Ensimmäinen vastaanottoni

Tämä viikko pyörähti käyntiin suoraan isoilla kierroslukemilla. Maanantai-aamu, kello kahdeksan, opetuspoli. Opetuspoliklinikka toimii kuten mikä tahansa muukin poli, mutta vastaanottoaika on tuplasti pidempi: ensimmäisenä potilaan tutkii opiskelija, sitten kuvioon astuu myös kliininen opettajalääkäri ja muu kandiryhmä.

Eilen aamulla sain siis ensimmäistä kertaa ottaa vastaan potilaan itse. Ihan aluksi tuntui ikään kuin olisin istahtanut väärälle puolelle -tällä kertaa en ollutkaan potilaana vaan valkotakkina. Vastaanotto sujui hyvin ja siitä jäi todella hyvä fiilis jatkoonkin! Tykkäsin oman huoneen rauhallisuudesta, mitä osastoilla harvoin on. Tässäkin huomasin, kuten olen klinikassa jo ehtinyt oppimaan, että tykkään potilaiden kanssa kanssakäymisestä todella paljon. Kyllähän ajattelinkin pitäväni ihmisläheisestä työstä, mutta vasta käytännössä on huomannut miten mielekkäältä se oikeasti tuntuu ja juuri nimenomaan se potilaan kohtaaminen.

Toinen tarina oli sitten iltapäivällä potilaskertomuksen saneleminen. Aiemmin klinikkaviikoilla olemme ihan itse näpytelleet tekstit koneelle, mutta nyt saimme harjoitella tekstien sanelua niinkuin lääkärit pääasiassa tekevät. Olen ilmeisesti sen verran visuaalinen henkilö, että aluksi tuntui hankalalta hahmotella tekstin sisältöä vain suullisesti. Päädyinkin muotoilemaan tekstin rungon paperille karkeasti ennen kapulaan höpisemistä. Silti huomasin puheeseeni luikertelevan turhia täytesanoja ja sainkin siistiä pois lukuisat ”aaa”, ”hmmm” ja ”ööh”. Parhaimmasta yrityksestäni huolimatta taisin jättää sihteerille hieman ekstraduunia tekstin purkuun… Ainakin hän sai pienen piristyksen iltapäiväänsä epävarman kuuloisen kandin äänitteestä.

Näillä uusilla kokemuksilla ja opeilla on hyvä jatkaa tätä viikkoa eteenpäin. Tsemppiä viikon koitoksiin sullekin! 🙂