Lääketiede  •  09.04.2020

Älä luovuta

Uusin tiedote

Aion sanoa tämän ihan suoraan; en edes yritä väittää tietäväni miltä sinusta tuntuu tällä hetkellä. En aio lisäillä tähän mitään kliseisiä fraaseja siitä, miten kaikelle on syynsä ja että kaikki järjestyy parhain päin. Tällä hetkellä ainoa asia, mitä haluan sanoa on se, että kaikki ovat täysin samassa veneessä. Kukaan ei tiedä yhtään enempää asiasta, eikä kukaan voi tehdä asialle yhtään enempää. Tiedän, kuulostaa samaan aikaan ehkä hieman lohduttavalta, mutta enemmänkin pelottavalta.

Kaikki nämä kuukaudet tuntuvat kuin niillä ei olisi enää edes merkitystä. Se ei kuitenkaan ole totta. Uskon, että yliopistot yrittävät kaikilla mahdollisilla tavoilla turvata kaikkien mahdollisuudet hakea unelmiensa opiskelupaikkaan lähtökohdasta riippumatta. Ja jos jostain syystä se kaikkein pahin tapahtuisi, ei yksikään opiskelemasi tunti ole hukkaan heitettyä aikaa. Sinä tulet vielä saamaan tilaisuutesi näyttää, mistä sinut on tehty.

Paras neuvoni sinulle tällä hetkelläni on: ota kunnon hengähdystauko, pidä vaikka loppuviikko täysin opiskeluista vapaana. Tämänhetkisessä mielentilassa ei opiskelu ole tehokasta, ja väsytät vain itseäsi entistä enemmän. Tarvitset voimavarojasi moneen muuhunkin asiaan tällä hetkellä. Tiedän, että vapaapäivien pitäminen tässä vaiheessa kuulostaa ihan tabulta, aivan pöyristyttävältä ja todella pelottavalta, mutta tee se kuitenkin. Koko kehosi kiittää sinua siitä vielä. Tee ja syö ihan mitä ikinä tekee mieli (side note: kaikkea laillista ja hyväksyttävää, älä esim. yritä lähteä Uusimaalta 😉). Ihan sama mitä kukaan sanoo, SINÄ ANSAITSET SEN. Olet tehnyt niin älyttömästi töitä viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana.

Tiedän, että tämä on miljoona (potenssiin sata) kertaa helpompi sanoa kuin tehdä, mutta näiden vapaapäivien (tai ainakin kunnon hengähdystauon, jonka aikana v-käyrä on kääntynyt selvästi laskuun) jälkeen, jatka tavalliseen tapaan opiskeluitasi. Pidä sama rytmi ja rutiinit elämässäsi, se jos joku auttaa tällaisina poikkeusoloina. Tämä on se hetki, joka näyttää sinulle todelliset voimasi, mihin kaikkeen oikeasti kykenet, jos vain niin tahdot. Vuosien (tai vuosikymmenen 😅) päästä katsot taaksesi, muistat nämä hetket ja ajattelet: minä en luovuttanut. Vaikka kaikki maailman todennäköisyydet iskivät vasten kasvoja, sinä et luovuttanut, sinä et antanut minkään tulla sinun ja unelmiesi väliin.

– Katja

Katja K.

Katja K

24-vuotias neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Tampereelta. Vapaa-aikani kuluu kavereiden, salin, koirani ja Netflixin parissa. Tule mukaan seuraamaan matkaani unelmieni opiskelupaikassa. Lisää lääkiselämää instagramissa @katjusa1 ja @kk_studygram01