Lääketiede  •  07.12.2019

Tenttiin lukemista ja vauvojen tutkimista

Eilinen itsenäisyyspäivä osui hyvään kohtaan, sillä kolmen päivän vapaa tuli todella tarpeeseen näin ennen tenttiä. Itsenäisyyspäivänaamu meni tenttiin lukiessa, mutta sen jälkeen onneksi pääsin itsekin itsenäisyyspäivän viettoon. Nyt viikonlopun aikana on tullut kertailtua vielä viimeisiä asioita lastenkirurgiasta-, neurologiasta- ja psykiatriasta, jotka kaikki tentitään tulevana maanantaina. Onneksi viikonloppuun on mahtunut myös paljon muuta, jonka takia olen jaksanut opiskella sen ajan tehokkaasti, jonka olen lukemiseen käyttänyt.

Sain viime viikolla tietää, että pääsin joululomaksi lastentaudeille amanuenssiksi, joten lastentaudit tulevat jatkumaan vielä tentin jälkeen. Kivaa päästä taas pitkästä aikaa tekemään amanuenssuuria, sillä viime kerrasta on jo aikaa vuosi. Joulukuun amanuenssuurissa on myös se hyvä puoli, että joulupyhien takia myös ylimääräisiä lomapäiviä kertyy jonkin verran. Kulunut syksy on ollut todella mielenkiintoinen ja kivoin lukukausi tähän mennessä. Opiskeltavaa on ollut kuitenkin melko paljon, koska varsinkin lastentaudit on todella suuri kokonaisuus. Ylimääräiset lomapäivät tulevat siis myös varmasti tarpeeseen.

Tällä viikolla meillä oli kaksi harkkaa, joissa pääsimme tutkimaan vastasyntyneitä vauvoja. Miten pienet vauvat voivatkaan olla niin ihania! Toisessa harkassa opeteltiin vauvan neurologista tutkimista ja toisessa harkassa tehtiin lapselle kotiinlähtötarkastuksessa tehtävät tutkimukset. Siinä siis kuunneltiin sydän, tunnusteltiin nivuspulssit, tutkittiin lonkat, tunnusteltiin vatsa, maksa, perna ja munuaiset, tutkittiin erilaisia vastasyntyneen refleksejä ja lisäksi tutkittiin muun muassa vauvan pää ja suu. Oli todella kivaa ja opettavaista, koska pääsimme jokainen tutkimaan vauvan omalla vuorollamme. Silti tuntuu, että tarvitsisin vielä paljon lisää harjoitusta vauvan tutkimisessa, joten pitää toivoa, että tulevan amanuenssuurin aikana pääsisin vielä tutkimaan lisää pieniä vauvoja.

Nyt taidan jatkaa vielä hetken lukemista ja sen jälkeen huomisen lukemiset saavat olla siinä. Ensi viikolla pitää kuitenkin vielä ahkerasti lukea neljä päivää lastentautien tenttiin. Kivaa huomenna alkavaa uutta viikkoa.

-Ella

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia.