Lääketiede  •  26.09.2021

Kanylointia ja potilaskohtaamisia

Neste- ja elektrolyyttitasapaino -jaksoa on nyt kulunut pari viikkoa, ja opiskelut ovat pikkuhiljaa alkaneet lutviutua. Saimme tällä viikolla tulokset ennaltaehkäisy -jakson tentistä ja itselläni se meni kirkkaasti läpi. Sain 44/49p, kun kurssin keskiarvo oli 40p, eli olen todella tyytyväinen suoritukseeni. Tämän hetkinen jakso on paljon vaikeampi kuin edellinen, mutta eiköhän tämäkin onnistu ihan hyvin.

Olemme vihdoin päässeet myös käymään koululla, kun osa tutor-istunnoista sekä kliinisiä harjoituksia on alkanut olemaan livenä. Pääsimme mm. tiistaina harjoittelemaan kanylointia, tekokäsiin vielä tällä kertaa onneksi. Ei muuten ollut helpointa hommaa, kun niin paljon piti pystyä tekemään yhdellä kädellä. Oletko esim. koskaan yrittänyt laittaa isoa laastaria yhdellä kädellä? Itse en ainakaan ollut ennen tätä. Hieman jännittää se, että pari viikon päästä harjoittelemme kanyloimista tekokäsien lisäksi myös toisillemme. Katsotaan, mitä siitä tulee… Pitää varmaan käydä ennen tätä vielä pari kertaa harjoittelemassa itse tekokäsillä.

Pääsimme myös ensimmäistä kertaa lääkärintakkien kanssa sairaalaan. Meillä oli perjantaina urologisen potilaan haastattelu, jonka tarkoituksena oli harjoitella potilaskontaktia sekä saada tehtyä anamneesi eli perustietojen keräys. Menimme pareittain potilaiden luokse ja aloimme kyselemään sairaalaan tulon syytä, oireita yms. Tämän jälkeen kerroimme muistiinpanoistamme potilaista muille ryhmäläisillemme sekä lääkärille, joka tarkisti potilastiedoista vastaavatko kertomuksemme oikeita tietoja. Saimme huomata miten moni potilas, esimerkiksi omani, ei ollut aivan kartalla omasta tilanteestaan. Osa saamistamme tiedoista vastasi oikeita tietoja, mutta osa oli kyllä aivan jotain muuta. Kokemus oli näin ollen todella opettavainen ja sain lisää luottamusta potilaskontakteihin.

Olemme myös saaneet johdantoa nesteytyksen ihmeelliseen maailmaan. Opimme, miten tippapullo laitetaan paikoilleen, miten tipan kolmipäätä käytetään sekä muutenkin yleisesti tiputuksesta. Olemme myös alkaneet opettelemaan, mitä eri liuoksia käytetään eri tilanteissa. Ei muuten ole ihan helpoimmasta päästä tämä nesteytyksen farmakologia. Tiistaina meillä on lisää opetusta nesteytykseen liittyen, joten varmasti pääsemme vähän kertailemaan eri aineita ja niiden käyttötarkoituksia.

Nyt viikonloppuna olen ottanut vähän rennommin, sillä sain tehtyä paljon perjantaina ennen kotikotiin lähtöä. Olen enemmän suunnitellut kaverini kanssa esitelmää, joka olisi tarkoitus pitää lukioni jatkokoulutus-aamupäivässä tulevana torstaina. Jos täällä siis on yhtään Hellulaista, niin tulkaa linjoille.

Maanantaina eli huomenna pääsen käymään taas koululla, kun meillä on luvassa katetroinnin harjoittelua. Onneksi harjoittelu tulee tapahtumaan tekonukeilla, ei toisillamme. Ainakaan videoista päätellen katetroitavana oleminen ei sitä mukavinta hommaa taida olla.

Ensi viikolla lisää näistä. Mukavaa alkavaa viikkoa!

– Katja

Katja K.

Katja K

24-vuotias neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Tampereelta. Vapaa-aikani kuluu kavereiden, salin, koirani ja Netflixin parissa. Tule mukaan seuraamaan matkaani unelmieni opiskelupaikassa. Lisää lääkiselämää instagramissa @katjusa1 ja @kk_studygram01