Kesä lääkärinä

9 viikkoa töiden alkuun. Jännittävää ja kivaa samaan aikaan. Kirjoitinkin jo syksyllä aiheesta, ja siitä, mitä ajatuksia tuleva kesä minussa herättää. Tällöin päällimmäisenä asiana minua mietitetty vastuunotto potilaista ja päätöksistä, ja se on asia, joka edelleen on yksi suurimmista ”huolista” tai jännityksen aiheista. Nyt ajattelin kirjoittaa siitä, mitä toivon kesältä, ja toisaalta mikä kesässä edelleen mietityttää.

En vielä tiedä osastoa, jonne minut on sijoitettu. Menen siis Kaupungin sairaalaan töihin, joten jokin geriatrinen osasto kyseessä tulee olemaan. Sen tarkemmin en vielä osaa osastosta sanoa, mutta toivon, että osastolla olisi hyvä seniorituki ja muutenkin hyvä ja motivoiva ilmapiiri. Toivon, että osastonlääkäriltä uskaltaa kysyä apua, kun sitä tarvitsee, eikä pidä miettiä, että ”mitäköhän se minusta ajattelee, jos taas kysyn apua”.

Toivon kesän mittaan huomaavani oman kehitykseni. Tällä hetkellä esimerkiksi kaikki lääkeannokset on tarkistettava terveysportista. Suoraan sanottuna ei ainakaan minulla ole lähes mitään käsitystä annoksista; ei niitä ehdi opettelemaan kurssin aikana, kun on tuhat muutakin asiaa, mitkä pitäisi oppia. Uskon, että nämä asiat helpottuvat itse työn kautta.

Lisäksi olisi tosi kiva, jos vaikka ensimmäisen viikon kiertää jonkun lääkärin kanssa, niin että saisi itse tehdä kirjaukset, mutta päävastuussa olisi toinen lääkäri. Näin pääsisi ehkä paremmin perille potilaista ja heidän hoidostaan. Toki tiedän, että esimerkiksi siskoni joutui tekemään aamukierron yksinään jo toisena työpäivänä. Lisäksi olisi kiva, jos alkuun olisi mahdollista saada hieman vähemmän potilaita. Heh, nämä ovat näitä omia toiveitani, katsotaan sitten, kuinka moni niistä oikeasti toteutuu.

En pelkää kesässä sitä, ettenkö pärjäisi. Varmasti pärjään, jos muutkin kurssikaverini ja aikaisemmat neljännen vuoden kandit ovat pärjänneet. Pelkään ehkä eniten sitä, että työt ja kaikki uudet asiat, kuten se vastuunotto kuormittavat minua liikaa, ja olen työpäivien jälkeen aivan loppu. Varmasti työ tuleekin olemaan rankaa, mutta tarkoitan nyt sellaista äärimmäistä uupumusta. Mutta ehkä tämä on ihan normaali pelko; onhan se suuri askel siirtyä amanuenssina olemisesta oikean lääkärin työhön. Ja toisaalta, kyllä minulla on jo nyt kesää varten kaikkia kivoja suunnitelmia, joten pelkkää työntekoa kesä ei vain tule olemaan.

Tänään onkin enää 63 päivää töiden alkuun.

-Ella