Farmis

Oon tähän asti vastannut kaikille asiasta kysyneille että lääkis on ollut vähemmän työläs kuin olin kuvitellut ja odottanut. Viisaat vanhemmat opiskelijat kehottivatkin nauttimaan preklinikan vapaudesta ja luottamaan siihen, että tahti tulee kiristymään. Tässä toisen vuoden loppua kohti olen kyllä ensimmäistä kertaa huomannut kurssien sisältöjen laajenevan, vaadittavan tiedon omaksumiseen tarvittavan energian ja ajan paisuvan ja ylipäätään koulun työllistävyyden kasvavan. Patologian kurssi oli eka ”kunnon” lääkiskurssi, josta on jopa oma erikoisalansa. Nyt faramkologiaa kolme viikkoa tahkoneena on fiilis jo hieman riutunut ja ajoittain stressaantunut. Kurssi on tosi mielenkiintoinen, ja mielenkiinnon puutteesta ei ole kyse, mutta ajan ja jaksamisen rajat on välillä kyllä tullut kohdattua. Ei ehkä ollut fiksuinta valita saman kurssin päälle kahta ranskan kurssia ja ravinto-opin valinnaista. Mutta kunnianhimo ja aito uteliaisuus ja tahto oppia ajaa mut hakeutumaan näillekin kursseille.

Toisaalta en yhtään valita siitä että on tekemistä ja kiirettä pitää. Olen tosi kiitollinen oikeastaan. Syksyn tyhjähkö lukkari masensi mua ja en oikein saanut tekemisestä kiinni enkä tuntenut samanlaista iloa omasta tekemisestä. Nyt on fiilis toinen. Tiedän, että olen tosi etuoikeutetussa asemassa kun saan opiskella sitä mitä tahdon, turvaalisessa kotimaassa, ilmaiseksi ja arvostetussa opinahjossa. Mutta silti myönnän, että farmiksen alku on ollut yllättävän rankka. Kirjan kanssa on tullut vietettyä runsaasti aikaa ja iltapäivä luennot on ansainnut paikan mun ”ei mun juttu” listalta. Onneksi kuitenkin kevät kiitää kohti, pääsiäisloma on vielä edessäpäin, on maailman ihanimmat ystävät, saan liikkua ja lukea ja nauttia aamukahveista ja muu tekeminen FiMSIC:n muodossa pitävät mut pirteänä.

Tsemppiä ja intoa kaikille kevät kiireissä painiville!

-Anna