Lääketiede  •  19.05.2021

Viimeinen viikko ennen pääsykoetta

Alle viikko lääkiksen pääsykokeeseen jäljellä. Mielessäsi varmasti myllertää tällä hetkellä kaikenlaisia ajatuksia koko tunneskaalan täydeltä. Tuntuu, että koe on jo niin lähellä mutta samaan aikaan niin kaukana. Urakka on ollut pitkä ja kivinen, ja olet varmasti jo todella väsynyt. Jaksa kuitenkin vielä hetki, ensi tiistain jälkeen saat vihdoin levätä tietäen tehneesi parhaasi.

On varmasti vielä asioita tai aihealueita, joista olet epävarmempi kuin toisista. Nyt ei kuitenkaan enää ole aika opetella mitään uutta. Pahimmassa tapauksessa vain väsytät itsesi ja/tai sekoitat pääsi juuri ennen koetta. Tässä vaiheessa kannattaa enää nopeasti kertailla kaikki kokonaisuudet ja laskea helppoja laskuja. Helppojen laskujen ja esimerkiksi kaavojen pyörittelyn avulla saat ylläpidettyä laskurutiinia, ja kertailet perusasioita. Jos osaat perusasiat hyvin, pystyt tekemään minkä tahansa tasoisia tehtäviä myös kokeessa. Älä myöskään pelästy, jos yhtäkkiä kokeessa tulee vastaan tehtävä, jonka kaavaa et ole koskaan ennen nähnyt. Joskus näitä tehtäviä laitetaan hämmentämään, mutta jos tällaista asiaa ei ole lukion oppimäärässä, ei sinulta odoteta sen tietämistä. Tällöin tehtävänannosta löytyy kyllä kaikki tiedot ja kaavat, mitä tarvitset tehtävän tekemiseen.

Perus kertailujen lisäksi tässä vaiheessa viimeistään kannattaa päättää, milloin lopettaa opiskelut kokonaan. Itse suosittelen pitämään 1-2 kokonaista päivää vapaana ennen koetta. Itse lopetin opiskelut maanantaina iltapäivällä, kun koe oli keskiviikkona. Näin kehosi pääsee hetkeksi rentoutumaan ennen viimeistä koitosta, ja levon aikana aivosi yhdistelevät kokonaisuuksia yhteen. Suunnittele vaikka jotain kivaa menoa näille päiville, jottet voi napata kirjoja käteesi niin helposti. Itse varasin aina kampaajan koetta edeltävälle päivälle.

Nyt kannattaa siis oikeasti kuunnella omaa kehoa. Jos et esimerkiksi enää millään jaksa opiskella viikonloppuna, niin älä tee sitä. Et ehdi tässä ajassa enää oppiman uutta, ja kroppasi ehtii saamaan tarvitsemansa palautumisen. Pidä huolta niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin hyvinvoinnistasi. Ulkoile, liiku ja syö hyvin. Nyt kannattaa myös nukkua pois kaikki vanhat univelat ja myös kerätä voimia vähän varastoon. Moni ei nuku normaalisti pääsykoetta edeltävänä yönä, nimimerkillä 4 tunnin yöunilla kokeeseen.

Muistilista alkuviikolle:

  • tarkista vielä oma koepaikkasi, aikataulut ja mahdolliset kulkuyhteydet. Varaa reilusti aikaa, jotta esimerkiksi bussin myöhästyminen ei aiheuta ongelmia
  • lue muutenkin vielä kertaalleen kaikki kokeeseen liittyvät ohjeistukset
  • hanki valmiiksi eväät yms. ja pakkaa kaikki tarvittavat tavarat viimeistään edellisenä iltana
  • maanantaina: rentoudu, syö hyvin ja tee kaikkea, mikä saa ajatuksesi muualle

Koeaamuna kannattaa ennen koetta vielä haukata raitista ilmaa, ennen koepaikalle menoa. Keskity omaan tekemiseesi, ja yritä ignoorata muut, sillä koepaikalla on aina todella stressaantuneen näköisiä hakijoita. Älä annan heidän mielentilansa horjuttaa omaa fiilistäsi. Itse koin myös hyväksi tavaksi kuunnella lempimusiikkiani viimeiset 10-15min ennen koesaliin pääsyä. Tämä nollaa hyvin ajatuksia, ja samalla pystyt vähemmän keskittymään muihin. On myös todistettu, että musiikilla on positiivinen vaikutus aivojen toimintaan.

Tsemppiä! You can do this!

– Katja

P.S. kokeen jälkeen kannattaa rentoutua ja syödä hyvin. Olet varmasti tehnyt parhaasi, eikä kukaan voi vaatia sinulta enempää

Katja K.

Katja K

24-vuotias neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Tampereelta. Vapaa-aikani kuluu kavereiden, salin, koirani ja Netflixin parissa. Tule mukaan seuraamaan matkaani unelmieni opiskelupaikassa. Lisää lääkiselämää instagramissa @katjusa1 ja @kk_studygram01