Lääketiede  •  27.08.2021

Lääkiksen valmennustestaajat: Emma Rajamäki-Liuska

Olen Emma, 32-vuotias lääkishakija, kuusilapsisen uusperheen äiti ja yksi tämän vuoden Valmennuskeskuksen Lääkisnetti Koti 2022 valmennustestaajista. Haen ensisijaisesti Tampereen yleiselle pääsykokeella, mutta muutkin kaupungit ovat listalla.

Lääketiede on kiinnostanut minua aina, mutta nuorena en uskonut, että minusta olisi kouluttautumaan lääkärin ammattiin. Vaikka pärjäsin koulussa kohtalaisen pienellä vaivannäöllä, alkoivat murrosiässä kiinnostuksen kohteet olemaan jossain aivan muualla, kuin koulunkäynnissä. Nuoruus olikin todella haastavaa aikaa. Silloisen peruskouluni henkilökunta ei myöskään innostanut panostamaan kouluun, vaan päinvastoin sain kuulla heiltä, että esimerkiksi lukio ei olisi kohdallani edes mietittävä vaihtoehto. Peruskoulun jälkeen jäinkin ajelehtimaan tyhjänpäälle.

Tein erinäköisiä harjoitteluja lapsi- ja nuorisotyössä ja mietin, mikä haluaisin olla isona. Alat eivät kuitenkaan tuntuneet omilta ja päätinkin jäädä vielä miettimään eri vaihtoehtoja. Tapasin silloisen mieheni ja tulin äidiksi ensimmäisen kerran vuonna 2009, kun kaksoset syntyivät. Vanhempainvapailta työelämään mennessäni opiskelin ja työskentelin valokuvauksen parissa. Pienoisten mutkien kautta päädyin jälleen siihen, että haluaisin olla lääkäri ja lähdinkin selvittämään, olisiko minusta kuitenkin kouluttautumaan alalle.

Aikuislukion ovista astuin sisään vasta 2015, kun haave lääkärin urasta muuttui tavoitteeksi ja pelko matemaattisia ja luonnontieteellisiä aineita kohtaan varovaiseksi kiinnostukseksi. Todellisen innostuksen luonnontieteisiin sainkin aikuislukiossa, mahtavien opettajien ansiosta. En koskaan ajatellut, että minulla olisi päätä matemaattisiin aineisiin, mutta lukiossa aloin huomaamaan, että tämähän sujuu. Ja on todella mielenkiintoista, mikä oli tietysti omiaan motivoimaan takamusta penkkiin ja nenää kirjaan. Ylioppilaaksi kirjoitin 2018 arvosanoilla äidinkieli E, kemia E, fysiikka M, lyhyt matematiikka L ja englanti B. Myöhemmin täydensin vielä biologian M.

Pääsykokeeseen olen osallistunut nyt neljä kertaa. Kohdallani matkaa on hieman hidastanut lapsiperheen arki ja kahden lapsen syntymät keväällä -20 ja -21. Kiireinen arki lasten kanssa, huonosti nukutut tai kokonaan valvotut yöt ja raskausoireiset päivät eivät ole mahdollistaneet täydellistä panostusta pääsykoeurakkaan. Näistä huolimatta olen saanut hankittua hyvän pohjan fysiikasta, kemiasta ja biologiasta, joten täysin uutukaisena en näiden aineiden äärelle ole tänä syksynä palaamassa. Kuitenkin mieleen palauttelu, syventävän tiedon hankkiminen, laskurutiini ja suurten kokonaisuuksien ymmärtäminen ja yhdistäminen tulevat olemaan tämän vuoden opiskeluiden teemoina.

Hakuprosessissani hankalinta tulee varmasti olemaan juuri perhe-elämän ja lukemisen yhdistäminen ja aikatauluttaminen. Aikatauluttamiseen tuo lisäksi haasteita se, että myös puolisoni hakee lääkikseen. Aivojen irrottaminen ”äitimoodista” ja häiriöttömän opiskeluympäristön löytäminen saattavat myös tuottaa vaikeuksia, mutta hyvällä organisoinnilla ja
suunnitelmallisuudella opiskelu pienten lasten vanhempana on mahdollista.

Seuraa Instagramissa Emman matkaa lääkikseen!

Lääkikseen 2022.

Lääkiksen valmennustestaajat

Tässä blogisarjassa lääketieteen valmennustestaajat esittäytyvät ja kertovat omasta hakuprosessistaan. Blogikirjoitukset tarjoavat vertaistukea ja aitoja kokemuksia lääkiksen hakuprosessista.