Lääketiede  •  24.04.2021

Parhaat vinkit loppurutistukseen

Kuukausi lääkiksen pääsykokeeseen jäljellä. Aivan älytöntä, miten nopeasti aika on taas mennyt. Tuntuu kuin omakin pääsykoe olisi vasta juuri ollut, mutta siitäkin on jo kohta kaksi vuotta.

Urakka on ollut varmasti pitkä, energiaa vievä, välillä hermoja raastavakin. Tässä vaiheessa kuka tahansa olisi todella väsynyt. Tämä on kuitenkin se hetki, joka erottelee sinut muista. Nyt jos koskaan on aika aloittaa itsensä psyykkaaminen, motivoiminen ja kannustaminen. Sinä pystyt tähän, tämä on sinun vuotesi, kukaan tai mikään ei tule sinun ja unelmasi väliin. Itse muistan kirjoittaneeni tämän kaltaisia lauseita kalenteriini joka viikon kohdalle. Ne auttoivat vaikeina hetkinä, kun tuntui etten millään jaksaisi ja ettei panokseni tulisi riittämään sisäänpääsyyn.

Oma jaksaminen ja muutenkin henkinen hyvinvointi on tällä hetkellä kaiken a ja o. Jos sinusta tuntuu, ettet meinaa millään jaksaa, että tarvitset apua, lue edellinen postaukseni. Sieltä löytyy linkki, jonka avulla voit auttaa itseäsi tässä tilanteessa. Tukeudu myös läheisiisi. He eivät ehkä täysin ymmärrä sisälläsi vellovia ajatuksia, ja sitä mitä tämä kaikki työ on vaatinut, mutta he osaavat varmasti auttaa sinua muuten. Se, että saat edes hetkeksi muuta ajateltavaa voi auttaa sinua todella paljon.

Tiedän, että tällä hetkellä saatat vain haluta opiskella päivät pitkät, ilman taukoja. Se ei kuitenkaan ole millään tavalla järkevää, vaan pahimmillaan voi johtaa jopa burn outtiin tai sairastumiseen juuri ennen pääsykoetta. Sitä sinä et varmasti halua. Tässäkin vaiheessa on täysin ok pitää lomapäiviä, se voi olla jopa järkevin asia mitä teet itsellesi.

Tein itsekin sen virheen ensimmäisenä hakuvuonnani, että opiskelin aivan hulluna viimeisinä viikkoina. Tämä johti vain siihen, että olin todella väsynyt pääsykokeen koittaessa, ja jäin kauas sisäänpääsyrajoista. Toisena vuonna annoin itseni myös levätä, enkä nostanut lukutunteja joitain paria viikkoa lukuun ottamatta paljoa yli 30h/vko. Kokeessa olin paljon energisempi, motivoituneempi ja rauhallisempi. Kaikki tämä tuotti tulosta ja tämä olikin sitten se vuosi, kun pääsin sisälle.

Eilen julkaistiin myös tämän vuoden kokeeseen liittyvät ennakkomateriaalit. Pakkoa sanoa, että itse olin ainakin erittäin yllättynyt näistä. Odotin jotain tieteellisiä artikkeleita, tai jotain kunnon lisäystä materiaaleihin (tosin samalla myös toivoin, ettei näiden kaikkien lukiokurssien päälle hirveästi lisättäisi opiskeltavaa), mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Veikkaan, että monelle tämä ennakkomateriaali oli jopa helpotus, varsinkin jos on käynyt lukion ja vielä pitkän matematiikan.

Älä kuitenkaan stressaa, jos nämä olivat sinulle uudempi juttu. Tässä on vielä loistavasti aikaa käydä vektorit läpi ennen koetta. Pitää myös muistaa, ettei kaikkea tarvitse osata päästäkseen sisään. Kukaan ei osaa kaikkea, se on aivan varma. Senkään takia ei kannata verrata itseään muihin. Monet näyttävät ulospäin vain ne asiat, jotka he osaavat hyvin, eivät omia heikkouksiaan. Jokaisella on vahvuutensa ja heikkoutensa, riippumatta siitä mitä he sanovat.

Lopuksi halusin jakaa vielä parhaat vinkkini tähän viimeiseen rutistukseen:

1.       Laske, laske, laske… laskurutiini on kaiken a ja o tässä kokeessa

– Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun täytyy laskea vain vaikeimpia tehtäviä, mitä et ehkä ole aina osannut suoraan. Laske eritasoisia laskuja, se jos joku tuo sinulle sekä laskurutiinia että itsevarmuutta

2.      Muista kokonaisuuksien hahmottaminen biologiassa

– tee esimerkiksi erilaisia mind mappeja tms. Näistä on helppo kerrata kaikki lopussa

– itse pidin esim. siitä, että annoin itselleni jonkin aiheen, kuten ”ruoansulatus”. Tämän jälkeen kirjoitin paperilla kaiken, minkä muistin aiheeseen liittyen. Kun en keksinyt enää mitään, otin kirjan käteen ja katoin unohdinko jotain. Jos unohdin, merkkasin sen paperille punaisella. Kun tällä tavalla laitat itsesi miettimään jotain aihealuetta, usein huomaat osaavasi paljon enemmän kuin aluksi ajattelit.

3.       MUISTA LEPO!

– Tätä ei varmasti voi painottaa tarpeeksi. Kuuntele kehoasi, ja jos sinusta tuntuu liian väsyneeltä ja epämotivoituneelta, ota vapaata.

– Uni on myös älyttömän tärkeää tällä hetkellä. Unen aikana oppimasi asiat siirtyvät pitkäaikaiseen muistiin, mitä tarvitset asioiden mieleen palauttamisessa esim. koetilanteessa. Sen lisäksi, ennen koetta moni jännittää liikaa nukkuakseen kunnolla, joten kannattaa nyt jo alkaa kerätä voimavaroja vähän talteen.

4.       Pidä muutenkin huolta sekä fyysisestä että henkisestä hyvinvoinnistasi

–  Syö hyvin ja tasapainota opiskeluja esimerkiksi liikunnalla tms. harrastuksella

5.       Pyhitä vapaapäivät

– Tee kaikkea, mistä tykkäät ja mikä saa ajatuksesi muualle opiskeluista

– Kannattaa myös hieman vaihtaa maisemaa, eli vaikka katsoisit koko päivän Netflixiä kotona, tee se jossain muualla kuin opiskelupisteesi lähellä. Näin vältät liiallisen houkutuksen avata kirjat

6.       SINÄ PYSTYT TÄHÄN!

 

– Katja

Katja K.

Katja K

24-vuotias neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Tampereelta. Vapaa-aikani kuluu kavereiden, salin, koirani ja Netflixin parissa. Tule mukaan seuraamaan matkaani unelmieni opiskelupaikassa. Lisää lääkiselämää instagramissa @katjusa1 ja @kk_studygram01