Kaksi viikkoa neurologian kliinistä opetusta takana, ja yksi viikko vielä edessä. Se kuluukin Porissa hajautuksessa.


Olin alun perin hieman skeptinen neurologiaa kohtaan, ja ajattelin, että erikoisala ei minua hirvesti kiinnosta, mutta mielipiteeni on kyllä muuttunut nyt kliinisen jakson aikana. Ei niin paljon, että minusta neurologia tulisi, mutta kyllä neurologia ihan mielenkiintoista on.


Millaisia potilaita neurologialle sitten kuuluu. Muun muassa päänsärky-, migreeni- ja huimauspotilaat. Lisäksi neurologiaan kuuluu muistisairaudet, lihassairaudet, ääreishermostonsairaudet, vapinat ja liikehäiriöt, aivokasvaimet ja listaa voisi jatkaa vielä pitkään. Tässä kuitenkin joitain esimerkkejä neurologisista aiheista.


Tällä viikolla meillä on ollut kolme opetuspolia. Opetuspolilla me opiskelijat haastattelemme ja tutkimme potilaan ensin, ja sen jälkeen potilastapaukset käydään vielä yhdessä läpi lääkärin kanssa, niin että lääkäri kyselee potilaalta vielä tarkentavia kysymyksiä ja päättää suunnitelman potilaan hoidoille. Tämän jälkeen me opiskelijat kirjoitamme potilaasta tekstin potilastietojärjestelmään. Minusta tämä on kaikkein opettavaisin muoto kliinisessä opetuksessa.


Lisäksi tällä viikolla on ollut yksi harkka, jossa aiheena oli aivosähkökäyrät ja ENMG. Lisäksi viikolla meillä oli palautetilaisuus viime viikon päivystysvuorosta. Meidän piti jokaisen esitellä oma potilaamme, ja kävimme potilastapauksia läpi yhdessä lääkärin kanssa. Opettavaista tämäkin. Lisäksi meillä oli neurokirurgiaan liittyvä opetuskierto, jossa kävimme läpi neurokirurgisia asioita, ja kävimme tapaamassa paria potilasta osastolla.


Tämä kevät etenee niin nopeaa vauhtia, että neurologia on viikon päästä jo ohi. Sitten onkin enää psykiatria ja yleislääketiede jäljellä.
Rentouttavaa viikonloppua!


-Ella

Ella

Olen Ella, 24-vuotias lääketieteen kandi Turusta. Olen neljännellä vuosikurssilla, joten yli puolet lääkiksestä on jo takana, ja tulevana kesänä saan työskennellä ensimmäistä kertaa lääkärinsijaisena. Iloisuus ja ahkeruus kuvaavat luonnettani hyvin. Vapaa-ajallani harrastan juoksemista, maantiepyöräilyä ja avovesiuintia. 

Muita blogipostauksia

  • Lääketiede
  • Lääkiksen valmennustestaajat

Lääkishaun aikataulutus

Olen monesti kuullut, kuinka pääsykokeeseen valmistautumista rinnastetaan maratoniin. Vertauksessa on perää, sillä kuten maratonissa myös pääsykoeluvussa on osattava...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Lääkiksen valmennustestaajat

Palautuminen ja tauottaminen

Pääsykoevalmistautuminen lääketieelliseen on kovan urakan takana ja vaatii paljon toistoja sekä pitkäjänteisyyttä. Asioiden kertaamisella sekä tehtävien...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Joululoma

Nyt reilun viikon joululomalla olleena ajattelin tulla muistuttamaan levon tärkeydestä. En usko, että siitä voi puhua tarpeeksi tällaisissa urakoissa. Voin suoraan myöntää...

Lue lisää
  • Lääketiede
  • Katja

Syksyn viimeiset tentit ja joululoma

Jotenkin se pitkä ja rankka syksy tuli ja meni, ja nyt ollaan jo joululomalla. Pakko myöntää, että vaikka viimeinen jakso olikin mielenkiintoinen ja todella hyödyllinen, oli...

Lue lisää