Lääketiede  •  01.03.2019

Kevättä rinnassa

Kulunut viikko onkin pitkälti vietetty kahvikupin kanssa yhdessä patologian tietoutta hioen. Tuo reilun kolmen kuukauden urakka tautioppia saapui eilen päätökseen lopputentin myötä ja fiilis on hyvä! Tentistä jäi ihan hyvä mieli ja ainakin kun peilaa lähtötilannetta ennen tenttiä huomaa todella oppineensa paljon ja tuntuu että vihdoinkin osaan jo jotain lääketiedettä!

Aurinko on ollut ainakin Turussa ihana tsemppari koko viikon ja paistanut kauniisti pitäen mielen korkealla ja katseen kohti alkavaa kevättä. Koulun puolestahan kevät on melko lyhty farmakologian pyrähdys! Kesälomalle riennän jo toukokuun puolessa välissä!

Silti kevät tuo aina mieleeni lukio ja pääsykoeajat jolloin kevät tarkoitti lähinnä lisääntyvää opiskelutaakkaa ja auringon kanssa kilpaa nousevaa stressiä. Voin olla todella onnellinen todetessani nyt toista vuotta lääkiksessä että tuo tunne on menneisyyteen jätetty -nyt nautin keväistä täysin rinnoin. Joten haluan sanoa ihan hirmu isot tsempit kaikille pääsykokeisiin valmistautuville! I feel you. Vielä on hyvin aikaa kartuttaa tietoja ja laskurutiineja, mutta ihan liian kauaakaan ei enää tarvitse jaksaa. Hang in there, palkinto odottaa kokeen toisella puolen!

Ihanaa tulevaa kevättä juuri sulle! Tsempataan kesää kohti aurinkoisin mielin kaikki yhdessä 🙂

-Anna

Anna

Olen 22-vuotias nelosen kandi Turusta. Opintojen ohella harrastan paljon liikuntaa, kahvittelua, kavereiden kanssa naureskelua ja mainittavan paljon myös kirjojen lukemista ja leffojen katsomista.

Tänne blogiin päätyy siis heijasteita mun arkielämästä keskittyen kuitenkin siihen lääkisopiskeluun ja opiskelijaelämään. Toivottavasti löydät teksteistäni inspiraatiota, motivaatiota tai ihan vain hyvää mieltä! Aina saa myös kysyä ja kommentoida, jos siltä tuntuu 🙂