Toukokuu on melkein puolessa välissä ja itselläni lääkiksen toinen vuosi on jo melkein paketissa. Ihan uskomatonta ajatella, että ensi viikon tentin jälkeen (kunhan menee läpi) olen jo kandi. Mihin tämä aika on mennyt? Juurihan minä kävelin ensimmäistä kertaa sisään lääkiksen ovista. Paljon on näihin kahteen vuoteen mahtunut niin opiskeluiden, uuden kaupungin, omillaan asumisen, uusien ystävien ja opiskelijatapahtumien osalta. Tuntuu jopa hieman haikealta, miten nopeasti aika menee. Ehdinkö edes kunnolla nauttimaan lääkiksessä opiskelusta ennen lisensiaatiksi valmistumista?

Varsinkin viimeinen vuosi on ollut rankka ja turhauttava, kun tuntuu että opiskelee unelmiensa opiskelupaikassa, muttei pääse kunnolla nauttimaan siitä ja muutenkin opiskeluista etäilyn vuoksi. Asialle ei tietenkään kukaan voi mitään, ja suurimmaksi osaksi opiskelut ym. on hoidettu hienosti koulun puolelta. Pitää vain toivoa, että syksyllä pääsee vihdoin takaisin lähiopetukseen, vähintään pienryhmien osalta.

Tällä hetkellä meillä on meneillään Vanheneminen -jakso. Suhtauduin aluksi jaksoon aika skeptisesti, sillä itseäni ei ole erikoisalana koskaan kiinnostanut geriatria. Jakso on kuitenkin yllättänyt minut positiivisesti, ja olen oppinut paljon uutta ja mielenkiintoista asiaa vanhenemisesta ja siihen vaikuttamisesta. Tiesin esimerkiksi jo ennenkin, että iso osa vanhenemismuutoksista syntyy ympäristön seurauksena, mutta en tiennyt perimän olevan vain 10-30 % kaikesta. Olin myöskin todella yllättynyt siitä, että säännöllinen liikunta voi pidentää elinikää jopa 6,9 vuotta! Pitääkin jatkaa tätä säännöllistä liikunta läpi elämän.

Meillä on myös tällä jaksolla ollut parikin muista jaksoista poikkeavaa seikkaa. Ensinnäkin tämä jakso on ollut moniammatillinen, eli meillä on ollut luennoilla ja tutoreissa mukana Tamkista sairaanhoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijoita. Mielestäni tämä on ollut todella hyvä asia, ja on ollut mielenkiintoista kuulla erilaisia näkökulmia muun alan opiskelijoilta, jotka ovat myös jo tehneet meitä enemmän kliinistä työtä. Tämän lisäksi meillä on ollut kaikessa mukana todella sympaattinen ja pirteä 94-vuotias mies, joka seuraa luennoilla yms. mukana aivan kuten kaikki muutkin. Lisäksi hän piti meille esimerkiksi tänään pienen esitelmän vanhusten kohtaamisesta terveydenhuollossa. Oli hienoa saada myös vanhemman ihmisen näkökulmaa asiaan, jolloin ehkä itsekin osaa myöhemmin lääkärin ammatissa välttää huonoja kohtaamisia.

Tässä jaksossa on ollut paljon erilaisia seminaareja ja paneeleita, ja tämän lisäksi pääsimme myös tekemään omat elämänkaari -haastattelut yli 80-vuotiaiden kanssa. Itse päädyin kaverini kanssa haastattelemaan mummoani, sillä hänen elämänsä ei ole ollut ihan tavallisimmasta päästä. Vaikka luulin jo valmiiksi tietäväni aika lailla kaiken mummoni elämästä, sain kuulla myös itselleni aivan uusia asioita. Tästä jaksosta on siis monellakin tapaa ollut paljon hyötyä.

Hyvää alkanutta viikkoa!

- Katja

Katja

23-vuotias kolmannen vuoden lääketieteen opiskelija Tampereelta. Vapaa-aikani kuluu kavereiden, salin, koirani ja Netflixin parissa. Tule mukaan seuraamaan matkaani unelmieni opiskelupaikassa. Lisää lääkiselämää instagramissa @katjusa1 ja @kk_studygram01

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Lääkiksen valmennustestaajat

Lääkishaun aikataulutus

Olen monesti kuullut, kuinka pääsykokeeseen valmistautumista rinnastetaan maratoniin. Vertauksessa on perää, sillä kuten maratonissa myös pääsykoeluvussa on osattava...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Lääkiksen valmennustestaajat

Palautuminen ja tauottaminen

Pääsykoevalmistautuminen lääketieelliseen on kovan urakan takana ja vaatii paljon toistoja sekä pitkäjänteisyyttä. Asioiden kertaamisella sekä tehtävien...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Joululoma

Nyt reilun viikon joululomalla olleena ajattelin tulla muistuttamaan levon tärkeydestä. En usko, että siitä voi puhua tarpeeksi tällaisissa urakoissa. Voin suoraan myöntää...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Syksyn viimeiset tentit ja joululoma

Jotenkin se pitkä ja rankka syksy tuli ja meni, ja nyt ollaan jo joululomalla. Pakko myöntää, että vaikka viimeinen jakso olikin mielenkiintoinen ja todella hyödyllinen, oli...

Lue lisää