamu- ja iltapäivään. Opiskelin joka päivä kahta tai kolmea ainetta. Aineen vaihtaminen päivän aikana piristää kummasti ja pitää yllä mielenkiintoa. Koin usein väsymystä päivän viimeisenä tuntina, mutta tämä ongelma ratkesi, kun lisäsin iltapäivään yhden tunnin biologiaa.

Tässä minun tyypillinen viikkoni tunneittain jaoteltuna.

Ma & Ti & Ke:

  • klo 9-11.30 Fysiikka
  • klo 12.30-14.30 Kemia
  • klo 14.30-15.30 Biologiaa

To:

  • klo 9-14 Valintakoe/Harjoituskoe

Pe:

  • klo 9-12 Kokeen tarkastus
  • klo 13-15.30 Biologiaa

La & Su:

  • aamuisin 1h kemiaa tai biologiaa

Aamupäivän aikana laskin usein 2,5 tuntia putkeen, mutta iltapäivällä pidin pienen tauon ruokatunnin lisäksi. Ruokatuntia pidin tunnin verran, jotta ehdin palautua iltapäivän lukusessioon.

Tällä metodilla sain opiskeltua viikoittain kaikkia aineita noin 7 tuntia. Lisäksi torstaisin koetta tehdessä ja tarkastuksessa kertasin lisää kaikkia aineita. Yhteensä viikoittaiseksi opiskelun tuntimääräksi minulle tuli noin 27 tuntia. Nämä olivat ihan oikeita opiskelutunteja eli eivät sisältäneet taukoja tai somen selailua. Kaikkina viikkoina en tähän päässyt vaan joinakin viikkoina tuli täyteen 20 tuntia tai jopa alle sen, jos vaikka lapset sattuivat sairastumaan.

Jos koet tarvitsevasi tarkemman suunnitelman, tee se ihmeessä! Tässä esittelen vain yhden tavan valmistautua lääkikseen tehokkaasti. Sinun tapasi voi olla tämä tai jokin muu. Tärkeintä on, että aamuisin tiedät, mitä sinä päivänä on tarkoitus tehdä!

-Suvi

Suvi H

Hei! Olen 37-vuotias perheellinen lääketieteen opiskelija Oulun yliopistosta. Tervetuloa seuraamaan matkaani lääkäriksi! Blogissa keskityn pääsykoeurakkaa helpottaviin vinkkeihin ja opiskelumotivaation lisäämiseen. Lisää motivaatiota ja kuvia arjestani Instagramissa @suvihaapakangas.