Syksy on jo melkein lopuillaan, ja joulu kolkutteleekin jo lähes ovella. Viimeisiä viikkoja pitäisi vielä jaksaa rutistaa ennen ansaittua joululomaa. Monella, kuten myös itsellänikin, meinaa kuitenkin syysväsymys iskeä päälle, ja kovaa. Pimenevät ja kylmät illat, sekä kasaantuvat koulutyöt tekevät syksyistä aina vähän haastavammat, puhumattakaan tämä vuoden tuomasta ylimääräisestä työstä ja stressistä. En usko, että kenelläkään on tällä hetkellä hirveän helppoa. Nyt, jos koskaan, on tärkeää kuunnella omaa kehoaan ja muuttaa asioita, jos tuntuu ettei kroppa vaan millään jaksa. Jos arkisetkin asiat aiheuttavat haasteita, tuntuu opiskelu tällä hetkellä ekstravaikealta.

Itselläni ei tällä hetkellä ole montaa luentoa tai tutoria päivittäin, mutta etäopiskelun takia opiskelupäivät venyvät, sillä asioiden opiskelu on hyvin pitkälti omalla vastuulla. Opiskelutunteja kertyy päivittäin varmaan 5-7h, joten pikkuhiljaa alkaa syksy painamaan. Viime vuonna koulutöiden vastapainona oli kuitenkin erilaiset mukavat tapahtumat, uudet ihmiset ja salilla käynti. Tällä hetkellä ei juurikaan tapahtumia ole, muutamia pieniä oman hutun välisiä iltamia lukuun ottamatta, ja en ole itse uskaltautunut juurikaan salille syyskuun alun jälkeen. Tiedän, että Tampereella salilla on paljon vähemmän ihmisiä, kuin Vantaalla (missä olen tällä hetkellä ison osan ajasta), mutta lähellä olevat riskiryhmäläiset ovat saaneet minut jäämään kotiin. Katsotaan jos jossain vaiheessa pääsisi taas käymään salilla, edes 1-2 kertaa viikossa.

Olen yrittänyt käydä lenkkeilemässä ja tehnyt kotona treeniä käsipainoilla sekä kehon omalla painolla, mutta let`s be honest, onhan se aina vaikeampaa aloittaa kotona treenaamaan kuin salilla. Liikunta on kuitenkin todella tärkeää oman jaksamisen kannalta, ja olen huomannut miten paljon paremmin jaksaa ja nukkuu, kun on päivän aikana liikkunut edes vähän. Tiedän, miten helppoa on jäädä television tai opiskelukirjojen ääreen illalla, mutta eiköhän me kaikki myös tiedetä, miten hyvä fiilis tulee onnistuneen liikuntasuorituksen jälkeen.

Liikunnan ja unen lisäksi yksi tärkeimmistä asioista on myös ravinto. Pakko myöntää, että näiden pimenevien iltojen ja koulustressin vuoksi tekee vähän väliä mieli erilaisia nopeita hiilareita. Tuovathan nämä hetkellistä hyvää oloa, mutta eiväthän ne pidä nälkää tai ylläpidä hyvää vireystilaa. Olen itse pyrkinyt aloittamaan aamun kaurapuurolla ja syömään kevyen, mutta proteiinirikkaan lounaan. Näiden avulla jaksaa opiskella hyvin illalliseen saakka. Itsensä palkitseminenkaan ei ole huono asia, mutta sitä ei ehkä kannata tehdä joka päivä, ainakaan suurissa määrin.

Kaikille pääsykokeisiin lukijoille suosittelen lämpimästi tuntien vähentämistä ja vapaa-ajan lisäämistä, jos nyt jo tuntuu väsyneeltä. Väsyneenä ja kropan ollessa ylikierroksilla, opiskelusta ei juurikaan ole hyötyä. Vaikka kuinka jankkaisit samaa asiaa tunteja päivässä, ei se siirry pitkäaikaiseen muistiin ilman kunnollista lepoa. Levätessä aivot yhdistelevät oppimaansa tietoa vanhoihin, jo opittuihin asioihin. Ilman lepoa, asiat jäävät päähän enemmän hajanaisina tietopilkkuina kuin jäsenneltyinä kokonaisuuksina.

Muistakaa levätä, kyllä me tähän yhdessä pystytään!

- Katja

Katja

22-vuotias toisen vuoden lääketieteen opiskelija Tampereelta. Vapaa-aikani kuluu kavereiden, salin, koirani ja Netflixin parissa. Tule mukaan seuraamaan matkaani unelmieni opiskelupaikassa. Lisää lääkiselämää instagramissa @katjusa1 ja @kk_studygram01

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Katja

Pääsykoeurakan aloittaminen

Näin marraskuun ollessa jo puolessa välissä, ja syksyn kirjoitusten ollessa ohi, on moni saattanut jo aloittaa pääsykokeisiin lukemisen, tai ainakin sen miettimisen ja suunnittelun...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Kun syysväsymys painaa päälle...

Syksy on jo melkein lopuillaan, ja joulu kolkutteleekin jo lähes ovella. Viimeisiä viikkoja pitäisi vielä jaksaa rutistaa ennen ansaittua joululomaa. Monella, kuten myös itsellänikin...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

EKG:tä ja sydämen kuuntelua

Monia kliinisiä harjoitteluja jouduttiin keväällä perumaan, mutta onneksi nyt tänä syksynä olemme vihdoin päässeet niitä kokemaan. Dissektioiden lisäksi...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Anna

Anestesiologiaa

Viimeiset kaksi viikkoa hujahti anestesiologian parissa. Anen viikoista ensimmäinen on leikkaussaliviikko ja toinen simulaatioviikko. Viime viikolla leikkaussaliaamuina seurasin anestesiologia...

Lue lisää