Lääketiede  •  16.01.2020

Eka klinikkaviikko

Tällä viikolla kaikki preklinikan luennot ja opiskeluun käytetyt tunnit pääsivät ensimmäistä kertaa toden teolla testiin. Saimme viimein pukea valkotakit ylle, ladata taskut pulleiksi stetareista, refleksivasaroista ja muistilapuista ja esittäytyä potilaille ”lääketieteen kandidaatti Anna hyvää päivää”. Klinikka alkoi.

Oman ryhmäni viikko vietettiin yleissisätautien osastolla, joka on yhdistelmä nimensä mukaisesti yleissisätaudesita, gastroenterologiasta ja endokrinologiasta (käsittäen pääasiassa diabetes potilaita). Osallistuimme kunkin näiden kolmen erikoisalan osasto kierrolle yhdessä evalin eli erikoistuvan lääkärin kanssa ja saimme tutkia pari potilasta. Näistä haastattelemistamme ja  tutkimistamme potilaista kirjoitimme sitten kattavat tekstit ja katsoimme niitä läpi yhdessä kliinisen opettajan kanssa ja saimme arvokkaita vinkkejä tekstien parantelusta.

Viikko on ollut melko kuormittava ja uuvuttava kaiken ollessa uutta ja päivien pitkiä (aamu kahdeksasta iltapäivään kolmeen-neljään). Mutta osastoilla aika on kulunut melko nopeasti koska mielenkiinto on pysynyt yllä ja työn teko on ollut kivaa. Hyvä alku siis!

Klinikassa kierrämme eri osastoja aina viikon kerrallaan. Ensi viikon olen mukana seuraamassa poliklinikoiden vastaanottoja ”erikoispolilla”. Keväällä kierrämme myös mm kardiologian, infektiotautien, hematologian, nefrologian, akuuttien sisätautien jne osastoja ja lähdemme hajautukseen Saloon, Vaasaan, Poriin ja Turun sisälläkin Kaupungin ja Turunmaan sairaaloihin. Paljon tulee siis uutta nähtyä ja koettua ja kevät on varmasti hirmu erilainen kuin mikään tähänastinen ja ihan uudella tavalla opettavainen. Jo nyt olen yllättynyt muutamista potilastapauksista ja nähnyt yllättävänkin suurta kirjoa sairauksia, oireita ja hoitoja.

Tämän viikon perusteella jäi oikein hyvä mieli tulevaan klinikka-uraan ja odotan innolla ensi viikkoa. Ennen sitä pitkä viikonloppu tekee kuitenkin terää jotta saa keräiltyä taas uusia voimia ja sulateltua kaikkea nyt opittua ja nähtyä.

Anna

Olen 22-vuotias nelosen kandi Turusta. Opintojen ohella harrastan paljon liikuntaa, kahvittelua, kavereiden kanssa naureskelua ja mainittavan paljon myös kirjojen lukemista ja leffojen katsomista.

Tänne blogiin päätyy siis heijasteita mun arkielämästä keskittyen kuitenkin siihen lääkisopiskeluun ja opiskelijaelämään. Toivottavasti löydät teksteistäni inspiraatiota, motivaatiota tai ihan vain hyvää mieltä! Aina saa myös kysyä ja kommentoida, jos siltä tuntuu 🙂