Lääketiede  •  26.08.2021

Lääkiksen valmennustestaajat: Pinja Puranen

Nimeni on Pinja, olen 19-vuotias ja valmistuin viime keväänä lukiosta. Hain myös ensimmäisen kerran lääkikseen tänä vuonna. Tarkoituksena on siis, että seuraava opiskelupaikkani olisi jo lääkis. En kuitenkaan saanut vielä opiskelupaikkaa, joten ensi syksynä ja keväänä odottaa paljon töitä, jotta unelmani lääkikseen pääsemisestä olisi mahdollista toteuttaa.

Osallistun valmennuskeskuksen Lääkis Online tammikuu 2022 – kurssille valmennustestaajana ja pyrin pääsykokeella keväällä 2022 opiskelemaan yleislääketiedettä. Pääsykokeella hakeminen tuntuu enemmän minun jutultani, sillä minusta todistuksella hakeminen tuntuisi tavallaan vain palaamiselta taaksepäin ja todistukseni arvosanoja tarvitsisi jatkuvasti yrittää korottaa yhä paremmiksi ja paremmiksi. Tuntuu siis helpommalta “aloittaa puhtaalta pöydältä”, kuin palata jälleen ylioppilaskirjoitusten pariin.

Kun olin alle kouluikäinen, leikin usein lääkärileikkejä lahjaksi saamallani “lääkäripakkauksella”, jossa oli erilaisia leluiksi tarkoitettuja lääkärin tarvikkeita. “Potilaina” toimivat välillä niin pehmolelut, kaverit kuin omat vanhempanikin. Pienestä asti lääkärinä toiminen on siis kiinnostanut minua ja iän kertyessä siitä on muodostunut myös yksi unelmistani. Tahdon myös tulevaisuudessa tehdä merkityksellistä ja tärkeää työtä, sillä minulle on tärkeää saada auttaa muita ihmisiä ja tällaiseksi koen lääkärin työn.

Itse hakuprosessi uskon haastavinta olevan motivaation säilyttämisen. Hakuprosessi voi mielestäni tuntua hyvinkin pitkältä ja uuvuttavalta, kun edessä on pitkältä ja raskaalta näyttävä opiskeluprosessi ennen jännittävää pääsykoepäivää. Lisäksi pitäisi hoitaa opiskelun ohella myös työt, harrastukset ja sosiaaliset suhteet. Aionkin tärkeimpinä asioina opiskelussa muistaa myös tauot ja levon, sillä ilman niitä myös motivaationi varmasti kaikkoaisi.

Seuraa Instagramissa Pinjan matkaa lääkikseen!

Lääkikseen 2022.

Lääkiksen valmennustestaajat

Tässä blogisarjassa lääketieteen valmennustestaajat esittäytyvät ja kertovat omasta hakuprosessistaan. Blogikirjoitukset tarjoavat vertaistukea ja aitoja kokemuksia lääkiksen hakuprosessista.