Viimeiset viikot ovat muuttaneet kauan odotettua klinikkakevättä armottomasti. Kolmannen vuoden kandit hyvästeltiin sairaalan tiloista ensimmäisenä ja opetuksemme siirtyi itsenäiseen lukemiseen, potilastapausten ratkomiseen webinaareissa ja Zoom-luentoihin. Siirtymä on järjestetty yliopiston ja tiedekunnann suunnlta mielestäni olosuhteisiin nähden loistavasti -meitä ei todellakaan ole unohdettu ja oppimiseemme on todella panostettu jotteivat opintomme kärsi ja saisimme parasta mahdollista opetusta etänäkin, omiin koteihimme. Toki harmittaa ettei käytännön harjoitusta nyt saa, mutta onneksi sitä on vielä useampi vuosi edessä ja kesällä pääsen amanuenssina taas kartuttamaan kliinisiä taitoja.

Silti siirros yksin kotona opiskelemiseen ja opetuksen seuraamiseen tietokoneen ruudun kautta on ollut itselleni yllättävänkin haastavaa. Onneksi kuitenkin on teknologiaa, kaverit langan päässä ja tieto siitä, että tämäkin on aikanaan ohimenevää. Voin vain kuvitella kuinka hankalalta pääsykoeurakka tuntuu kaiken tämän epävarmuuden peiton alla. Mutta ei hätää, selviät tästä! Päivä kerrallaan!

Tarkkaa tietoa tulevasta ei ole, mutta syytä luovuttaa tai kuvitella jo tehty työ turhaksi ei missään nimessä ole. Omaa lukusuunnitelmaa ei kannata mielestäni pistää tauolle uuden tiedon odottamisen nojalla. Suunnitelmissa ja aikatauluissa pysytteleminen auttaa pitämään mielen rauhallisempana ja tuo ainakin jonkunlaista runkoa, normaaliutta ja rytmiä epävarmuuden ja tietämättömyyden keskelle. 

Panikoida tai luovuttaa ei nyt kannata -siitä ei ainakaan ole mitään apua. Mitä sitten voi tehdä? Jatkaa opiskelua kuten tavallisestikin. Luottaa siihen, että yliopistot punnitsevat tilannetta raskaasti ja etsivät parasta tapaa toteuttaa opiskelijavalinta kaikki hakijat mahdollisimman tasapuolisesti huomioiden. On yliopistojenkin etu ottaa kaikki huomioon ja vähintäänkin myötäillä perinteistä tyyliä. Lisää tietoa tulee aikanaan, luota siihen. Yliopistot ovat luvanneet tiedottaa tarkemmin viimeistään 30.4. eli ihan pian. Kun uutta informaatiota on saatavilla siitä kyllä tiedotetaan, ei hätää senkään suhteen. Ota siis ihan rauhassa, keskity omaan tekemiseesi ja muista että kaikki ovat samassa tilanteessa. 

Jos tuntuu että viimeaikoina koronatilanne on saanut yliotteen ja opiskelut eivät ole sujuneet toivotunlaisesti ei koko peli ole vielä menetetty. Ehdit vielä paikkailemaan aukkoja ja tekemään uuden, tärkeimpiin kohtiin pureutuvan suunnitelman loppukeväälle. Jos taas kaikki on sujunut mallikkaasti mutta kannat huolta pääsykokeen toteuttamistavasta yritä etsiä keino madaltaa stressiä ja saada ajatuksia muualle. Asiaa johon et voi vaikuttaa ei kannata murehtia. Muista myös että pääsykoekevääseen mahtuu muutakin kuin vain pääsykoe. Pidä vapaa päivä, lähde ulos, tee jotain kivaa. 

Tsemppiä, tsemppiä, tsemppiä kaikille! 

Anna

Olen 22-vuotias nelosen kandi Turusta. Opintojen ohella harrastan paljon liikuntaa, kahvittelua, kavereiden kanssa naureskelua ja mainittavan paljon myös kirjojen lukemista ja leffojen katsomista.

Tänne blogiin päätyy siis heijasteita mun arkielämästä keskittyen kuitenkin siihen lääkisopiskeluun ja opiskelijaelämään. Toivottavasti löydät teksteistäni inspiraatiota, motivaatiota tai ihan vain hyvää mieltä! Aina saa myös kysyä ja kommentoida, jos siltä tuntuu :)

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Lääkiksen valmennustestaajat

Lääkishaun aikataulutus

Olen monesti kuullut, kuinka pääsykokeeseen valmistautumista rinnastetaan maratoniin. Vertauksessa on perää, sillä kuten maratonissa myös pääsykoeluvussa on osattava...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Lääkiksen valmennustestaajat

Palautuminen ja tauottaminen

Pääsykoevalmistautuminen lääketieelliseen on kovan urakan takana ja vaatii paljon toistoja sekä pitkäjänteisyyttä. Asioiden kertaamisella sekä tehtävien...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Joululoma

Nyt reilun viikon joululomalla olleena ajattelin tulla muistuttamaan levon tärkeydestä. En usko, että siitä voi puhua tarpeeksi tällaisissa urakoissa. Voin suoraan myöntää...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Syksyn viimeiset tentit ja joululoma

Jotenkin se pitkä ja rankka syksy tuli ja meni, ja nyt ollaan jo joululomalla. Pakko myöntää, että vaikka viimeinen jakso olikin mielenkiintoinen ja todella hyödyllinen, oli...

Lue lisää