Lääketiede  •  22.11.2019

Lastentautien amanuenssuuri

Tänään luvassa pohdintaa tulevasta joululomasta, johon ei ole enää kuin kolme viikkoa!

Mietin pitkään, mitä haluaisin tehdä tulevana lomana. Vaihtoehtoni olivat yksinkertaisesti lomailla, mennä töihin samalle osastolle, jossa olin viime kesänä tai suorittaa jokin amanuenssuuri. Olisi ollut kyllä todella ihanaa myös viettää joululomaa 3,5 viikkoa, mutta päädyin nyt näistä kolmesta vaihtoehdosta hakemaan lastentautien amanuenssuuria.

Viime kesän osastolle olisin tuskin enää tässä vaiheessa päässyt, vaan paikkaa olisi pitänyt kysyä jo aikaisemmin syksyllä. Silloin en kuitenkaan yhtään vielä tiennyt mitä haluan, joten se vaihtoehto jäi nyt tällä kertaa käyttämättä. Mutta koen, että lastentautien amanuenssuuri tulee varmasti olemaan myös hyödyllinen, sillä lasten kanssa työskentelystä on hyvä saada lisää kokemusta ja itse olen tykännyt lastentautienkurssista tosi paljon, joten ei haittaa yhtään jatkaa vielä kuukausi lastenklinikassa oloa.

Pitää nyt siis vain toivoa, että lastentaudeille ei ole paljon muitakin halukkaita, ja että saisin paikan. Täällä Turussa amanuenssuurit jaetaan tietyn sijoituslistan mukaan. Kun tekee amanuenssuurin, tippuu listan pohjalle, ja seuraavaa amanuenssuuria haettaessa ne opiskelijat menevät edelle, ketkä ovat korkeammalla listalla. En itsekään ole täysin varma, miten jako loppupeleissä menee, mutta ei sillä toisaalta olekaan niin väliä, kun itse ei kuitenkaan enää voi vaikuttaa siihen, missä kohtaa listalla tällä hetkellä on.

Amanuenssuuri tarkoittaa siis kuukauden pituista jaksoa yhdessä klinikassa. Amanuenssi seuraa klinikan toimintaa, osallistuu kiertoihin, seuraa poliklinikoita, tutkii itse potilaita… Kuitenkaan mitään vastuuta ei amanuenssilla ole, eli hoitopäätöksiin ei tarvitse ottaa kantaa ja aina jokin lääkäri on loppupeleissä vastuussa amanuenssin tekemisistä.

Joten itse koen, että amanuenssina olo on hyvä ja toisaalta rento tapa saada lisää kokemusta kyseisestä klinikasta. Pääsee näkemään ja tutkimaan enemmän potilaita, mitä kurssin aikana on päässyt ja muutenkin pystyy vielä syventämään tietämystään kyseisestä alasta.

Itse olen tehnyt tähän mennessä vasta kaksi amanuenssuuria, joista molemmat ovat olleet sisätautiamanuenssuureja Turun kaupungin sairaalassa. Tyksissä amanunenssina toimimisesta minulla ei ole siis vielä lainkaan kokemusta. Nyt peukut vain pystyyn, että saan paikan, sillä ainakin lastentautiamanuenssikuvauksen perusteella kuukaudesta tulisi varmasti olemaan tosi hyödyllinen. Se tulisi sisältämään työskentelyä sekä lastenpäivystyksessä, että osastolla.

Nyt kivaa viikonloppu sinne ruudun toiselle puolelle.

-Ella

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia.